Abdel Ionides, her guide into the desert, was sleeping when Lyra returned to their camp at the edge of the city. Quietly though she moved, he heard her and sat up.
’Miss Silver! Your dæmon was not there?’
’He was there, but he’s gone. And there were voices – they spoke about something called the alkahest … Have you heard of the alkahest?’
’No. Who said that, anyway?’
’I couldn’t see them. Just voices.’
He shrugged and peered at her more closely and said, ’You hurt? What happen?’
’I saw a gigantic bird, like a lion …’
’Bird like a lion? What you mean? I think you too tired to speak any sense. Come on, lie down, go to sleep till morning. It will be very cold soon.’ He shook out a blanket and laid it on a pile of several others.
She had to. There was no alternative. She felt him gently arranging the blankets over her, and then she was asleep.

– Philip Pullman: The Rose Field

Philip Pullmanin legendaarinen fantasiasaaga on nyt saatettu päätökseen. Alkuperäinen His Dark Materials -trilogia (Universumien tomu) ilmestyi vuosina 1995–2000 ja nousi nopeasti modernin fantasian kaanoniin. Vuonna 2008 Pullman palasi samaan maailmaan uuden trilogian myötä. The Book of Dust (Lyran kirjat) syventää ja mutkistaa aiempaa kertomusta ja seuraa Lyran elämää ennen ja jälkeen alkuperäissarjan tapahtumien. Ensimmäinen osa La Belle Sauvage (Vedenpaisumus) ilmestyi vuonna 2017, toinen The Secret Commonwealth (Ruusunmetsästäjät) vuonna 2019 ja nyt, kuuden vuoden odotuksen jälkeen, päätösosa The Rose Field vuonna 2025. Toivottavasti se saadaan aikanaan myös suomeksi Helene Bützovin kääntämänä, kun hän käännösurakastaan selviää.

The Rose Field jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Lyra Silvertongue on erossa daimonistaan Pantalaimonista – erossa sekä konkreettisesti että henkisesti. Heidän välinsä on katkennut, ja juuri tämä repeämä toimii koko päätösosan emotionaalisena ja filosofisena ytimenä. Lyra on matkalla halki Euroopan ja Keski-Aasian kohti myyttistä Ruusukenttää, paikkaa, jonka uskotaan liittyvän Tomuun, tietoisuuteen ja siihen, miksi ihmisen ja daimonin välinen side on alun perin syntynyt. Pantalaimon kulkee omaa polkuaan, ja molempien matka on yhtä aikaa fyysinen vaellus ja sisäinen koettelemus. Taustalla vaikuttavat tutut ja uudet vallankäyttäjät, Magisteriumin erilaiset haarat, tiedon kontrollointi ja pelko mielikuvituksen menetyksestä. Mukana kulkevat myös ensimmäisestä Lyran kirjasta tuttu Malcolm Polstead ja useat sivuhahmot, joiden kohtalot lomittuvat Lyran tarinaan joskus tiiviisti, joskus yllättävän irrallisesti.

Yksi The Rose Fieldin keskeisistä teemoista on vallan ja talouden liitto. Pullman jatkaa jo aiemmista osista tuttua kapitalismin kritiikkiä ja liittää sen tällä kertaa entistä selvemmin totalitarismin uhkaan. Romaanin maailmaa eivät hallitse vain uskonnolliset instituutiot tai avoimet diktatuurit, vaan myös järjestelmät, joissa kaikki mitataan hyödyn, tehokkuuden ja vaihdettavuuden kautta. Tomusta, tietoisuudesta ja jopa mielikuvituksesta pyritään tekemään hallittavaa raaka-ainetta. Yksilön sisäinen elämä nähdään riskinä, joka on joko valjastettava tuotantoon tai tukahdutettava. Pullman ei tarjoa yksinkertaisia vastauksia, mutta varoitus on selvä: kun taloudellinen logiikka ja ideologinen kontrolli kietoutuvat yhteen, seurauksena on maailma, jossa inhimillisyys jää sivutuotteeksi.

Kuuden vuoden tauko kirjojen välillä tuntui lukukokemuksessa. Muisti ei aivan pysynyt Pullmanin laajan henkilögallerian ja risteävien juonilinjojen perässä, vaikka alkuperäiseen trilogiaan pohjautuva televisiosarja olikin tuoreehkona mielessä. Henkilöitä ja aatteellisia vastakkainasetteluja on valtavasti, ja välillä lukijana sai vain luottaa siihen, että kokonaisuus kyllä kantaa. Unelmoin yhä lukevani kaikki kuusi kirjaa joskus putkeen, mutta saattaa olla, että se jää haaveeksi. Maailmassa on yksinkertaisesti liikaa hyviä kirjoja.

Alkuperäistrilogian luin aikanaan suomeksi. Tästä uudemmasta trilogiasta ensimmäinen osa tuli luettua suomennoksena, mutta kaksi viimeistä kuuntelin englanniksi Michael Sheenin lukemina äänikirjoina. Sheenin tulkinta on poikkeuksellisen intensiivinen ja kunnianhimoinen. Hän eläytyy, heittäytyy ja rakentaa jokaiselle hahmolle oman äänensä tavalla, jota harvoin kohtaa. Äänikirjan lopussa kuultava pitkä keskustelu Sheenin ja Pullmanin välillä avaa kauniisti heidän molempien suhdettaan tarinaan – Sheen kertoo jopa nimenneensä yhden tyttäristään Lyraksi, mikä kertoo kaiken olennaisen.

Kaikki eläytyminen ei kuitenkaan ole pelkkää nautintoa. Välillä tulkinta lipsahti tahattoman komiikan puolelle. Erityisesti gryffinit, lintujen ja leijonien yhdistelmät, vaativat kuulijalta jonkin verran kärsivällisyyttä. Yksi hahmotulkinta taas sai minut välittömästi nukahtamaan. Hymyilytti myös noitien suomalaiset nimet brittiaksentilla lausuttuina. Pullman tunnetusti on lainannut pohjoisen noidilleen suomalaisia nimiä. Serafina Pekkala on jo vanha tuttu, mutta Tuuli Latvala ja Tilda Vasara kuulostavat englanniksi lausuttuina melkoisen eksoottisilta – ehkä aivan eri tavoin kuin kirjailija on tarkoittanut.

Yli 22 tuntia kestävä äänikirja tuntui ajoittain liian pitkältä. Pullman esittelee runsaasti sivuhenkilöitä ja käyttää paljon aikaa tarinalinjoihin, jotka jäävät lopulta kesken tai katoavat kokonaan. Kaikkea ei sidota yhteen, eikä kaikkea selitetä. Tämä voi tuntua hämmentävältä, etenkin saagan päätöksessä. Pullman on kuitenkin tehnyt selväksi, ettei Lyran tarinaan ole luvassa jatkoa. Lopussa kuultavassa haastattelussa hän sanoo varsin yksiselitteisesti, että tämä maailma on nyt hänen osaltaan valmis, ja katse suuntautuu muihin kirjoitusprojekteihin. Ilmeisesti jonkinlainen muistelmateos on työn alla.

Saagan päätös jäi omaan makuuni hieman vaisuksi ja hajanaiseksi, mutta kokonaisuutena lukukokemus ei ole ollut missään nimessä turha. Oli ilo palata maailmaan, joka nuorena herätti voimakasta ihmetystä ja joka edelleen kykenee haastamaan lukijaa. Suomessa Pullmanin teoksia on usein markkinoitu lasten- ja nuortenkirjoina, ehkä siksi että fantasia mielletään yhä helposti nuorten lajiksi. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että erityisesti tämä viimeinen trilogia puhuttelee nimenomaan aikuisia lukijoita – niitä, jotka ovat kasvaneet alkuperäissarjan parissa. Pullman käsittelee kirjoissaan psykologisia, filosofisia ja yhteiskunnallisia teemoja, jotka avautuvat kunnolla vasta elämänkokemuksen karttuessa. Tarinaa voi toki lukea myös puhtaana seikkailuna, mutta sen paino on jossain syvemmällä. Kyseessä on merkittävä ja kunnianhimoinen kirjallinen kokonaisuus, joka kestää aikaa ja lukemista – ehkä juuri siksi, ettei se ole helppo eikä täysin ehjä.

Helmet-lukuhaaste 2025:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 2 – Fantasiakirja.

Philip Pullman: 
The Rose Field
(The Book of Dust Volume Three)
Penguin Audio 2025
Äänikirjan lukija: Michael Sheen

Sinua voisi myös kiinnostaa

Gabriel García Márquez: Cien años de soledad | Klassikkohaaste 20

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Alan Garner: Treacle Walker

Neil Gaiman: Pohjoisen mytologia

Philip Pullman: The Secret Commonwealth (The Book of Dust Volume Two)

Philip Pullman: Vedenpaisumus – Lyran kirjat 1

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja englanninkielinen fantasia helmet2025 helmethaaste Lyran kirjat Philip Pullman The Book of Dust