menu Menu
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia
Atena, Jääskeläinen Pasi Ilmari, Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi 01/11/2023 2 kommenttia
Aija Salovaara: Ihan pieniä lintuja Edellinen Helsingin Kirjamessut 2023 - valtava ja vaikuttava kirjallisuustapahtuma Seuraava

Loistavassa isoveljessäni on kaikki kauniisti muodostunutta. Hän on lahjakas, seurallinen ja iloinen. Kun hän puhuu, ihmiset kuuntelevat hymyillen ja nyökytellen. Alvar ei pelkää mitään. Hän kiipeää korkeimpiinkin puihin. Vihaisia koiria hän ei kavahda vaan puhuu niille niin että ne joko rakastuvat häneen tai luikkivat noloina matkoihinsa.

“Voi sinua, pikku marsilainen”, Alvar kuiskaa kyyneleet silmissään. “Olen pahoillani. Oikeasti.”

“Ei haittaa”, kiiruhdan vakuuttelemaan. En ymmärrä häntä. Eihän tämä ole ensimmäinen kerta, kun hän minut herättää.

“Jos minä katoaisin…”

Otan lampun Alvarin kädestä ja osoitan sillä hänen kasvojaan. Hänen ilmeensä saa minut kauhistumaan. Kaikkien tuntemaa iloista ja hyväntuulista Alvaria koettelevat toisinaan surumielisyyden puuskat. Hän haluaa salata ne kaikilta, minä olen ne pannut merkille ja tottunut niihin.

Nyt hänestä kuitenkin huokuu paljas pelko.

Käännän valon omiin kasvoihini ja painan käteni Alvarin rintaa vasten niin, että tunnen hänen sydämensä lyönnit.

Teen juhlallisen lupauksen: jos isoveli katoaisi, minä, hänen vähäisempi mutta alati uskollinen sisaruksensa, etsisin häntä kaikkialta enkä luovuttaisi ennen kuin löytäisin hänet, minne ikinä hän sitten olisikin joutunut. Ja toisin hänet takaisin kotiin.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Pasi Ilmari Jääskeläinen on ansainnut paikkansa kotimaisen kirjallisuuden kärjessä omaperäisellä ja surrealistisella tyylillään. Hänen teoksensa ovat täynnä arvoituksia ja unenomaista tunnelmaa. Uusin romaani Kuurupiilon anatomia yhdistelee fantasiaa ja todellisuutta tavalla, joka on tyypillinen Jääskeläisen tuotannolle. Teos on kuin monimutkainen palapeli, jossa osaset eivät aina sovi yhteen, mutta juuri tämä epätavallinen yhdistelmä tekee siitä niin kiehtovan. Lähes 600-sivuinen Kuurupiilon anatomia on kunnianosoitus 80-luvun punk-kulttuurille ja punkin ystäville varmasti erityinen aarreaitta. Vaikka itse en ole koskaan ollut punkiin kallellaan, Jääskeläisen omintakeisen tyylin tuntien lähdin kurkistelemaan tähän vaihtoehtoiseen varjojen maailmaan enemmän kuin mielelläni.

Olen lukenut Jääskeläiseltä aiemmin romaanit Väärän kissan päivä ja Lumikko ja yhdeksän muuta. Väärän kissan päivä sijoittuu samaan kuvitteelliseen Marrasvirran kaupunkiin kuin Kuurupiilon anatomia. Valitettavasti sen lukemisesta on sen verran aikaa, etten pystynyt bongaamaan mahdollisia viittauksia teosten välillä. Voisin kuvitella, että sellaisia on, sillä Jääskeläisen tavaramerkkeihin kuuluvat kaikenlaiset intertekstuaaliset ja metatason viittaukset. Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanista tuttua on erityisen pelin ympärille rakentuva katoamismysteeri. Kuurupiilon anatomiassa marsilaista kuurupiiloa leikkii päähenkilö M loistavan isoveljensä Alvarin kanssa. Ideana on, että Alvar menee piiloon ja jättää veljelle joukon kryptisiä vihjeitä, joiden avulla M:n on löydettävä veli ja tuotava tämä takaisin kotiin. Piiloutuja ei palaa kotiin ennen kuin etsijä on hänet löytänyt, on yksi leikin tärkeimmistä säännöistä. Kun yhden kuurupiilon jälkeen Alvaria ei vain löydy, M syyttää itseään veljen katoamisesta. Hän epäonnistui marsilaisessa kuurupiilossa ja nyt veli on ikuisesti poissa.

Lapsena M ei tunne kuuluvansa joukkoon ja saa kärsiä armottomasta koulukiusaamisesta. Mara Silasenpää taipuu kiusaajien suussa marsilaisen pääksi, mutta sellainenhan hän on aina ollutkin, pikku marsilainen. Vanhemmatkaan eivät osaa suhtautua normaalisti outoon sukupuolettomaan lapseensa. Kun heidän kultapoikansa Alvar katoaa penkkareiden jälkeen ja myöhemmin lähettää yhden ainoan kortin Lontoosta, vanhemmat suhtautuvat kuin olisivat menettäneet ainoan varteenotettavan lapsensa. M vannoo vielä joskus löytävänsä Alvarin, joka oli yksi hänen harvoja tukijoitaan. Jääskeläinen kuvaa M:n ulkopuolisuuden kokemuksia koskettavasti. Selvittyään ala-asteen brutaliteeteista, yläasteen ajan M suorittaa tehtäväänsä marsilaisena antropologina ja tarkkailee maan asukkien outoja tapoja elokuvamaisen tarkalla ”mentaalikamerallaan”. Lukioon siirryttyään M hyödyntää oppimaansa ja muuntautuu kaikkien rakastamaksi lukiolaistytöksi, jonka hohde muistuttaa jo loistavan Alvarin auraa. Edessä on kuitenkin vielä uusi muodonmuutos, kun marsilainen kuurupiilo aktivoituu uudelleen. M alkaa saada taas viestejä veljeltään ja vihjeet saattelevat hänet Marrasvirran kääntöpuolelle. M:n on karistettava lukiolaisprinsessa harteiltaan ja muuntauduttava niittitakkiseksi punkkariksi päästäkseen soluttautumaan salaperäisten yönaakkojen maailmaan.

Marrasvirran kaduilla punk-aatetta vaalivat yönaakat ja mystisen Jägerin johtamat fasistimilitantit skinheadit ottavat vähän väliä yhteen rajuin seurauksin. Jägereiden, poliisien ja vartijoiden jahtaamat yönaakat ovat kuitenkin löytäneet itselleen salaisen piilopaikan Marrasvirran sydämestä. Sinne M löytää tiensä ja tutustuu alakulttuurin saloihin. Yönaakat eivät välitä yhteiskunnan normeista tai järjestelmien rajoituksista. Heidän joukossaan M tuntee kerrankin olevansa hyväksytty, mutta piiloutuu sielläkin tietynlaisen roolin taakse. Hän jättää kertomatta yhteytensä Lontoon Profeettaan, jota yönaakat odottavat saapuvaksi joukkoonsa kuin vapahtajaa. Marrasvirtalaisen punkaatteen oppi-isänä tunnettu Lontoon Profeetta on M:n ikioma Alvar, mutta aina kun M tuntee olevansa lähellä veljensä mysteerin ratkeamista, sen syvemmälle yönaakkojen viininhuuruiseen labyrinttiin hän vajoaa.

Jääskeläinen käsittelee kiinnostavasti sukupuoli-identiteettiä ja sukupuolen ja seksuaalisuuden kirjo on laajassa henkilögalleriassa monipuolinen. Päähenkilö M kokeilee joustavasti erilaisia identiteettejä ja yönaakkojen parissa kohtaa myös muita sukupuoleen ja seksuaalisuuteen joustavasti suhtautuvia. Henkilöt ovat muutenkin ilahduttavan monisävyisiä ja kompleksisia, nimiään myöten: yönaakkojen parista löytyy esimerkiksi Rosa Rotten, karhutyttö Dröm, Barabbas, Tšeka, Pushkii ja Marie Mannerheim. M:n omat nimet vaihtuvat roolileikkien myötä Marasta Mymmeliin ja Mureenaan.

Kaksi muuta lukemaani Jääskeläisen romaania ovat aiheuttaneet tunteen, että heti loppuun päästyä haluaisi aloittaa kirjan uudestaan alusta. Sen sijaan Kuurupiilon anatomian kanssa iski jonkinlainen turnausväsymys ja kirjan loppuun kahlaaminen tuntui työläältä. Etenkin puolivälin paikkeilla oli turhauttavaa tyhjäkäyntiä ja haahuilua, mutta onneksi loppua kohden tarina saa taas vauhtia – tosin vauhtia tulee ehkä liikaakin ja sekavaan sokkeloon uhkaa eksyä. Jääskeläinen varoittaa jo kirjan alussa, ettei luvassa ole siistiä ja langat yhteen sitovaa lopetusta. Lukijalle annetaan mahdollisuus tulkita saamiaan vihjeitä haluamallaan tavalla. Oliko kaikki vain harhaa? Tällä kertaa ei tullut houkutusta aloittaa alusta ja tulkita vihjeitä uudelleen. Olin vain helpottunut, että pääsin loppuun. Silti uteliaisuus Jääskeläisen omaperäiseen tuotantoon vahvistui. Laadukasta spefiä on virkistävää lukea autofiktioähkyn keskellä.

Pasi Ilmari Jääskeläinen:
Kuurupiilon anatomia
Atena 2023

Muissa blogeissa:
Kirjavinkit

BookBeatin 45 päivän maksuton kokeiluetu uusille käyttäjille!

Kirjaluotsin lukijana pääset kokeilemaan BookBeatin laajaa äänikirjavalikoimaa jopa 45 päivää maksutta. Kokeilujakson aikana saat käyttää BookBeatia 30 tuntia maksutta. Tutustu yli 900 000 e- ja äänikirjaan ja valitse suosikkisi. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa. Etu on voimassa kaikille uusille BookBeat-käyttäjille.

* Hyödynnä tarjous (KAMPANJAKOODI: kirjaluotsi)

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

identiteetti katoaminen Kuurupiilon anatomia Pasi Ilmari Jääskeläinen punk seksuaalisuus spekulatiivinen fiktio sukupuoli


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Yhtäläisyytenä Kuurupiilon anatomian ja Väärän kissan päivän välillä: aikuisen M:n naapurina on Alice Kaarna, joka siis oli yksi päähenkilöistä Väärän kissan päivässä…

    1. Totta! On niin kauan tuon Väärän kissan päivän lukemisesta ja niin monta sataa kirjaa välissä luettuna, ettei tuollaisia hoksaa. Kiitos, kun kerroit havainnoistasi.

keyboard_arrow_up