menu Menu
Marjo Heiskanen: Mustat koskettimet
Heiskanen Marjo, Kotimainen kaunokirjallisuus, Siltala, Suomi 21/11/2017 2 kommenttia
Ben Kalland: Vien sinut kotiin Edellinen Johanna Holmström: Sielujen saari Seuraava

Laura nyökkää, nappaa viulun leuan alle, ei viritä, mitä väliä vireellä kun ulvotaan, muuttaa kuitenkin mielensä ja virittää kvintit huolellisesti puhtaiksi, sillä tarvitaan maksimaalinen resonanssi ja siihen auttaa puhtaus. Hän huudattaa viulua, kieli tai kaksi kerrallaan saa sen parkumaan. Ääni ei katkea, kun hän valuu istumaan lattialle. Sere pitää pedaalin alhaalla kaiken aikaa, ja sammuttajat ylhäällä soitin kerää oman kaikunsa lisäksi myös viulun soinnin. Sere heittää heidän yhteiseen sortumaansa sylin kokoisia klustereita, sivaltaa joukkoon mustien koskettimien glissandoja niin että puu kolisee ja peukalot edellä raastaa kaiken päälle oktaaviglissandojen valkoista kohinaa. He tyrskivät, yskivät ja vetävät ohutta suolavettä henkeen. Viulun D-kieli on tehokkain, riittävän tumma, mutta ei niin suhiseva kuin G, eikä mene liiaksi valon puolelle niin kuin A tai E. Nytkään he eivät mahda itselleen mitään: korva on töissä. He ajattelevat Matsia hyvällä ja pahalla ja miettivät, oliko ääntä loppuun asti. He ovat siinä pisteessä, eivät vielä pidemmällä. Äänet saattamassa ihmistä pois maailmasta.

Kirjan kannessa siteerataan päähenkilöä, pianisti Sere Metsätsaloa, näin: “En minä elämyksiä tarjoile, minä riisun teille ihmisen.” Marjo Heiskanen taas tarjoaa romaanillaan Mustat koskettimet todella intensiivisen lukuelämyksen, joka riisuu ihmismielen paljaaksi. Romaani kuvaa kamarimusiikkikokoonpanon dynamiikkaa ja ammattimuusikon työn toisaalta kollegiaalista toisaalta kilpailullista puolta omintakeisella tyylillä. Romaani jakautuu neljään osaan, jotka kuvaavat päähenkilö Seren muusikon uran ja samalla sosiaalisen ja henkisen elämän vähittäistä ajautumista kohti tuhoaan. Ensin on menestyvä trio, sitten duo, sitten toisenlainen duo ja lopulta Sere on sola, totalmente sola. Seren lisäksi tarkastelun alle pääsevät erityisesti trion jäsenet Laura ja Mats, sekä kaiken taustalla häärivä assari Sari.

Marjo Heiskanen on itse toiminut ammattipianistina ja musiikin syvällinen tuntemus näkyy tässä kirjassa voimakkaasti. Heiskanen kertoi Turun Kirjamessujen haastattelussa, että vältteli pitkään kirjoittamista musiikista. Hän koki haasteena kuvata muusikon sisäistä kokemusta toisen taiteenlajin keinoin. Onneksi hän on päättänyt tarttua haasteeseen, sillä Mustat koskettimet onnistuu loistavasti välittämään soittamisen psykofyysistä kokemusta ja sitä riittämättömyyden tunnetta, jota intohimoisesti tekemiseensä suhtautuvat muusikot kokevat. Parhaimmillaan yhdessä soittaminen on kuin hengittäisi yhtenä olentona, pahimmillaan yhden soittajan huono vire voi vetää koko joukon musiikillisen uran mahalaskuun.

Sere ei ole sympatiaa herättävä päähenkilö. Kunnianhimoinen, muiden tunteista piittaamaton, kaiken energian ympäriltään imevä Sere on myös täynnä kateutta etenkin assarinaan toimivaa Saria kohtaan. Assarissa on pidäteltyä hiljaista raivoa työnantajaansa kohtaan, jota tämä omassa mielessään kutsuu osuvasti p:nistiksi. Näiden kahden jännitteisestä suhteesta syntyy romaanin tärkein kehityskaari, joka luo myös uhkaavaa tunnelmaa kerrontaan. Heiskanen kertoi haastattelussa ottaneensa vaikutteita Thomas Mannin Tohtori Faustuksesta, jossa säveltäjän nerous ja hulluus avautuvat ystävän silmin demonisena sopimuksena.

Heiskasen kerrontaratkaisu on toimiva. Klassinen kaikkitietävä kertoja soljuu saumattomasti yhden mielen sopukoista toiseen, näkökulma voi vaihtua vaikka kesken virkkeen. Keskittymistä tällainen kerrontatapa lukijalta tietysti vaatii ja se yhdistettynä spesifiin musiikkitermistöön tekee lukemisesta paikka paikoin raskasta. Annoin tämän kirjan isänpäivälahjaksi kamarimusiikkia hyvin tuntevalle isälleni. Kiinnostavaa kuulla, avautuuko kirja monisävyisemmin hänen kaltaiselleen lukijalle. Bonuksena lukuelämykseen kuuluu kirjailijan luoma Spotify-lista, johon on koottu kirjassa sivuttuja teoksia. Soittolista löytyy Spotifysta romaanin nimellä. Sama lista löytyy kirjallisena myös romaanin lopusta.

Marjo Heiskanen: Mustat koskettimet
Siltala 2017
Omasta hyllystä

Muissa blogeissa:
Reader, why did I marry him?
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Täysien sivujen nautinto

 

#taiteilijaromaani Marjo Heiskanen mielenterveysviikko Mustat koskettimet Siltala


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Mainio juttu mainiosta kirjasta! Se sopii nakutetusti mielenterveysviikolle ja taiteilijaromaanihaasteeseen. Pidin kovasti kerrontatavasta ja pikkusieluisista henkilöistä sekä muusikkoushetkistä. Omaperäinen tapa ilmaista asioita ilahduttaa.

    1. Tuntuu, että moni viime aikoina lukemani kirja sopii mielenterveysviikolle, tavalla tai toisella. Klassisen musiikin alalla pärjääminen vaatii varmasti paljon henkisiä voimavaroja. Tämä kirja kuvaa niiden voimavarojen ehtymistä piinaavan hienosti. Upeaa, erottuvaa kerrontaa, totta tosiaan!

keyboard_arrow_up