Guolian katsoi surullisena tytärtään. Mistä tyttö kaivoi pohjattoman sinnikkyytensä? Pikku-Lohikäärmeellä oli niin vähän elämässään ja hänellä niin vähän annettavaa. Ensi talvena he näkisivät nälkää ilman tuotantoprikaatin ruokalahjoituksia. Hän joutuisi kiertämään kylää kerjuulla, tonkimaan jätekasoja kuin rotta, ehkä jopa varastamaan. Viimeinen mahdollisuus olisi lähettää Pikku-Lohikäärme pois. Leskirouva Shan oli kertonut, että maakunnan pääkaupungissa Jinanissa oli orpokoteja, jotka ottivat vastaan hylättyjä tyttölapsia. Ehkä Pikku-Lohikäärmeen olisi parempi siellä. Sitten hän voisi riutua rauhassa savimajassaan, kuolla nälkään ja lähteä Xiahongin luokse.

Pasi Pekkolan Lohikäärmeen värit on kansainvälisen tason lukuromaani, joka yllätti minut tarkkanäköisellä vieraan kulttuurin kuvauksellaan ja otteensa loppuun asti pitävällä juonellaan. Kirja tuo rohkeasti esiin Kiinan kulttuurivallankumouksen arpia, mutta myös Aasian teollisen tiikerinloikan varjoisia kääntöpuolia. Samalla se kuvaa osuvasti niitä muukalaisuuden tunteita, joita maahanmuuttaja voi pohjoisessa Suomessamme tuntea. Lohikäärmeen värit antaa äänen erityisesti kiinalaisille tytöille ja naisille. Äänen, joka soi ilahduttavan uskottavana ja soinnikkaana – vaikka äänen takana onkin nuori suomalainen mies.

Xialongin elämä alkaa dramaattisella tavalla. Äiti kuolee synnytykseen ja surun murtama isä Guolian saa ratkaistavakseen avuttoman tyttövauvan kohtalon: hukuttaako lapsi vai antaako tälle mahdollisuus jonkinlaiseen elämään. Pienen savimajan lohduttomuudessa Guolian tarrautuu tytön muodossa näyttäytyvään toivon kipinään ja päättää tehdä tyttärestään selviytyjän: Pikku-Lohikäärme saakoon elää. Elämä köyhässä Neljän Tuulen Kylässä ei ole helppoa, mutta tytön sinnikkyys ja neuvokkuus puskevat kaksikkoa eteenpäin. Maon kulttuurivallankumous saa kuitenkin koko kylän elämän raiteiltaan. Selviytyminen vaatii sellaista kovuutta ja itsekkyyttä, joiden kaiken mustaksi värjäävää tahraa saa kantaa koko loppuelämän.

Kaiken kurjuuden keskellä nuori Xialong vaalii romanttisia haavekuvia, jotka saavat kipinänsä kylään poikenneen kiertävän elokuvateatterin esittämästä Kultahattu-elokuvasta. Xialong unelmoi olevansa elokuvan kaunis, rikas ja huoleton Daisy ja näkee elokuvateatterin mukana kulkevassa pojassa unelmiensa Great Gatsbyn. Xialong uskoo vakaasti, että hänen maailmansa rajojen ulkopuolella on paikka, jossa elämä voi olla elokuvamaisen helppoa, yltäkylläistä ja huoletonta. Tuota haavekuvaa tavoitellessaan Xialong päätyy pettymyksestä toiseen ja huonoista valinnoista vielä huonompiin. Unelma paremmasta elämästä vie ensin Shangaihin, jossa karu todellisuus romuttaa unelmat kertaheitolla. Luvattu tarjoilijan työ ei vastaakaan kuvitelmia, vaan Xialong päätyy ystävänsä kanssa karaokebaariin prostituoiduiksi. Itseinho ja -syytökset ovat vähällä nujertaa Xialongin, mutta viimeisillä sinnikkyyden rippeillään hän tarttuu suomalaisen liikemiehen tarjoamaan oljenkorteen ja lähtee katsomaan olisiko ruoho vihreämpää eksoottisessa ja vauraassa Suomessa. Sieltä hän löytää kuitenkin vain valkeutta, kuristavaa hiljaisuutta ja pohjatonta yksinäisyyttä. Voiko maa, jossa morsiankin puetaan surun väriin, tuoda onnea levottomalle Pikku-Lohikäärmeelle?

Kirjassa kuljetaan limittäin kolmella aikatasolla. Ensimmäisellä aikatasolla ollaan Xialongin lapsuudessa, kulttuurivallankumouksen riepottelemassa Neljän Tuulen kylässä 1960-luvulla. Toinen aikataso vie 1980-luvun Shangain hälyisten katujen ja karaokebaarien kautta hiljaiseen Suomeen. Kolmannella aikatasolla seurataan nykyajassa suomalaista Kimiä, joka matkustaa isänsä luo Shangaihin paetakseen ongelmiaan ja etsimään totuutta hänet vauvana hylänneestä äidistä. Maolaisesta mielivallasta siirrytään nykyajan rahavaltaan, ja aina heikoimmassa asemassa on nainen. Nykyajan Shangaissa Kimi kohtaa nuoren kiinalaisnaisen, jonka kohtalo jäljittelee monelta osin Kimin äidin kohtaloa. Maalaistytön unelmat ovat länsimaisen vaurausihanteen värittämiä, mutta mahdollisuudet sosiaaliseen nousuun edelleen lähes olemattomat.

Vaikutuin eniten varhaisimman aikatason rikkaasta kulttuurin kuvauksesta, heinäsirkkakilpailuista ja kultturivallankumouksen mielettömyyksistä. Näihin kiehtoviin maisemiin uppoutuessa unohti täysin lukevansa kotimaista kirjailijaa. Sen sijaan vaivaannuin eniten nykyajan kuvauksesta. Etenkin Kimin edesottamukset työnsä ja tyttöystävänsä kanssa tuntuivat kömpelöiltä ja etäännyttäviltä. Kimin isästä on myös maalattu melko stereotyyppinen kuva jäyhänä ja vähäpuheisena suomalaisinsinöörinä, joka hukuttaa omia pettymyksiään ja puhumattomuuttaan loputtomien työkiireiden alle. Kokonaisuudessaan Lohikäärmeen värit on kiehtova kudelma, joka saa pohtimaan monenlaisia teemoja: rahan valtaa ja taloudellista epätasa-arvoa, naisten asemaa, idän ja lännen välistä kuilua, kahden kulttuurin välissä elämistä, hylätyksi tulemista, hyväksytyksi tulemista, sitä millaisiin tekoihin ihminen kykenee selviytyäkseen, rakkauden monia kasvoja. Jos sinun olisi pakko valita, hylkäisitkö lapsesi tarjotaksesi hänelle mahdollisuudet menestykseen ja vaurauteen, vai pitäisitkö hänet lähelläsi, vaikka se tarkoittaisi sitä, että lapsi joutuisi ponnistamaan pohjalta?

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit
Otava 2015.

Lohikäärmeen väreihin ovat tutustuneet myös mm.:
Tuijata. Kultturipohdintoja
Kirjakaapin kummitus
Kulttuuri kukoistaa
Mari A:n kirjablogi
Kaisa-Reetta T.

Kiina kulttuurivallankumous Lohikäärmeen värit Otava Pasi Pekkola