menu Menu
Heidi Köngäs: Hertta
Köngäs Heidi, Kotimainen kaunokirjallisuus, Otava, Suomi 22/11/2015 0 kommenttia
Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit Edellinen Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo Seuraava

Makaan silmät auki ja mietin, miten väkevä sanan onkaan solidaarisuus, kuinka pyyteetön voi olla ihmisten välinen luja ja tinkimätön myötätunto. Se on kuin joku arka eläin, joka ilmestyy vain halutessaan, jota ei voi koskaan pakottaa esiin. Solidaarisuudella on täysin vapaa oma tahto. Se käyttäytyy aivan samoin kuin rakkaus ja ystävyys, liikkuu vapaasti ja pakottamatta, tulee kun hetki on sopiva ja tarttuu ihmissydämestä toiseen.

Jos etsit jotain punaista pukinkonttiin, tämä romaani Suomen kuuluisimmasta kommunistipariskunnasta täyttää tehtävänsä tulipunaisella hehkullaan. Heidi Könkään Hertta kertoo Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon vahvasti politiikan värittämästä liitosta sodan ja vaaran vuosina. Tälle historialliselle romaanille povattiin jo Finlandia-ehdokkuutta, mutta Köngäs jäi tällä kertaa rannalle. Odotin kovasti kirjan lukemista, mutta lopulta jäin vähän ristiriitaisiin tunnelmiin.

On aina mielenkiintoista lukea hyvin kirjoitettua romaania, jossa kotimaan historia herää eloon. Vaikkei lähdeluetteloa ole, Köngäs on eittämättä tehnyt laajaa taustatutkimusta aihepiiristä. Toki hän on ottanut myös vapauksia historian tulkinnassa, sillä ilmeisesti mitään vedenpitäviä todisteita Yrjö Leinon kätyriroolista ei ole. Köngäs on kuitenkin asemoinut Leinon vahvasti petturin rooliin. Könkään tulkinnassa Hietaniemen hautausmaalla setelikuoret vaihtavat omistajaa syvästi velkaantuneen Leinon luovuttaessa tietojaan maan alle painuneiden kommunistien puuhista Etsivän poliisin päällikölle Esko Riekille. Riekille Leinon ja Kuusisen suhde oli lottovoitto, sillä hän toivoi sitä kautta saavansa tietoja Hertan isän Otto Wille Kuusisen puuhista Kremlissä.

Kertojia tai oikeastaan yksinpuhelijoita on kolme: Hertta, Leino ja Riekki. Minun oli todella vaikea samastua kehenkään heistä tai edes tuntea sympatiaa heitä kohtaan. Riekki oli vastenmielinen ja häikäilemätön ja Leino puolestaan säälittävä ja selkärangaton petturi. Silti ristiriitaisin hahmo on itse Hertta, joka on niin lumoutunut kommunistisesta aatteesta, että uhraa sille jopa oman poikansa. Vuonna 1934 Moskovassa kommunistien koulutuksessa ollut Hertta saa käskyn lähteä Suomeen organisoimaan kommunistien maanalaista toimintaa ja jättää poikansa Jurin lastenkotiin Moskovaan. Tarkoitus oli olla erossa vain muutama kuukausi, mutta toisin käy. Vain muutama viikko sen jälkeen poliisi pääsee Hertan jäljille ja seuraavat lähes viisi vuotta Hertta viettää vankilassa. Lopun elämäänsä Hertta yrittää vakuuttaa itselleen, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa: hänet oli valittu tärkeään tehtävään, yhteinen aate on kaikkein tärkein, kaikki muu on sille alisteista.

Kirjan tapahtumat alkavat Hertan vapauduttua tuolta vankilareissulta. Pian Hertta tapaa Yrjö Leinon, johon rakastuu palavasti. Kuten sanottua, Köngäs antaa olettaa, että Esko Riekki oli usuttanut Leinon Kuusisen kylkeen, mutta uskokoon ken haluaa. Nyt onkin kyse fiktiosta ja tässä kontekstissa sitä on tarkasteltava. Aluksi tuntuu siltä, että rakkaus on molemminpuolista, vaikka Leino onkin tahollaan jo naimisissa. Hertalle Leinon avioliitto ei ole ongelma, sillä hän ei usko porvarilliseen avioliittoinstituutioon, vaan Aleksandra Kollontain ajatuksiin uudesta naisesta ja vapaasta liitosta. Aluksi Leinokin hullaantuu Hertan suoruudesta, pidäkkeettömyydestä, vaaran tunnusta. ”Ennen häntä en tiennyt mitään naisista”, Leino sanoo. Vaikeampi on ymmärtää Hertan täydellistä hullaantumista bakteerikammoiseen, jäykkään absolutisti-Leinoon. Miten niin itsenäinen, tarmokas ja elämänjanoinen nainen on voinut joutua tuollaisen miehen pauloihin ja niin sinisilmäisesti kieltäytyä näkemästä Leinon todellista luontoa ja oletettua petturuutta?

Hertan syyllisyys hylätystä lapsesta ja raastava ikävä pojan luo on käsinkosketeltavaa, mutta yhä uudelleen Hertta alistuu korkeamman aatteen edessä. Kukaan sukulaisista Moskovassa ei kerro Jurin olinpaikkaa eikä Hertta tunnu hirveästi ponnistelevan tiedon selvittämiseksi. Syttyy talvisota, jonka ajan Hertta ja Leino piilottelevat maaseudulla hylätyissä ladoissa ja saunarakennuksissa. Jatkosodan lähestyessä kommunistit laitetaan ”turvasäilöön” ja taas Hertta viettää vuosia vankina Hämeenlinnassa. Leino sen sijaan karkaa Riihimäen vankilasta ja piilottelee sodan ajan yhä pahenevien pelkojensa ja vainoharhojensa riivaamana.

Sotien jälkeen kommunistien toiminta laillistetaan ja Kuusinen ja Leino nousevat näkyville paikoille puolueessa, Hertta kansanedustajana ja Leino ministerinä. Mitä syvemmälle politiikkaan he menevät, sen syvempi kuilu heidän suhteeseensa kasvaa – siitäkin huolimatta, että heidät vihitään avioliittoon vuonna 1945. Entinen absolutisti Leino pakenee paineitaan alkoholiin ja Hertta murenee kuullessaan viimein poikansa kohtalon. Politiikka lyö viimeisen naulan Kuusisen ja Leinon suhteeseen, kun Moskovasta tulee käsky erottaa epäsuosioon ajautunut Leino puolueesta. Puolueen kokouksessa Hertan tehtäväksi tulee tuomita puolisonsa ensimmäisenä ja ilmoittaa erottamisesta ja samalla avioliiton loppumisesta. Köngäksen tulkinnassa tehtävä ei ole Hertalle helppo, vaikka se kovin kylmäkiskoiselta vaikuttaakin.

Lopulta vaikuttaa siltä, että Hertan maailmassa on vain yksi mies ylitse muiden: isä Otto Wille Kuusinen. Suhde isään on pelottavan omistautunutta, huolimatta siitä, että isä on se, joka vaati jättämään Jurin lastenkotiin, ei antanut pojasta tietoja eikä estänyt pojan päätymistä työleirille, jossa hän lopulta kuoli. Etäinen isä, joka ei vastaa kirjeisiin, ja jonka luokse ei tunnu pääsevän kuin sihteerin kanssa sovittuun tapaamisaikaan. Isä, joka käskee tytärtään tuomitsemaan aviomiehensä julkisesti ja ottamaan eron puolueen parasta ajatellen. Isä ei voi olla väärässä, sillä hän tekee vain tinkimättömästi työtään paremman tulevaisuuden puolesta. Rakkaus voi todella olla sokeaa.

Mietin kirjaa lukiessani, että siinä olisi hyvät ainekset draamasarjaan. Ja niin oli ajatellut itse kirjailijakin, sillä Yle esittää joulukuussa kirjan tarinan pohjalta tehdyn kolmiosaisen tv-sarjan nimellä Punainen kolmio. Sarjan ovat käsikirjoittaneet Heidi Könkään ohella Taina West ja Leena Virtanen. Pääparina nähdään Vappu Nalbantoglu ja Eero Aho. Sen verran kiinnostaa Eero Ahon suoritus bakteerikammoisena ja petollisena Yrjö Leinona, että taidanpa rikkoa pitkään jatkuneen telkkarinkatsomislakkoni.

Heidi Köngäs: HerttaHeidi Köngäs: Hertta
Otava 2015.

Herttaan ovat myös tutustuneet mm.:
Täällä toisen tähden alla
Lumiomena
Lukuneuvoja
Tuijata

Heidi Köngäs Hertta Hertta Kuusinen kommunismi Otava politiikka rakkaus sota Yrjö Leino


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up