Throughout the following week, since he had no laptop and no internet, he would stay up deep into the night, often holding vigil over Grazina’s volatile dreams, the pages of The Brothers Karamazov ringed with mold and falling apart in his hands. He would turn a page and it would break right off, the book literally disintegrating as he read it.

How strange to feel something so close to mercy, whatever that was, and stranger still that it should be found in here of all places, at the end of a road of ruined houses by a toxic river. That among a pile of salvaged trash, he would come closest to all he ever wanted to be: a consciousness sitting under a light-bulb reading his days away, warm and alone, alone and yet, somehow, still somebody’s son.

– Ocean Vuong: The Emperor of Gladness

Ocean Vuongin esikoisromaani Lyhyt maallinen loistomme teki minuun aikanaan syvän vaikutuksen. Nyt kuusi vuotta myöhemmin myös runoilijana tunnetulta Vuongilta on julkaistu toinen romaani. The Emperor of Gladness sisältää jälleen jonkin verran omaelämäkerrallista ainesta, mutta tällä kertaa kallistuu vahvemmin fiktion puolelle. Se on romaani ihmisistä, jotka ovat jääneet kiinni selviytymiseen. Se kertoo nuoresta miehestä, vanhasta naisesta ja joukosta sivuun jääneitä, joiden elämä ei asetu siistiksi kertomukseksi, mutta jatkuu silti – päivä kerrallaan. Nimen Gladness ei niinkään viittaa iloon, vaan kuvitteelliseen pikkukaupunkiin Connecticutissa, josta ilo on kaukana.

Hai on vietnamilainen pakolainen, 19-vuotias nuori mies, joka yrittää toipua opioidiriippuvuudesta. Hänen elämäänsä hallitsee yksi suuri valhe. Hai on kertonut äidilleen päässeensä opiskelemaan lääkäriksi. Hän antaa äidin uskoa, että poika kulkee kohti arvostettua ja turvallista tulevaisuutta, sellaista, josta moni pakolaisperhe unelmoi. Todellisuudessa Hai on vieroituksessa ja sen jälkeen töissä kotipaikkakuntansa pikaruokaravintolassa, pyyhkimässä tasoja, seisomassa pitkiä vuoroja ja yrittämässä pysyä hengissä. Valhe ei ole keino huijata vaan suojella: totuuden kertominen tuntuisi liian julmalta, ja samalla häpeä kasvaa jokaisen äidille soitetun puhelun myötä.

Romaani alkaa hetkestä, jossa Hai on valmis luovuttamaan. Juuri silloin hänen elämäänsä astuu Grazina, 81-vuotias liettualainen nainen, jonka muisti on alkanut hajota. Grazina on sodan ja miehityksen kokenut selviytyjä, ja muistisairaus vie hänet usein takaisin noihin vuosiin: aikaan, jolloin tulevaisuus oli epävarma ja selviytyminen päivittäinen tehtävä. Grazina pelastaa Hain hengen, ei suurin elein vaan yksinkertaisesti olemalla siinä. Hai ryhtyy hänen hoitajakseen, ja heidän välilleen syntyy suhde, jossa hoiva ja riippuvuus kulkevat molempiin suuntiin.

Heidän suhteensa rakentuu arjen rutiineista: lääkkeistä, ruoanlaitosta ja toistuvista kysymyksistä. Grazinan muisti pettää, ja hän eksyy harhoihin ja menneisyyteen, mutta Vuong kuvaa näitä hetkiä poikkeuksellisella empatialla. Hain tapa kohdata Grazinan todellisuus on lempeä ja epäortodoksinen: hän ei korjaa, ei pakota, vaan kulkee mukana ja heittäytyy siihen rooliin, johon Grazinan vaeltava mieli hänet milloinkin asettaa. Sama myötätunto ulottuu Hain serkkuun Sonyyn, erityisnuoreen, joka työskentelee samassa pikaruokaravintolassa. Näiden hoivaamisen ja hyväksynnän hetkien koin romaanin koskettavimpana antina.

Pikaruokaravintolan kuvaukset tuovat tarinaan yllättävää huumoria. Työvuorojen absurdius, henkilökunnan sanailu ja ravintolan kaoottinen arki keventävät muuten synkkää perusvirettä. Työtoverit ovat omalaatuinen joukko epäonnistujia ja syrjään jääneitä, jotka muodostavat Haille eräänlaisen valitun perheen. Näissä kohtauksissa Vuong näyttää, miten nauru ja toveruus syntyvät usein juuri siellä, missä elämä on kaikkein karuinta.

Tunnelma ei kuitenkaan pysy yhdessä rekisterissä. Romaani on runollinen, synkkä, syvästi surullinen ja ajoittain myös outo. Huumorin rinnalla kulkee jatkuvasti uhka ja levottomuus, ja välillä tarina ajautuu hyvin erikoisiin ja jopa häiritseviin suuntiin. Yksi kokonainen luku sikojen teurastuksesta tuntui minusta irtonaiselta ja turhan graafiselta, eikä se istunut luontevasti muun romaanin kudokseen. Vaikka outous on selvästi tietoinen valinta, kaikki sen muodot eivät tuntuneet tarpeellisilta.

Vuongin kuvaama maailma on rosoinen: köyhyyttä, addiktiota ja väsymystä ei pehmennetä. Silti hänen lyyrinen tapansa kirjoittaa tekee sekä arkisista että traagisista asioista jollain tavalla satumaisia. Tämä on romaanin selvä vahvuus, mutta myös sen ristiriita. The Emperor of Gladness tuntui minusta ajoittain etäiseltä juuri siksi, että kerronta on niin elokuvamaista. Tapahtumat asettuvat paikoilleen ehkä turhankin sujuvasti, ihmiset löytävät toisensa kuin käsikirjoituksen ohjaamina, ja tarina kärsii paikoin epäuskottavuudesta.

Samaan aikaan juuri tämä teki lukukokemuksesta lohdullisen. Kaikkea ei tarvitse mitata realistisuuden asteikolla. Tunsin samanlaista aikuisten sadun tuntua kuin australialaisen Trent Daltonin romaanissa Boy Swallows Universe. Molemmat romaanit pohjautuvat kirjailijan omiin kipeisiin kokemuksiin, mutta niiden todellisuus on suodatettu lempeämmäksi, pyöristetymmäksi, ehkä helpommin katsottavaksi. Vuongin romaani on helppo kuvitella hyvän mielen indie-elokuvaksi, sellaiseksi joka koskettaa, vaikka tietää, ettei kaikki ole aivan totta.

Ocean Vuong:
The Emperor of Gladness
Penguin Press 2025

Sinua voisi myös kiinnostaa

Cecile Pin: Wandering Souls

Barbara Kingsolver: Demon Copperhead

Ocean Vuong: Lyhyt maallinen loistomme

Yaa Gyasi: Maa ja taivas

Trent Dalton: Boy Swallows Universe

Elizabeth Strout: Anything is Possible

Nathan Hill: Nix

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Seuraa Kirjaluotsia

englanninkielinen hoiva mielenterveys muistisairaus Ocean Vuong pakolaisuus pikaruokaravintola riippuvuus The Emperor of Gladness