Heikki Seppänen. Ka Puavohan se. Terve terve. Tule istummaan.
Ella Seppänen. Terve terve.
Paavo. Terve terve.
Heikki. Jouko läksi kalalle. Kaikki poijjat mäni.
Paavo. Jaa.
Ella. Vain juothan sinä kahvit.
Paavo. Juon.
Ella. Tervennäkö teillä?
Paavo. Tervennä.
Ella kohensi hellaa ja meni korvolle pannua täyttämään. Paavolla oli vakituinen paikkansa ikkunan pielessä, ja hän katsoi heti lasin läpi, oliko lintulaudalla ketä.
Heikki. Ootko Puavo jo västäräkin nähnynnä?
Paavo. En oo vielä.
Heikki. Tuossapa äsken lauvvalla kävi. Läskii nokkasi. Hyvin punalsi pahasti piätään ja lähti.
Ella. Pahentunna eikö tuo lie läski.
Heikki. Sinä syksyllä lähet keskikouluun?
Paavo. Ka. Niin tuo äiti arveli, jotta.
Heikki. Jotta herraksi.
Paavosta tuntui että Heikki sanoi pahoillaan, että Paavokin herraksi joka sipertää kirjakieltä ja pitää itseään Heikki Seppästä viisaampana.
Paavo katseli Heikin kiverää nenänvartta ja harmahtavanruskeita riippuviiksiä. Heikki haisi hyvältä: pihkalta, karjalta, hieltä ja Jymy-tupakalta. Kissa hyrräsi oiokoisenaan Heikin pitkällä polvella.
Paavo. Ei tule herroo ikinä minusta.
Heikki. Ka.
Paavolla nousi itkun panta kurkkuun, kun Heikki näytti epäilevältä.
Paavo. Suanko käyvvä elukoita kahtomassa.
Heikki. Tule sitten kahville.

Matti Pulkkinen: Ja pesäpuu itki

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

On taas kirjabloggaajien klassikkohaasteen aika ja tällä kertaa kooste luetuista klassikoista löytyy Ankin kirjablogista. Oma valintani klassikoksi löytyi tällä kertaa tuoreen kotimaisen romaanin välityksellä. Luin joulun aikaan Maritta Lintusen romaanin Sata auringonkiertoa, jossa biofiktiivisenä sivuhenkilönä vierailee kirjailija Matti Pulkkinen (1944–2011). Lintusen mainio romaani sai kiinnostumaan tuosta suomalaisen postmodernin romaanin uranuurtajana pidetystä kirjailijasta. Nurmeksesta kotoisin oleva Pulkkinen julkaisi elämänsä aikana vain neljä romaania. Valitsin luettavaksi esikoisromaanin Ja pesäpuu itki, koska sitä fiktiivinen Pulkkinen oli kirjoittamassa Lintusen romaanissa ja se kuvaa samaa yhteiskunnallista rakennemuutosta, jota Lintunen omassa romaanissaan kuvaa. Nämä kaksi romaania siis toimivat kiinnostavassa vuoropuhelussa keskenään.

Ja pesäpuu itki kuvaa pohjoiskarjalaista maaseutuyhteisöä, sen mahtisuvun vähittäistä rapistumista ja juuriltaan irrottautunutta nuorta miestä, jossa lienee jotain Pulkkisesta itsestään. Kirja voitti ilmestyttyään J. H. Erkon palkinnon, Kalevi Jäntin palkinnon ja Kiitos kirjasta -mitalin. Sotien jälkeiseen aikaan sijoittuva teos kertoo pienestä Koppelon erämaakylästä, joka rapistuu väen siirtyessä kaupunkeihin. Pääkaupunkiin opiskelemaan on lähtenyt myös Paavo, jonka teologian opinnot ovat jumiutuneet omaan ahdistukseen. Paavo etsii helpotusta ja vastauksia erikoisesta terapiaryhmästä sekä pestautumalla harjoittelijaksi mielisairaalaan. Mielisairaalassa terveen ja hullun rajaa on vaikea erottaa, mutta potilaiden joukosta löytyy yksi, jolla saattaisi olla Paavolle vastauksia. Siellä on tuttu koppelolainen, Suutaristen mahtisuvun elämästä syrjäytynyt vesa, joka on jo aikoja sitten piilotettu laitoksen seinien sisään. Nämä kaksi eksynyttä, potilas ja hoivaaja, yrittävät löytää täytettä siihen koloon, jonka autioituva kotiseutu on heidän sisälleen jäytänyt.

Suutaristen mahtisuku on hallinnut Koppelon kylää puolitoista vuosisataa. Tuhat hehtaaria maata ja velkakirjat piirongin laatikossa ovat pitäneet kulloisenkin Ukko Suutarisen pitäjän herrana. Kun nykyinen Ukko alkaa 60-luvulla höperöityä, sopivaa jatkajaa ei tunnu löytyvän, vaikka Ukolla onkin neljä poikaa. Lopulta mantteli siirtyy hieman vastahakoisesti toiseksi vanhimmalle pojalle Jussille, kun esikoinen Ranssi kuolee pula-aikana. Jussi saa vielä napattua naapuritalosta vaimokseen Toivo Kuittisen lesken Katrin, jonka edesmennyt mies oli kylillä arvostettu tekijä. Jussi osoittautuu kuitenkin viinaan meneväksi ja väkivaltaiseksi mieheksi, mistä Katrin ohella myös poika Paavo saa kärsiä. Katrin olisi pitänyt uskoa Toivo-vainaata, joka sairastuttuaan ehdotteli Katrille seuraajakseen Lassi Kareista. Lassi auttelikin Katria hautajaisten jälkeen tilan töissä, mutta jäi lopulta Jussille kakkoseksi. Suutaristen mahtimiesten ja vähäisten Kareisten välillä kipinöi muutenkin jatkuva loitsu ja manaus. Kareisilla ei ole omaisuutta, millä pröystäillä, mutta Kareisen Ämmä on tunnettu hierojan taidoistaan ja Lassi-pojalla on sanan säilä hallussaan. Kalevalainen parantajan ja runonlausujan perintö on heissä vielä voimissaan.

Pulkkinen kuvaa taidokkaasti maaseutuyhteisön elämää yhteiskunnallisessa murroskohdassa. Peltoja paketoidaan, metsiä hakataan, väki ikääntyy eikä nuorta polvea kiinnosta kotiseudun näköalattomuus. Paikkakunnan ainoa koulukin joudutaan sulkemaan. Paavo on syntynyt hankalaan välitilaan. Hänelle olisi periaatteessa tarjolla parempi tulevaisuus ja mahdollisuuksia pääkaupungissa, mutta hänen on vaikea päästää irti siitä häpeästä ja syyllisyydestä, joka kumpuaa kotiseudun hylkäämisestä. Kun hänelle tarjoutuu mahdollisuus haastatella kotiseudun ihmisiä lehtijuttua varten, hän esittää tärkeämpää kuin onkaan ja samalla kokee siitä huono omatuntoa. Hän haastattelee samaa Heikki Seppästä, jolle nuorena poikana vannoi, ettei hänestä ikinä herraa tule (ks. yllä oleva lainaus).

Romaanissa on omat humoristiset hetkensä. Minä naureskelin erityisesti terapiaryhmälle, johon Paavo Helsingissä osallistuu. Sitäkin muuten vetää yksi Suutarisen suvun kasvatti, Taito Suutarinen, joka on hurahtanut erityisesti Freudin oppeihin. Hän on myös käynyt kaksi viikon mittaista sensitivity training -kurssia, mutta ei sieltä ole tainnut herkkyyttä paljon tarttua. Ryhmä kokoontuu kellarissa patjoilla lojuen ja osallistujia kannustetaan avoimesti tunnustamaan kaikki ongelmansa. Taito on tietysti sitä mieltä, että jokainen ongelma on pohjimmiltaan seksiongelma. Jos ongelmaa ei tullessa ollut, se varmasti tuossa ryhmässä löytyy.

Romaani on kerronnallisesti hurjan kiinnostava, mutta myös paikoitellen vaikeasti lähestyttävä. Pulkkinen käyttää dialogissa runsaasti murretta, mutta kerronta on muutenkin omintakeista, täynnä persoonallisia ilmaisuja ja erikoisesti rytmitettyjä lauseita. Kuhmossa syntyneenä tunnistan murteesta paljon tuttua, mutta kirjoitetussa muodossa murteeseen ottaa aikansa päästä sisälle. Tuo seudun puheesta tuttu ka aloittaa monet tokaisut. Nautin kyllä paikallisväristä ja eipä ole tullut vastaan toista romaania, jossa syödään lapsuuteni herkkua lanttukukkoa. Jonkinlaista nostalgiaa siis koin kirjan äärellä.

On vielä mainittava kirjan kansiliepeessä olevasta kirjailijaesittelystä. Silloisesta esikoiskirjailijasta kerrotaan esimerkiksi tällaisia taustoja: Pulkkinen on koulutukseltaan ylioppilas ja ryhmätyöntekijä. Eri paikkakunnilla hän on tehnyt maa-, metsä- ja tietöitä, toiminut kansakoulunopettajana, tilastoapulaisena ja kovanrahanlaskijana. Hän on vetänyt Ryhmätyö ry:n terapiaryhmiä, ja mielisairaanhoitajana hän ollut paitsi Suomessa myös Länsi-Berliinissä ja Bernissä, talvikauden kummassakin. Lisäksi Pulkkinen on ollut tehdastöissä Ruotsissa, kirjanpitäjänä Frankfurtissa, luostarivieraana Ateenassa. Romaaniaan kirjoittaessaan hän on työskennellyt etupäässä kirvesmiehen apulaisena Vanajan kirkon korjaustöissä. Kyllä tuolla työhistorialla saakin hyvin tuntumaa kansan syviin riveihin. Kokemus näkyy Pulkkisen humaanissa tavassa käsitellä tavallista ihmistä muuttuvan maailman myllytyksissä. Oli ilo tutustua kirjailijaan, jolla on juuria samoilla selkosilla.

PS. Finlandia Kirjalta löytyy hyvin Matti Pulkkisen kirjoja.
* Klikkaa tästä ostoksille.

Helmet-lukuhaaste 2024:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 22 – Kirjaa on suositellut kirjailija.

Matti Pulkkinen:
Ja pesäpuu itki
Gummerus 1977

Sinua voisi myös kiinnostaa

Satu Laatikainen: Hyvästi itä

Maritta Lintunen: Sata auringonkiertoa

Mooses Mentula: Toiviokoski

Outi Hytönen: Kairojen kosmopoliitti. Annikki Kariniemen elämä ja teot

Anne Brontë: Agnes Grey | Klassikkohaaste 17

Liisa Louhela: Kaikkeus on meidän

Joel Lehtonen: Putkinotko & Teatteri Jurkka: Putkinotko

Seuraa Kirjaluotsia

#klassikkohaaste esikoisromaani helmethaaste Ja pesäpuu itki maaseutu Matti Pulkkinen mielenterveys Pohjois-Karjala rakennemuutos