Vihdoin näen Mariannen. Ihmisten keskellä hän on mustissa, punapohjaisissa loubutineissaankin yhä petite. Bertus, joka on komea tavalla jolla useimmat alfauroksiksi itsensä mieltävät ovat, seisoo hänen vieressään mutta puhuu eri ihmisille kuin Marianne. Lähestyn juhlan keskipistettä, joka vuosien ajan oli minunkin elämäni keskipiste.
Kalpea korppikotka tyrkkää minut Mariannea kohti ja päästää irti. Hän ei sano mitään, mutta ymmärrän kyllä mitä hän tarkoittaa. Marianne on kuullut tapahtuneesta ja pyytänyt minut takaisin! Astun hänen luokseen, pyydän hänen katsettaan, ja se liukuu ohitseni päällikkö-Roosaan, joka pyyhältää jostain sivusta edelleni.
Hän on Mariannen luona ennen minua ja he halaavat. Jään seisomaan heidän viereensä kuin jonoon odottamaan vuoroani. Havahdun katseisiin: halpa polyesterimekkoni on takaa märkä ja rispaantunut ja vasenta kättäni kirjovat pitkät veriset haavat. Olen rähjäintn, väärässä paikassa. Sukkahousuissa ammottava silmäpako.

– Johanna Forss: Pidot

Johanna Forssin Pidot antaa lupaavan alun kirjavuodelle kotimaisten esikoisromaanien osalta. Ystävyydestä, kateudesta ja luokkaeroista ammentava romaani rakentuu yhdestä illasta ja siitä hienovaraisesta jännitteestä, joka syntyy, kun mennyt ja nykyinen joutuvat samaan huoneeseen. Maria saapuu lapsuudenystävänsä Mariannen juhliin kummallisessa välitilassa: kutsu on tullut, mutta syy on hämärä, ja yhteys, joka joskus oli itsestään selvä, on vuosien myötä haurastunut niin ohueksi, että sitä melkein pelkää koskettaa. Lähtöasetelma on yksinkertainen ja samalla armottoman tehokas: kaksi ihmistä, yhteinen historia ja ilta, jonka aikana on mahdotonta olla ajattelematta sitä, miten tähän on päädytty.

Juhlissa Maria tuntee heti olevansa väärässä paikassa. Nuoruudessa hän oli se, joka piti ohjia käsissään, mutta nyt asetelma on kääntynyt: Marianne on noussut pikkukaupungin kioskinmyyjästä näkyväksi somevaikuttajaksi, jonka ympärillä pyörivät kaikki silmäätekevät, kun taas taiteilijuudesta haaveillut Maria elää lapsiperhearkea väljähtyneessä liitossa ja työskentelee museossa. Vastakkain eivät ole vain kaksi elämäntapaa, vaan kaksi tapaa olla maailmassa: toinen, joka on tottunut olemaan esillä, ja toinen, joka on oppinut tarkkailemaan sivusta. Marian sisällä kytee haave toisenlaisesta elämästä, ja juuri se tekee hänestä erityisen herkän kaikelle, mitä illan aikana tapahtuu.

Forss käyttää juhlia näyttämönä taitavasti. Ne ovat tila, jossa ihmiset esittävät itseään, kiillottavat tarinaansa ja mittaavat toisiaan katseilla. Romaanin ydin on Marian sisäisessä liikkeessä. Hän tarkkailee, vertailee, muistelee ja tulkitsee jokaista elettä. Samalla menneisyys alkaa tihkua esiin: nuoruuden läheisyys, yhteiset kokemukset ja tapahtuma, joka on aikanaan rikkonut jotakin pysyvästi. Forss ei tarjoa tätä taustaa suorana selityksenä, vaan antaa sen nousta esiin vähitellen, kuin muistin tahtomattaan avaamat laatikot.

Ystävyys näyttäytyy romaanissa ristiriitaisena ja hauraana. Se ei ole turvasatama, vaan suhde, joka voi muuttua kilpailuksi, kateudeksi ja väärinymmärrykseksi. Pidot kuvaa tarkasti sitä kipua, joka syntyy, kun huomaa olevansa toiselle enää osa menneisyyttä. Erityisen koskettavaa on se, ettei kumpikaan ole yksiselitteisesti syyllinen tai viaton. Aikuistuminen, valinnat ja sattumat ovat tehneet työnsä. Luokka ja sosiaalinen asema kulkevat romaanissa taustalla koko ajan. Forss tekee näkyväksi sen, miten mahdollisuudet kasaantuvat, mutta eivät koskaan muodosta suoraa tietä onneen. Jotkut oppivat varhain olemaan kotonaan missä tahansa huoneessa, toiset eivät koskaan täysin.

Kielellisesti Pidot on hallittu ja tarkka. Romaanin vauhti nojaa yhden illan logiikkaan: aikaa on rajallisesti, mutta pään sisällä tapahtuu paljon. Juhlaillassa on aina myös oma dramaturgiansa – ensin ollaan kohteliaita, sitten tulee pieniä lipsahduksia, lopulta jokin alkaa kiristyä. Forss hyödyntää tätä rytmiä taitavasti, niin että lukija tuntee melkein kehossaan sen, miten energia vaihtuu huoneesta ja tunnista toiseen, kunnes päästään lopun huipennukseen. Kolmiosaisen romaanin keskimmäinen osa keskittyy ystävysten nuoruuteen Kuopiossa ja on tunnelmaltaan ja rytmiltään rauhallisempi.

Esikoisromaaniksi Pidot on poikkeuksellisen varma. Se tietää, mitä haluaa tutkia, eikä eksy sivupoluille. Se on romaani ystävyyden päätepisteistä, hiljaisista vertailuista ja siitä, miten vaikeaa on luopua vanhasta minuudesta. Pidän erityisesti siitä, miten romaani käsittelee kateutta. Se ei ole tässä rumaa poikkeamaa, vaan inhimillinen reaktio: sekoitus kaipuuta, häpeää ja menetettyjen mahdollisuuksien surua. Forss kirjoittaa valinnoista, luokasta, kateudesta, taiteesta, vallasta ja rakkaudesta – monista isoista teemoista, jotka tiivistyvät symbolisesti muutaman valokuvan ympärille. Kirjan kuvaamissa juhlissa en olisi viihtynyt, mutta romaanin parissa viihdyin erinomaisesti.

Helmet-lukuhaaste 2026:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 28 – Kirjassa tanssitaan.

Johanna Forss:
Pidot
Tammi 2026

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Savannilla
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Satu Laatikainen: Hyvästi itä

Jonas Hassen Khemiri: Siskokset

Anna-Kaari Hakkarainen: Marraseliö

Maisku Myllymäki: Valvoja

Hanna Weselius: Nimetön : Nanette Kottaraisen muotokuva

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

Seuraa Kirjaluotsia

esikoisromaani helmet2026 helmethaaste Johanna Forss kateus luokkaerot Pidot ystävyys