One is not, or should not be, jealous, if one’s ikon attracts other worshippers: but the straws in this winter’s wind, which Lise herself gave no sign f having noticed, produced in Martin an illogical discontent. He was at once annoyed with Lise for ignoring life’s overtures, and alarmed that such overtures were being made. He wanted Lise to come out of her nursery – but in no company but his own: at the same time, his bachelorish instincts, no less than his genuine humility, made him hesitate before all that this implied. As he had told old Charles, on the bridge over the Serpentine, Lise was too good for him; he couldn’t take responsibility for her…

It must be admitted, with regret, that Martin Lillywhite’s was not a particularly strong character. He had experienced, in his first acquaintance with Lise, that rare moment of delight which in any average lifetime must count as a piece of sheer luck, an undeserved blessing. In short, he had fallen in love; but before the consequences of having done so now drew back, like the nervous bachelor he was, in something approaching dismay. He wanted the world to let Lise alone, so that Lise in turn might be excused for letting the world go by: so that he, as Cousin Martin, could retain his post as protective liaison officer between Lise and the world without.

– Margery Sharp: Lise Lillywhite

Taas yksi mahtava antikvariaattilöytö ja vielä alkuperäinen vuoden 1951 laitos: Margery Sharpin romaani Lise Lillywhite. Kansipaperia ei valitettavasti ollut, joten ei ole tässä jutussa kannesta kuvaakaan. Löysin Margery Sharpin vasta tänä vuonna ja ihastuin hänen romaaniinsa The Innocents (1971). Sharpilla on laaja tuotanto: 25 aikuisten romaania, 14 lasten romaania, näytelmiä ja lukuisia novelleja. Aion siis jatkossakin olla silmä tarkkana antikvariaateissa.

Lise Lillywhite kertoo nuoresta orvosta naisesta, joka on sukulaisten toimesta kasvatettu Ranskassa täsmällisesti siihen maailmaan, jota ei enää ole olemassa. Kaksi sotaa on muuttanut kaiken, mutta hänen tätinsä Amélie vaalii yhä perheen kunnianhimoa ja johdattaa tyttöä seuraelämään kuin harvinaista porsliinia. Lisen päivät täyttyvät kieliopinnoista, taidegallerioista, oopperasta ja neulonnasta – kaikesta siitä, mikä valmistaa hänet loistavaan avioliittoon. Mutta maailma ympärillä ei enää pyöri näiden arvojen varassa.

Kun Lise palaa isoisänsä ja tätinsä kanssa Englantiin, katse kääntyy Somersetin Lillywhiteihin, isoisän entiseen kotiseutuun. Perheen kartano on aikaa sitten muuttunut sikojen ja kanojen tilaksi, ja siellä eletään hyvin toisenlaista arkea. Luke hoitaa maatilaa, hänen vaimonsa Kate pyörittää arkea tarmokkaasti ja sisar Susanna kulkee omia polkujaan. Heillä ei ole suurta kiinnostusta etäisiin sukulaisiin, mutta Luken nuorempi veli Martin erottuu joukosta. Hän on vaatimaton Lontoon mies, joka kuitenkin näkee Lisessä jotakin, mitä muut eivät.

Martin on itse rakastunut Liseen, mutta kokee olevansa liian vanha eikä tarpeeksi hyvä valinta puolisoksi. Hän ottaa kuitenkin suojelevan serkun roolin ja näkee Lisen enemmän ihmisenä kuin koristeena tai vaihdon välineenä. Tämä tekee heidän suhteestaan poikkeuksellisen vilpittömän ja antaa romaanille sen sydämen. Lisen ympärillä pyörivät kosijat – Skotlannin rauhaan kaipaava nuori lordi ja hämäräperäisiin puuhiin sotkeutunut puolalainen kreivi – toimivat enemmänkin peileinä, jotka paljastavat, millaista naisen roolia yhteiskunta odottaa.

Sharpin romaani on yhtä aikaa kepeä romanttinen komedia ja tarkkanäköinen satiiri sodanjälkeisestä Englannista. Vanhan maailman tavat, joita Amélie yrittää ylläpitää, törmäävät käytännönläheiseen Somersetin arkeen. Lise seisoo kahden maailman välissä: toisaalta häntä houkutellaan hienoihin saleihin, toisaalta maaseudun juurevaan elämään. Lopulta ratkaisu syntyy Lisen omasta ajattelusta. Hän ei enää ole pelkkä kohde, vaan alkaa itse ohjata elämäänsä.

Pidin erityisesti siitä, miten vähitellen pääsemme kurkistamaan Lisen mieleen. Aluksi hän vaikuttaa hiljaiselta ja kuuliaiselta, mutta romaanin loppua kohden käy selväksi, että hän on oppinut paljon muutakin kuin ranskan sanastoa ja neulontaa: hän on oppinut ajattelemaan itse. Siinä on jotain hyvin margerysharpilaista – sankaritar, joka ottaa ohjat käsiinsä omalla tavallaan, ilman suuria julistuksia mutta vakaasti ja päättäväisesti.

Lise Lillywhite on viehättävä kuvaus nuoren naisen heräämisestä omaan tahtoonsa ja tunteisiinsa. Se on samalla lempeä pilapiirros luokkaeroista, perhesiteistä ja siitä, miten rakkaus voi löytyä sieltä, missä sitä ei aluksi huomaa. Kirja jäi mieleeni kevyenä mutta oivaltavana lukukokemuksena – ja vahvisti päätöstäni etsiä lisää Margery Sharpin tuotantoa hyllyihini.

Sinua voisi myös kiinnostaa

Margery Sharp: The Innocents

Muriel Spark: The Public Image

Iris Murdoch: The Book and the Brotherhood

Elizabeth Taylor: Angel

Elizabeth Jenkins: The Tortoise and the Hare

Barbara Pym: Civil to Strangers

Seuraa Kirjaluotsia

antikvariaattilöytö englanninkielinen Lise Lillywhite Margery Sharp naisen asema romanttinen komedia sodanjälkeinen Englanti