Hän kiepauttaa kuulokejohdon muutamaan kertaan korvalappustereoiden ympäri, tiukasti, jotta pieni kasettiluukku pysyy kiinni. Hän pussaa Walkmaniaan ja sanoo: Aito jungle jyrää. Hän laskee soittimen retkipöydälle, taputtaa sitä kahdesti ja sanoo: Kiitos. Hän kääntyy katsomaan talolle päin ja kuulee suoraan edestään kahinaa, kuivien lehtien laahaavaa ääntä tai ehkä askeleita, mutta näkee vain polun, pensasaidan ja alapellon. […]

Ei, ei tällä kertaa. Haluan, että häivyt, rakastaja ja kriitikko, tulet potkaistuksi kumiselta gagaatinmustalta triptyykin lopussa, että olet lyötynä tai polvillasi, palaat luokseni ja sanot: Ole kiltti, tein sen loukatakseni sinua, pilatakseni Pariisin, ja minä sanon: EN KUULE SANAAKAAN, tein sen, koska se oli helppoa, profiilisi piirtyi valmiina esiin, kaikki muut olivat kuoleman omia, ja […]

Makaamme ääneti paikoillamme. Ajattelen pikkuistani, joka nukkuu viereisessä huoneessa. Tai ehkä hän ei nukukaan. Ehkä hän tanssii puutarhassa keijukaisten ja menninkäisten kanssa. Luulemme, että hän nukkuu kuin normaali lapsi, mutta hän ei ole normaali lapsi vaan Lanny Viherpuu, meidän pieni mysteerimme. Max Porter: Lanny Max Porterin esikoisromaani Surulla on sulkapeite ihastutti pari vuotta sitten omaperäisellä […]

Olipa kerran lintu, joka toimi lastenvahtina, kutsukaamme sitä Varikseksi. Se oli lukenut liikaa venäläisiä satuja (miten laiska poika paloi, miten Baba Jaga ulvoi, miten kunnon prinssi voitti), mutta oli silti virallisesti hyväksytty, ansioitunut hoitaja, jota lontoolaisvanhemmat kovasti arvostivat ja joka oli perjantai-iltaisin hyvin kysytty. Sen lehtikioskimainoksessa luki: ”Pikkuväen arkeen – ennen ja jälkeen!” Televisio suljettiin, […]