Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Tädit, mummit ja serkut nauttivat olostaan, ja äitikin olisi halunnut unihtaa tapahtuneen. Minä en halunnut unohtaa enkä nauttia, pääni oli kahtia jaettu. Tunsin sen taas selkeästi, ja nyt olin kaukana kotoa, äidin, suvun naisten ja lasten kanssa. Siirsin haarukan ja veitsen ristiin lautaselleni. Äidin silmissä leimahti – haarukka ja veitsi ristissä tiesi kuolemaa. Hän otti aterimeni minulta pois.

”Sen kun olet syömättä, senkin jukuripää. Turha havitella jälkiruokaa.”

Äiti leikkasi itsensä irti äitiydestä, hän oli nyt mummin Pauli-tytär pitämässä hauskaa siskojensa kanssa.

Tarjoilija tuli kysymään jälkiruokatilauksia. Serkut tilasivat banana splitit kolmella jäätelöpallolla, kermavaahdolla ja suklaakastikkeella.

”Mitä pikkuneiti siellä nurkassa haluaa?” tarjoilija puhutteli minua.

”En mitään.”

”Höpö, höpö”, äiti vastasi puolestani, ”tuo sellainen banaanijuttu sillekin.”

Tuntui kuin eteeni olisi ilmestynyt ovi salaiseen uloskäyntiin. Tajusin, että minähän voisin vain lopettaa syömisen. Kukaan ei mahtaisi sille mitään, ei isä eikä äiti. Pitäisin leipäläpeni kiinni, en söisi enää koskaan mitään, en päästäisi suustani yhtään sanaa. Siitäs saisitte, kaikki aikuiset.

– Tiina Katriina Tikkanen: Kerro minulle äidistäsi

Tiina Katriina Tikkasen esikoisromaani Toinen silmä kiinni ilmestyi vuonna 2020 ja on jäänyt mieleen hallittuna kuvauksena lapsuuden traumasta, joka aikuisuudessa räjähtää silmille. Tikkasen toinen romaani Ei mitään hätää meni minulta täysin ohi. Tajusin sen olemassaolon vasta, kun tartuin tähän uuteen romaaniin Kerro minulle äidistäsi. Tämä siis jo kolmas romaani on kuin vastinpari esikoiselle, jossa keskiössä oli isän ja tyttären vinoutunut suhde. Uusi romaani taas käsittelee äidin tunnekylmyyttä suhteessa isän hyväksikäyttämään tyttäreen. Tarkasti rajattu ja taidokkaasti kirjoitettu romaani terävöittää Tikkasen kirjailijaääntä entisestään.

Viime aikoina näitä traumakirjoja on tullut vastaan useampia ja kaikissa on nyt ollut keskiössä erityisesti äitisuhde. Niissä isät ovat ovat tehneet anteeksiantamattomia tekoja, mutta vaikeinta on kuitenkin sulattaa äitien teot – tai tekemättä jättämiset. Se, jonka pitäisi olla lapsen suurin turva, sulkee silmänsä ja korvansa ja vaikenee asian kuoliaaksi. Häpeä on niin suuri, että se mitätöidään hiljenemällä ja sepittämällä vaihtoehtoisia tarinoita. Romaanissa aikuisella Julialla menee lopulta kuppi nurin, kun äiti lomamatkalla kertoo vieraalle naiselle muistoa Julian lapsuudesta. Muistossa tunnelma on onnellinen ja seesteinen, vaikka Julialle lapsuus oli kaikkea muuta. Häntä loukkaa äidin tapa yhä edelleen sivuuttaa Julian kokema seksuaaliväkivalta ja ylläpitää kuvaa tavallisesta perhe-elämästä.

Pidin erityisesti kirjan lapsuuskuvauksesta. Taksikuskina perhettä elättävän äidin vieressä autossa istuessaan Julia on sekä kirjaimellisesti että henkisesti pelkääjän paikalla. Hänestä tuntuu, että äitiä on vahdittava herkeämättä. Sen sijaan äiti ei tunnu olevan lainkaan kartalla tyttärensä maailmasta. Tikkanen ei kuitenkaan onneksi kuvaa asioita, joita Julialle on tehty, vaan isä on koko romaanin ajan jossain taustalla – usein työreissuilla ja äänenä puhelimen päässä. Se, mitä romaanissa kuvataan, on arkea äidin taksissa, käyntejä mummolassa tai retkiä tätien ja serkkujen kanssa. Niitä hetkiä, kun on oikeastaan aika rauhallista ja joskus kivaakin, mutta mielessä kuplii usein jokin sanoittamaton ja synkkä.

Romaanin toisessa osassa Julia on teini ja testaa rajojaan. Syksyllä hän aloittaisi lukion ja kolmen vuoden kuluttua hänestä tulisi suvun ensimmäinen ylioppilas. Kesä kuitenkin sujuu toisenlaisissa merkeissä. Vankilassakin istunut eno esittelee Julialle kaverinsa Sebastianin, joka tarjoaa hänelle töitä ja kutsuu mukaan Euroopan-reissulle. Hätävalheen turvin Julia häipyy paljon vanhemman miehen rakastajana Pariisiin ja Milanoon. Eihän siitä hyvä seuraa ja lopulta äiti tulee häntä hakemaan. Romaanin viimeisessä osassa palataan aikuiseen Juliaan, joka ruotii kaikkea kokemaansa terapeutin kanssa. Terapeutin mielestä Julialla ei ole velvollisuutta pitää yhteyttä äitiinsä, mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Kaikesta huolimatta Julia myös rakastaa äitiä ja näkee lopulta myös, että äidin kertoman lapsuusmuiston voi tosiaan myös nähdä niin – onnellisena hetkenä vähemmän onnellisten seassa.

Tikkanen on onnistunut tiiviissä romaanissa luomaan hyvin moniulotteisen ja silti tarkasti rajatun kuvauksen kokonaisesta suvusta, jossa Julian kokemukset eivät ole ainoa tragedia. Julian mummo, tädit, eno ja serkut muodostavat ihan oman universuminsa, jonka miljöönä toimii sukuun mutkan kautta päätynyt kartano. Kiinnostava yksityiskohta, että myös Susanna Hastin romaanissa Toivottomuus lapsuustraumoja käsitellään kartanomiljöössä. Ehkä ylellinen kartanokulissi muistuttaa niistä henkisistä kulisseista, joita näiden kirjojen äidit ympärilleen rakentavat.

Tiina Katriina Tikkanen:
Kerro minulle äidistäsi
Atena 2025

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Kirjakaapin kummitus
Kirjavinkit
Kirsin Book Club

Sinua voisi myös kiinnostaa

Susanna Hast: Toivottomuus

Anna-Liisa Ahokumpu: Kosminen tanssija

Hanna Lantto: Bilbao

Neige Sinno: Tiikerin raatelu

Vigdis Hjorth: Toisto

Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni

Seuraa Kirjaluotsia

äiti-tytärsuhde Kerro minulle äidistäsi lapsuus seksuaalinen väkivalta Tiina Katriina Tikkanen trauma