Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Tiesin muuttavani pieneltä paikkakunnalta heti, kun olisin siihen tarpeeksi vanha. Mielessäni siinsi maailma, jossa arkipäivien verkkaisuudessa näivettyneet aistit terästyvät.

Bilbaosta löydän tuon maailman. Bilbaossa kaikki on pakahduttavaa, kaupunki tyydyttää jatkuvasti kaihertavan elämännälän. Siellä muutkin ovat intensiivisiä ja reaktioissaan nopeita, he huutavat toistensa päälle ja yli, kaappaavat puheenvuoron omilla tarinoillaan, eikä kukaan loukkaannu keskeytyksistä. Ihmiset elehtivät enemmän, muodostavat äänen syvällä vatsansa pohjassa ja huutavat; he heiluvat puhuessaan, ravistavat päätään, viittilöivät; autot jyrisevät, rekka-auto piippaa; metsien vihreys on syvää vihreyttä, vuorten harmaus on kivisintä harmautta. Kun on kylmä, kosteus lävistää vaatekerrokset, lävistää ihon, tunkeutuu luihin ja saa koko vartalon tärisemään, eikä siltä pääse missään pakoon. Kun on kuuma, on niin kuuma, että matkalla kotoa kaupungille nääntyy, palaa karrelle, lysähtää hetkeksi puiston vehreimmän puun alle varjoon kuin olisi löytänyt keitaan keskeltä aavikkoa. Koko ajan tapahtuu: on juhla, on toinen juhla, on mielenosoitus, toinen mielenosoitus, torvisoittokunta marssii kaupungin läpi, poliisi ryntää vallattuun taloon, kaupunkilaiset suojelevat vallattua taloa, heidät revitään talosta väkivalloin. Joku viedään kuulusteltavaksi, toiset osoittavat mieltä poliisia vastaan. Sitten lähdetään kaupungille juhlimaan, kaadetaan hapanta siideriä suuresta pullosta laseihin, kolmannes siitä saa roiskua maahan, kuka nyt pientä pisarointia pelkäisi, maahan läikkyneen siiderin perään itkisi. Elämä ei tapahdu yksityisesti ja hiljaa suljetuissa kerrostaloasunnoissa, omakotitaloissa, kesämökeillä; se tapahtuu kaduilla, baareissa, ihmisten keskellä ja ihmisten nähtävillä. Ja kaikkialla soi musiikki.

– Hanna Lantto: Bilbao

Hanna Lanton esikoisromaani Bilbao oli yksi eniten odottamistani kotimaisista romaaneista tänä keväänä. Tarina seuraa nuorta naista, joka lähtee vaihto-opiskelijaksi Bilbaoon ja rakastuu kaupunkiin, jossa ihmiset, juhlat ja mielenosoitukset ovat äänekkäitä ja intohimoisia. Olin itse opiskelijavaihdossa Madridissa 2000-luvun alussa, samaan aikaan kuin kirjan päähenkilö Elina (ja mahdollisesti Hanna Lantto itse?) Baskimaassa. Toisin kuin minä, joka koin katalaaniksi opiskelun liian vaivalloiseksi ja hylkäsin alkuperäisen suunnitelmani mennä Barcelonaan, Elina hakeutuu tietoisesti ja rohkeasti vähemmistökielen pariin. Tämä ei ole yllättävää, sillä myöhemmin Lantto on erikoistunut baskin kieleen ja saanut työstään myös tunnustuksen Biskajan aluehallitukselta. Lantto on nykyään espanjan yliopistonlehtorina Turun yliopistossa.

Odotin tietysti jollain tasolla samaistuvani Espanjassa vaihtovuottaan elävän suomalaisnaisen kokemuksiin ja romaanin alkupuolella niin kävikin. Monia muistoja 25 vuoden takaa palautui mieleen, kuten se, miten palelin espanjalaisten huonosti eristetyissä ja lämmitetyissä asunnoissa ja sain aina kuulla, ettei suomalainen voi valittaa kylmyydestä. Ja se, miten luennot oli vähän väliä peruttu, koska jossain oli mielenosoitus tai sattui olemaan jonkun pyhimyksen kunniaksi vietettävä pyhäpäivä, tai puente, eli arkipyhän ja viikonlopun välissä oleva arkipäivä, jolloin espanjalainen ei tietenkään mene töihin tai kouluun, vaan pitää pitkän viikonlopun. Asioiden hoitamisen mahdottomuus kömpelön byrokratian, toimistoaikoja katkovan siestan ja mañana-asenteen vuoksi resonoi. Osittain tunnistin myös kirjan kuvaaman yöelämän. Minua 15 vuotta vanhempi espanjalainen kämppäkaverini teki kahta työtä, mutta jaksoi juhlia monta yötä putkeen joka viikko. Minun hän epäili kärsivän masennuksesta, kun en ihan joka ilta jaksanut puoliltaöin nousta sohvalta ja lähteä kaupungille aloittelemaan iltaa.

Lanton kuvaama yöelämä Bilbaossa on kuitenkin jotain aivan muuta kuin omat kokemukseni Madridissa. Bilbaon yöelämä on näyttämö, jolla Elina voi hetkeksi unohtaa itsensä ja antaa toisenlaisen minänsä ottaa vallan. Se ei ole viatonta hauskanpitoa, vaan pakomatka, jossa rajat katoavat. Kaupunki ei tuomitse eikä kysele, ja siksi Elina ajautuu pidemmälle kuin koskaan. Kun yksi kohtaaminen ylittää rajan peruuttamattomasti, mikään ei ole ennallaan. Romaanin voimakkaimpiin teemoihin kuuluu Elinan jakautuminen kolmeen ristiriitaiseen minään. Ensimmäinen Elina on tunnollinen ja akateemisesti menestynyt perfektionisti, joka elää häpeän ja suorituskeskeisyyden välissä. Toinen Elina on kapinallinen, joka halveksii ensimmäistä ja heittäytyy tuhoaviin tekoihin. Kolmas Elina on haavoittuva lapsi, joka kaipaa turvaa, mutta ei kykene uskomaan, että ansaitsisi sen. Erityisen kiinnostavia ovat tilanteet, joissa nämä eri puolet uhkaavat sekoittua.

Tarina ei jää nuoruuden vaihtovuoteen, vaan romaanissa seurataan myös Elinan paluuta Bilbaoon tutkijana ja puolisonsa kanssa. Elinalla on myös opiskeluaikoina muodostunut paikallinen ystäväpiiri. Mutta eivät läheiset ystävät eikä edes puoliso onnistu pidättelemään sitä Elinaa, joka baarien aamuyöllä sulkeuduttua yhä vaan jatkaa raivoisaa juhlimistaan hämärillä ja likaisilla kujilla. Elina hakee yhteyttä, mutta päätyy yhä syvemmälle yksinäisyyteen, juhlien kuin tahtoisi kuluttaa itsensä loppuun. Yö kätkee ja hukuttaa, mutta aamulla todellisuus aina palaa – ja jossain taustalla, bilbaolaisten huutojen ja kapinan keskellä, Elina yrittää edelleen selvittää, kuka hän on ja kenellä on valta hänen elämäänsä.

Elinan kokema seksuaalinen väkivalta on kuin haava, joka ei sulkeudu, vaan jonka ympärille hän rakentaa elämänsä erilaiset roolit – tunnollisen akateemikon, kapinallisen juhlijan ja lohtua hakevan lapsen. Hän ei kutsu itseään uhriksi, eikä halua nähdä tapahtunutta sellaisena, vaikka keho ja mieli kantavat sen jälkiä. Hänen reaktionsa eivät ole yksiselitteisiä: hän hakeutuu uudelleen ja uudelleen vaarallisiin tilanteisiin, ikään kuin testatakseen, kuinka pitkälle voi mennä ennen kuin katoaa kokonaan. Hän kapinoi itseään vastaan, pilkkaa ensimmäistä Elinaa, sitä, joka pelkää ja yrittää tehdä kaiken oikein, ja antaa toisen Elinan viedä itseään yhä syvemmälle yöhön, humalaan, vieraiden miesten käsiin. Mutta kolmas Elina, se kaikkein paljaimmillaan oleva, tietää. Ja kun lohduttava ääni sanoo ei se ole sinun syysi, Elina ei pysty uskomaan sitä – sillä jossain syvällä hän on jo vakuuttanut itsensä siitä, että kyllä se on.

Bilbao rinnastaa taitavasti Baskimaan kamppailun itsemääräämisoikeudesta ja päähenkilö Elinan oman kamppailun omista rajoista ja vallasta omaan elämäänsä. Baskimaa on alue, joka on kautta historian joutunut taistelemaan oikeudestaan määritellä itse itsensä – sen kieli, kulttuuri ja poliittinen asema ovat jatkuvasti neuvottelun ja vastarinnan kohteena. Samalla tavalla Elina joutuu taistelemaan oman kehonsa ja mielensä itsemääräämisoikeudesta, erityisesti seksuaalisen hyväksikäytön jättämien jälkien kautta. Baskimaa löytää identiteettinsä vastarinnan ja omien juurtensa kautta. Mutta voiko Elina tehdä samoin ja lakata kokemasta, että hänen olemassaolonsa on aina jonkun toisen päätettävissä?

Bilbao vertautuu teemoiltaan ja shokkiarvoltaan Susanna Hastin romaaniin Ruumis/huoneet ja Irene Kajon romaaniin Yhdellä meistä on kokemus epäasiallisesta kohtelusta. Kaikki kolme ovat akateemisten naisten esikoisromaaneja, joissa käsitellään seksuaalista väkivaltaa ja traumakokemusta enemmän tai vähemmän omakohtaisiin kokemuksiin nojaten. Traumatarinan rinnalla Lanton romaani tarjoaa syvällisen näkökulman baskikulttuuriin ja -kieleen. Minusta kielitieteelliset pohdinnat olivat hurjan kiinnostavia, vaikka kerronnallisesti tuntuivatkin irrallisilta muista hurjuuksista. Luin sattumalta juuri tätä ennen espanjalaisen Juan José Millásin romaanin La mujer loc, jossa käsitellään kielen ja mielenterveyden yhteyksiä kiehtovalla tavalla. Se oli usein mielessä Lanton romaania lukiessa, varsinkin kun se oli jo kuljettanut minut valmiiksi Madridin opiskelumuistoihin. Bilbaossa en ole koskaan käynyt, eikä ainakaan kaupungin yöelämä vedä puoleensa tämän romaanin lukemisen jälkeen. Jos sinne joskus menen, taidan keskittyä tuohon kuvassa olevaan Guggenheim-museoon ja muihin siisteihin turistikohteisiin.

Helmet-lukuhaaste 2025:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 49 – Kirja on julkaistu vuonna 2025.

Hanna Lantto:
Bilbao
Tammi 2025

* Osta Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Kirjakimara
Tuijata. Kirjallisuuspohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Mariana Enríquez: Sängyssä tupakoimisen vaarat

Irene Kajo: Yhdellä meistä on kokemus epäasiallisesta kohtelusta

Susanna Hast: Ruumis/huoneet

Carmen Laforet: Nada

Saara Turunen: Järjettömiä asioita

Édouard Louis: Väkivallan historia

Fernando Aramburu: Äidinmaa

Seuraa Kirjaluotsia

Baskimaa Bilbao esikoisromaani Espanja Hanna Lantto helmet2025 helmethaaste itsemääräämisoikeus kieli seksuaalinen väkivalta trauma vähemmistökielet