Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Pian havaittiin, että Jelenalla oli erikoislupa poistua seminaarisaarelta. Hän tuli huoneestamme tupaan punainen päällystakki yllään, heilautti kättä, ja sanoi: ”Hei sitten, tytöt!” ja pujahti ovesta talvi-iltaan. Katselimme ikkunasta, kuinka hän ylitti sillan ja nousi kaupungin puolella rekeen.
”Mihin se menee?” Edla kysyi.
”Kaikulaan varmaan”, Katja sanoi.
”Mikä se Kaikula on?” kysyin, sillä Jelena ei ollut kertonut minullekaan mitään, lähtenyt vain.
”Se on kartano vähän kaupungista koilliseen”, Katja tiesi. ”Se on korkean kukkulan hupulla ja siellä Jelenan setä Kiril Iljitš Päästäinen elää kuin kotka pesässään taikka velho tornissaan.”
”Mutta miksi Jelena saa lähteä? Eihän me muut saada mennä kuin ulkohuoneeseen!” Edla sanoi.
Katja tiesi tästäkin asiasta. ”Kiril Päästäinen eli Kenobiitti on lahjoittanut rahaa ja kirjoja seminaarille.” Hän puhui tietäväisellä äänellä ja piti koko huonetta hyppysissään. ”Mlekein yhtä paljon kuin Hallonbladit. Se on rikas ököeläjä ja rikkailla on omat säännöt. Kenobiitilla on pehmeä myyrännahkaviitta ja kolmen mustan hevosen vetämä reki, joka on päällystetty loistonahalla ja koristeltu hopeisilla heloilla. Ne ovat asuneet Jelenan kanssa monta vuotta Pietarissa ylellisyyden keskellä, ja ne käyvät Pietarhovissa tsaarin vieraana.”
”Niin ja ne tuntee pimeyden voimia”, Magri lisäsi nurkasta.
”Kyllä”, Katja vahvisti. ”Varmaan siksi Jelena on luokan paras.”

– Miina Supinen: Kultainen peura

Taas saa kiittää Helmet-haastetta kiinnostavan kirjan lukemisesta. Haastekohta kirjan kannessa tai nimessä on käärme jäi viimeiseksi, osittain siksi, että moni käärmeellinen kirja ei yksinkertaisesti houkutellut. Aloitin jo Carmen Molan romaanin La Bestia, mutta ensimmäinen luku, jossa koirat riepottelivat lasten ruumiita koleran runtelemassa Madridissa, ei joulun alla tuntunut mieltä ylentävältä lukemiselta. Miina Supisen Kultainen peura ei sekään ole kevyimmästä päästä: siihen sisältyy kauhuelementtejä, uhkaa ja levottomuutta. Silti se vei mukanaan tavalla, jota en ollut osannut odottaa. Kuuntelin Krista Kososen lukeman äänikirjan yhdessä viikonlopussa, sillä teos oli yksinkertaisesti liian vetävä jätettäväksi kesken.

Romaani sijoittuu 1800-luvun lopun Sortavalaan ja opettajaseminaarin ympäristöön, mutta historiallinen kehys ei ole vain koriste. Aikakauden arvot, sukupuoliroolit ja kansallisen heräämisen ilmapiiri tuntuvat henkilöhahmojen valinnoissa ja pelkojen taustalla. Mathilda ”Tilda” Sommer, viipurilainen nuori nainen, lähtee opiskelemaan opettajaksi vastoin perheensä odotuksia, ja jo tämä ratkaisu asettaa hänet ristiriitaan ympäristönsä kanssa. Seminaarissa Tilda tutustuu Jelena Päästäiseen, kauniiseen ja arvoitukselliseen opiskelutoveriin, josta muut tuntuvat pysyttelevän kaukana. Jelena on kotoisin pakanallisista uskomuksista tunnetulta Mantsin saarelta ja elänyt viime vuodet erikoisen setänsä kasvattina. Kiril Iljitš Päästäinen, jota kutsutaan myös Kenobiitiksi, on menestynyt liikemies, josta liikkuu villejä huhuja. Sanotaan, että hän olisi tehnyt sopimuksen itsensä paholaisen kanssa.

Kultainen peura on moniaineksinen romaani. Se on rakkaustarina, historiallinen kuvaus ja murhamysteeri, mutta yhtä olennaisesti kertomus tarinoiden voimasta. Tilda kerää muistikirjaansa kansanperinnettä, lauluja ja legendoja, ja vähitellen käy ilmi, etteivät nämä tarinat ole vain menneisyyden jäänteitä. Ne alkavat heijastua romaanin tapahtumiin tavalla, joka horjuttaa lukijan käsitystä siitä, mikä on symbolista ja mikä konkreettista. Supinen ei alleviivaa, vaan antaa tarinoiden liukua osaksi kerrontaa niin, että niiden merkitys avautuu vähitellen, joskus vasta jälkikäteen.

Juonellisesti Kultainen peura rakentuu hitaasti tihenevän levottomuuden varaan. Sortavalassa tapahtuu väkivaltaisia kuolemia, ja samalla kansantarut alkavat kietoutua todellisiin tapahtumiin yhä tiukemmin. Peura, käärme ja muut myyttiset hahmot eivät ole vain symboleja, vaan tapoja jäsentää maailmaa, jossa kaikki ei ole järjellä selitettävissä. Supinen ei kuitenkaan sorru helppoihin ratkaisuihin. Mysteeri ei purkaudu siistiksi vastaukseksi, vaan jättää jälkeensä epämukavan tunteen siitä, että jotkin asiat todella jäävät ymmärryksen ulkopuolelle. Rakkaustarina Tildan ja Jelenan välillä on keskeinen, mutta se ei ole romaanin ainoa eikä edes hallitseva moottori. Se on pikemminkin yksi kerros muiden joukossa ja ennen kaikkea ilon lähde.

Romaanin kieli on ilmaisuvoimaista ja rehevää, ja varsinkin Mathildan kirjaaman kansanperinteen, tarinoiden ja runouden kautta pääse kurkistamaan tuon ajan henkeen ja tyyliin. Romaanissa sekoittuvat myös kielet. Kirjailija itse listaa loppusanoissa, että kirjassa puhutaan suomea, ruotsia, livvinkarjalaa, Karjalan alueen murteita, saksaa, ranskaa ja vähän muitakin kieliä. Krista Kosonen tulkitsee kielivivahteet ja kerronnan karjalaisen poljennon taidokkaasti.  

Kultainen peura oli ensimmäinen Supiselta lukemani romaani. Olin syksyllä Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa keskustelua, jossa Supinen puhui yhdessä Juhani Karilan ja Hanna Rytin kanssa huumorista proosassa. Muistan hänen sanoneen, ettei varsinaisesti miellä itseään humoristiseksi kirjoittajaksi tai koe teoksiaan komiikkana. Ainakaan Kultainen peura ei ole ensisijaisesti humoristinen romaani, vaikka siinä on ajoittain mustaa huumoria ja ironisia sävyjä. Tunnelmaltaan teos on pikemminkin tummasävyinen, paikoin painostavakin. Silti mieleen tuli useamman kerran Karilan Pienen hauen pyydystys: samankaltainen tapa rakentaa maailmaa, jossa myyttinen, arkinen ja psykologinen kietoutuvat toisiinsa niin, ettei mikään niistä yksin selitä kokonaisuutta. Kultainen peura olikin ilahduttava yllätys: kirja, johon tartuin Helmet-haasteen vuoksi ja jonka pariin jäin siksi, että Supinen osaa rakentaa maailman, jossa myytti ja todellisuus katsovat toisiaan suoraan silmiin – eikä kumpikaan väistä.

Helmet-lukuhaaste 2025:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 25 – Kirjan kannessa tai nimessä on käärme.

Miina Supinen:
Kultainen peura
Otava 2025
Äänikirjan lukija: Krista Kosonen

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Amman lukuhetki
Donna Mobilen kirjat
Kirjavinkit
Kulttuuri kukoistaa
Morren kirjablogi
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Elli Salo: Keräilijät

Riko Saatsi: Yönistujat

Matti Pulkkinen: Ja pesäpuu itki | Klassikkohaaste 18

Maritta Lintunen: Sata auringonkiertoa

Merja Mäki: Ennen lintuja

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

Heikki Kännö: Runoilija

JP Koskinen: Tulisiipi

Soili Pohjalainen: Valuvika

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja helmet2025 helmethaaste kansanperinne Kultainen peura Miina Supinen myytit Sortavala