Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Minä en enää kuule, mitä hän mutisee. Karen Blixen sitä ja Babelin Punainen ratsuväki tätä. Šostakovitš sitä ja Avignonin naiset tätä. Punahilkka kertoo panemisesta ja Kalevalassa sitä vasta pannaankin. Minun päässäni jyskyttää, hampaani kiristyvät ja kun suljen silmäni, hänen punaisena hohtava hahmonsa sykkii silmäluomieni sisäpuolella. Se välähtelee valkoisena. Minä tunnen, kuinka suupieleni jännittyvät, kuinka lihaksiani alkaa kihelmöidä. Veri kohisee päässäni.

Hän seisoo keittiössä märkä, ruskea paperitollo kädessään kun minä sanon:
– Miten niin sä et tarvitse mua! Mä oon tehny kaiken sun puolesta!

Ääni on pidätetty ja värisevä, se tulee ulos väkinäisenä ja aivan toisenlaisena kuin millaiseksi olin sen kuvitellut. Luulin huutavani, mutta katsellessani hänen välinpitämättömiä kasvojaan käsitän, että en onnistunut. Tiedän, että alan punastella. Tunnen, kuinka kyyneleet kohoavat silmiini. Minä yritän tuijottaa häntä silmät auki, pakottaa kyyneleet takaisin.

Kattila on jäähtynyt, kahvi jähmettynyt paksuksi mustaksi tahnaksi. Hän heittää ruskean paperitollon roskiin. Hän tömistelee ohitseni. Sitten hän seisoo erkkeri-ikkunassa, kädet lanteilla ja nyrkkiin puristuneina.
– Puoli kymmeneltä huomenaamulla, nähdään siinä toimistolla ensin, hän sanoo.

– Tiina Raudaskoski: Ilmiantaja

Muistan elävästi, kun ilmaisutaidon lukiossa opiskellessani pääsimme ennakkoyleisöksi Kyllikki ja Runar -näytelmään. Se oli Jouko Turkan odotettu paluu ohjaajana Helsingin Kaupunginteatteriin ja teatterista innostuneelle lukiolaiselle kunnia päästä näkemään – ja vielä eturivin paikoilta. Silloin en tuntenut vielä Turkan työtä riittävästi ymmärtääkseni, että eturivi ei ehkä ole paras paikka olla. Voi sitä rään ja syljen määrää, jota pirskahteli myös meidän eturiviläisten päälle! Onneksi tuosta illasta on jäänyt vahvasti mieleen myös Tommi Erosen voimakas roolityö Runarina. Kyllikin roolissa taas loisti Kati Outinen. Mieliinpainuva teatterikokemus siis, monessa mielessä.

Tämän kirjan myötä tuon illan räkäroiskeetkin alkoivat tuntua taas hämmentävän tuoreilta. Jouko Turkasta on ilmestynyt tänä syksynä peräti kaksi elämäkertaa. Niin paljon en Turkasta ole kiinnostunut, että niitä jaksaisin lukea, mutta tartuin tähän syksyn kolmanteen Turkka-ruumiinavaukseen: Tiina Raudaskosken romaaniin Ilmiantaja. Siinä Turkkaa ei edes yritetä tarkastella viileän objektiivisesti, vaan niin tarkkaan ja intiimin läheltä kuin mahdollista. Raudaskoski toimi Turkan assistenttina ja jopa asui tämän luona Kalliossa vuosituhannen vaihteessa, kun työn alla oli Nokia-Suomen nousuhuumaa käsittelevä näytelmä Osta pientä ihmistä.

Vuoden Teatterin johtaja ehdottaa assistenttia Turkalle avuksi käsikirjoituksen viimeistelyyn ja uskoo samalla pääsevänsä hallitsemaan paremmin näytelmän valmistumista. Näytelmä on olemassa vain Turkan päässä ja assistentin tehtävä olisi kirjoittaa se sanelusta valmiiksi käsikirjoitukseksi. Nuori dramaturgian opiskelija astuu ristiriitaisin tuntein ja hermostuksen vallassa Turkan kynnyksen yli ja heti vyörytys alkaa: Etkö sää olis voinu olla ees ruma! Tää teatterinjohtaja on kehunut sua niin kovasti, että mää jo ihan toivoin, että sää olisit ruma, ettei tulis susta kiusausta! Tommoset silmätkin oot saanu kun siiamilaiskissalla!

Raudaskoski heijastelee kerronnallaan Turkan fyysisen teatterin perinnettä. Hän kirjoittaa tarkasti ja yksityiskohtaisesti, kuvaten sekä omat että Turkan ilmeet, eleet, asennot, ruumiintoiminnot ja aistimukset kuin niiden väärin tulkitseminen voisi syöstä koko maailman kaaokseen. Myös ruokaa ja syömistä kuvataan tarkasti, eikä se aina ole sitä kaikista aistillisinta herkuttelua. Turkka paistaa kalaa ja ahmii sitä käsin ruotoineen päivineen ja upottaa sormensa hillomunkkiin. Hän tuputtaa ruokaa assistentilleen ja usein lähtötilanteessa työntää tämän käteen banaanin nähdäkseen reaktion.

Asunnossa on vesivahinko ja ikuisesti kestävän kylppäriremontin ajan tarpeet joutuu tekemään ämpäriin. Se on seikka, jonka Raudaskoski kuvaa yhtä häpeilemättömästi kuin kaiken muunkin. Turkka kehottaa jättämään oven auki, sillä ei taiteilijaksi halajavan pitäisi hävetä mitään. Pahinta on kuitenkin silloin, kun Turkan melskaus ja paasaus pääsee valloilleen. Kaimani sietokyky on selvästi omani yläpuolella. Minä olisin pakannut laukkuni jo ennen ensimmäistä banaanitestiä.

Raudaskoski kirjoittaa rohkeasti ja hyvin monisävyisesti nuoren assistentin ja valtaa käyttävän kulttuuripersoonan välisestä suhteesta. Vaikka Ilmiantajassa on kostokirjan sävyjä, se ei ole koko totuus. Raudaskoski myös aidosti asettaa itsensä asemaan, jossa hän on nuorena tulokkaana itsetietoisesti hakenut Turkan hyväksyntää ja halunnut alistua tämän muovailtavaksi. Myös seksuaalinen jännite on jatkuvasti läsnä, ikään kuin sellaista ei voisi välttää Turkasta puhuttaessa. Toisaalta esiin tulee myös Turkan hellä ja herkkä puoli, kun tämä hoivaa flunssaan sairastunutta assistenttiaan kuin paraskin karhuemo. Hengähdystaukoa Turkan intensiivisestä läsnäolosta saadaan, kun kertoja vierailee välillä tätinsä ja setänsä luona. Nuo tauot olivat todella kaivattuja niin kertojan kuin lukijan näkökulmasta.

Asunnon klaustrofobisen tunnelman lisäksi seurataan tapahtumia Vuoden Teatterilla, jossa tunnelma ei ole yhtään sen kevyempi. Työryhmän kasvava epäily näytelmän taiteellisista ratkaisuista saa tunteet ja aggressiot purskahtelemaan ja yksi jos toinenkin häipyy ovet paukkuen. Heitä sitten maanitellaan takaisin ja lupaillaan, että hyvä tästä tulee. Yömyöhään assistentti näpyttelee Turkan tekemiä muutoksia tekstiin ja aamuvarhaisella saapuu teatterille printtaamaan jälleen uusia plareja näyttelijöille, jotka eivät arvosta jatkuvasti muuttuvia repliikkejään. Assistentin lojaalisuutta testataan puolin ja toisin, kun pitäisi auttaa Turkkaa onnistumaan ja samalla raportoida kaikesta Teatterinjohtajalle. Samalla hän tiedostaa, että yhteistyö Turkan kanssa voi leimata koko hänen uransa. Siitä Turkka itsekin on häntä varoittanut.

Näytelmähän ei koskaan valmistunut, vaan harjoitukset keskeytettiin juuri ennen ensi-iltaa. Sen tietää jo lukiessaan ja tuosta ajasta jotain muistava tai Googlen arkistoja penkova voi helposti täydentää romaanin aukot. Raudaskoski on valinnut viitata keskeisiin henkilöihin ja instituutioihin nimimerkein, vaikka Jouko Turkan ja oman nimensä hän romaanissa usein mainitseekin. Erikoista kyllä, kadunnimet, ravintolat ja muut paikat mainitaan täsmällisesti – ikään kuin haluttaisiin tehdä täysin selväksi, missä ja keiden parissa liikutaan.

Kyseistä näytelmää tehdään siis Kapteeninkadulla sijaitsevassa Vuoden Teatterissa ravintola Sea Horsea vastapäätä ja Teatterinjohtaja kutsuu työryhmän uudenvuodenjuhliin kotiinsa Katajanokalle. Näytelmän rooleissa ovat Lahjakkuus, Filmitähti, Työmiehen poika, Johtajan poika, tähtinäyttelijäpariskunta Julkkis ja Kaunotar sekä Tumma miesnäyttelijä, joka lukuharjoituksissa röyhkeästi varastaa pääosan itselleen. Jokaista on kuvattu niin yksityiskohtaisesti, että on helppo yhdistää henkilöt oikeisiin näyttelijöihin. Lukiessa en voinut olla ajattelematta, ovatko he lukeneet romaanin ja mitä he siitä ajattelevat.

Itse olen tyytyväinen, että kyseinen näytelmä peruuntui. Sen tilalle ohjelmistoon tuli nimittäin Reko Lundánin näytelmä Aina joku eksyy, joka on itselleni jäänyt mieleen yhtenä parhaista näytelmistä, joita olen koskaan nähnyt. Hyvin siis kyseinen Vuoden Teatteri ponnahti vaikeasta tilanteesta jaloilleen. Onneksi romaanissa täydellisen romahduksen jälkeen myös assistentti ponnahtaa jaloilleen ja saa alkuun komean uran aivan itsenäisenä taiteen tekijänä – ilman Turkkaa tai Vuoden Teatterin johtajaa. Upeasti on kirjoitettu myös tämä romaani, joka valaisee kulttuuripiirien valta-asetelmia kiehtovasti ja niin intensiivisesti, ettei lukemista malta lopettaa Turkan vastenmielisestä paasauksesta huolimatta.

Tiina Raudaskoski:
Ilmiantaja
WSOY 2025

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Kirjallisia
Kirjavinkit

Sinua voisi myös kiinnostaa

Eeva Soivio: Kertaalleen kuollut

Irene Kajo: Yhdellä meistä on kokemus epäasiallisesta kohtelusta

Joonas Kallonen: Giljotiini

Antti Holma: Kaikki elämästä(ni)

Jussi Nikkilä: Näyttelijä

Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä

Seuraa Kirjaluotsia

autofiktio Ilmiantaja Jouko Turkka teatteri Tiina Raudaskoski valta