menu Menu
Jussi Nikkilä: Näyttelijä
Kotimainen kaunokirjallisuus, Nikkilä Jussi, Suomi, Tammi 16/11/2019 2 kommenttia
Neil Gaiman: Pohjoisen mytologia Edellinen Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi. Seuraava

Entä jos yrittäisin kirjoittaa, minkälaisena olen kokenut joskus meidän rakkautemme, Iisa. Minun täytyy tehdä se nyt, sillä tiedän että kohta pidän koko ajatusta naurettavana ja avaan Netflixin puhelimesta ja menen kakalle kotiin tai Musiikkitalon tai Stockan vessaan, jos en ole lähellä kotia. Jos olen matkalla hakemaan Saaraa käyn kirjaston vessassa. Minä hahmotan tätä kaupunkia niiden paikkojen kautta, joissa voi käydä kakalla. No niin, taas kirjoitan pakkomielteisesti jostain näennäisen umpirehellisestä, yksityisestä mutta tosiasiassa tylsän yleisinhimillisestä asiasta, koska pelkään oikeasti olla paljas. En tiedä toisaalta miksi pitäisi olla paljas, mutta juuri nyt en näe mieltä tehdä mitään, jollen pyri todentamaan sitä miten näen elämän, miten koen asioita tällaisena henkilönä joka olen. Katselen bussin ikkunasta taakse jäävää Alepaa ja autoja, risteystä ja mietin että minun pitää totisesti terästäytyä saadakseni kiinni ajatuksista joita minulla saattoi joskus olla vaikkapa juuri tuosta Alepasta tai autoista tai risteyksistä. Että ne olivat mahdollisuuksia ja asioita maailmassa, jossa oli rakkautta, jossa minulla oli omasta mielestäni keskeinen rooli, koska minulla oli suunta, koska minussa oli rakkautta, koska välitin ja olin välittämättä kaikesta maailmassa, koska ajattelin jotenkin rakkauden kautta.

Jussi Nikkilä: Näyttelijä

En osaa päättää onko Jussi Nikkilän esikoisromaani Näyttelijä yksi nerokkaimmista vai yksi ärsyttävimmistä kirjoista, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Ainakaan puolivillaisesti en siihen suhtaudu. Näyttelijänä ja ohjaajana tunnetun Nikkilän romaani voisi olla autofiktiota, mutta se voisi olla myös parodiaa autofiktiosta. Koska kyseessä on näyttelijän teos ja kirjan nimikin on Näyttelijä, päätän tulkita kirjaa niin, että se on fiktiota autofiktiosta. Eli Nikkilä kirjansa kautta päättää esittää roolia epäonnistuneena ja eksyksissä olevana näyttelijänä ja samalla leikittelee autofiktion rasittavilla piirteillä. Uskon, että kaikki ärsyttävyydet, joihin lukija turhautuu – kuten näennäisrehellinen vuodatus, jatkuva kakasta puhuminen ja öljykangastakkijäljitelmä (palaan tähän vielä) – on tarkoituksellista autofiktiopiikittelyä. Ajattelen myös, että lukuisat viitteet Nikkilän omaan elämään ovat tarkoituksellista harhauttamista. Että tuntisi itsensä hölmöksi tarttuessaan puhelimeen ja tarkistaessaan, minkä sarjan kuvauksista voisi olla kyse. Voi olla, että olen myös aivan väärässä. Tätä kirjaa voisi tulkita loputtomiin.

Pääpiirteissään Näyttelijän synopsis on tämä. Viktor on onnistunut toteuttamaan haaveensa: käynyt Teatterikorkeakoulun ja tehnyt töitä näyttelijänä. Nyt roolit ovat vähentyneet ja Viktor on jäänyt kotiin hoitamaan pientä tytärtään. Näyttelijävaimo Iisa sen sijaan porskuttaa menemään menestysroolista toiseen. Viktor ajautuu tylsyyteen ja turhuuteen ja lääkekierteeseen. Kirjoittamalla hän yrittää purkaa epäonnistumisen ja irrallisuuden tunteitaan ja ottaa selvää kuka hän oikein on ja mistä tässä elämisessä on kysymys. Menneitä muistellessaan hän tuntee yhä kouriintuntuvammin, että on jossain kohtaa kadottanut itsensä ja sen rakkauden maailmaa kohtaan, jota hänessä joskus oli.

Nikkilä vetää mattoa bloggaajan alta, kun kaikki kritiikki jota kirjasta herää, on jo itse kirjassa käsitelty tai laitettu joko kertojan tai jonkun muun henkilön suuhun. Kun kertoja jatkuvasti epäilee omaa kirjoitusprosessiaan ja tarkoitusperiään ja saa vaimoltaankin tyrmistyneen vastaanoton käsikirjoituksestaan, lukijalle jää tilaa vain nyökytellä ja pudistella päätään typertyneenä. Kuten tässä vaimo Iisan kommentissa: Ja kaikki ne naisseikkailut, runkkaaminen ja paskominen. Onko sulla joku kompleksi? Yritätkö sä olla joku Persbrandt tai Knausgård? Ei tollanen näennäinen rehellisyys oikeuta kaikkea. Mitä sun isä ja äiti ajattelee? Ihmiset. Tai tässä kirjoittajakurssin opettajan neuvossa: Pälvi sanoi, että jos kirjallisen tuotokseni nimi on ”Näyttelijä”, olisi sopivaa että yrittäisin kuvata edes hiukan näyttelijäntyötä, ettei kaikki olisi vain lapsuutta, seksikokemuksia, synkkyyttä ja kakkaamista.

Öljykangastakkijäjitelmä. Kalanruototakki. Näyttelijä tarvitsee tietysti rooliasun ja tässä tapauksessa se kilpistyy takkivalintaan. Takeista puhutaan yhtä paljon kuin kakalla käymisestä, jonka symboliarvoa on vaikeampi käsittää kuin tätä takkiasiaa. Viktor kipuilee identiteettinsä kanssa ja epäonnistuu jatkuvasti yrityksissään olla aikuinen. Hän tarkkailee itseään jatkuvasti ja pohtii uskottavuuttaan. Auttaisiko isän kalanruototakki omaksumaan aikuisemman asenteen? Näyttelijä onnistuu menemään ihon alle, ärsyttävyydellään mutta myös kirkkailla haurailla hetkillään. Aku Ankan taskukirjoja yhdessä lukevat pikkupojat, rukouskirjan väliin rahaa sujautteleva mummo, ensi-ihastumisten hellyyttävät kömpelyydet, arkiset tähtihetket tyttären kanssa. Nikkilä kuvaa kauniisti ja koskettavalla herkkyydellä ilon, surun ja kaipauksen hetkiä. Ihmisen haavoittuvuutta ja häpeän pelkoa. Lukijana harmittaa, kun kaunis hetki vesitetään jollain älyttömällä pönttökuvauksella. Kuten yllä olevassa lainauksessa, jossa kertoja yrittää kirjoittaa rakkaudesta ja päätyykin höpöttämään vessoista ja kakalla käymisestä. Aargh! Muistan, että tuossa kohtaa kommentoin puolisolleni, että hajoan jos tässä mainitaan vielä kakka tai öljykangastakkijäljitelmä. Jälkimmäinen tuli vastaan kahden lauseen päästä. Jotenkin selvisin tätä kirjoittamaan. Sille ei nyt voi mitään, että tästä lähtien sanat, jotka tulevat mieleen Jussi Nikkilän nähdessäni ovat kakka ja öljykangastakkijäljitelmä. Ennen ne olivat Shakespeare ja teatteri.

Jussi Nikkilä: Näyttelijä
Tammi 2019
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirsin Book Club
Reader, why did I marry him?
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

autofiktio esikoisromaani Jussi Nikkilä Näyttelijä Tammi


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. No onpa hyvä, että sinäkin olin ymmälläsi. Jos Näyttelijä on todellakin satiiri autofiktiosta, niin onpas nerokasta, mutta sitä minä en lukiessani kyllä ymmärtänyt!

    1. Minä olin tässä romaanissa aistivinani tarkoitushakuista autofiktioparodiaa, mutta tämä on niin monitulkintainen kirja, ettei voi mennä mistään takuuseen. Ei tämä ainakaan kylmäksi jättänyt. En ole kuullut yhtään Nikkilän haastattelua aiheesta, en siis tiedä miten hän itse kirjastaan puhuu. En vieläkään ole päättänyt miten tähän kirjaan suhtautuisin, ainakaan öljykangastakkijäljitelmä ei ole päästänyt vielä otteestaan 😂

keyboard_arrow_up