menu Menu
Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä
Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi, Tammi, Vanhatalo Pauliina 09/05/2019 0 kommenttia
Akwaeke Emezi: Freshwater Edellinen Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken Seuraava

Edelleen oli joskus silti päiviä joina hän oli teennäinen ja kömpelö, liian hallinnassa tai toivottoman hidas, kyvytön heittäytymään. Silloin hän veti hupun päähänsä ja halusi kuolla. Mutta huonoja päiviä oli muillakin, myös Oonalla, ja jos heillä molemmilla oli huono päivä yhtä aikaa, he nyhjöttivät kotiin palattuaan toistensa kyljessä, söivät karkkia ja katselivat tietokoneelta sarjoja, joissa oli paskanäyttelijöitä ja kökköä, ylidramaattista dialogia. Oonan mielestä oli outoa, että hahmojen toiminta meni täydestä kehenkään – näkihän kuka tahansa etteivät ihmiset olleet tuollaisia, keinotekoisia, muovisia ja luotaantyöntäviä – mutta Titi ei ollut asiasta yhtä varma. Maailmassa oli mahdollista olla niin monella tavalla.

Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä

Pauliina Vanhatalon uutuusromaani Tuulesta temmattu elämä tempaisee lukijan erilaisten roolien maailmaan. Teatterisuvun kasvatti Ilmo ja vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä ulos teatterin pariin paennut Titi kohtaavat nuorina aikuisina, kurottelevat toisiaan kohti ja pyristelevät samalla irti omista roolituksistaan. Titin lapsuus uskonyhteisön ja suurperheen piirissä leimaa hänen olemistaan, Ilmo taas on kasvanut ilman isää voimakastahtoisen taiteilijaäidin kanssa ja huolehtinut nuoremmasta velipuolestaan Niklaksesta. Sama hoivavietti syttyy kun Riitta-äiti ottaa suojatikseen hauraan Titin.

Titin on vaikea löytää rooliaan lapsuudenperheessä, onhan hän kolmetoistalapsisen perheen viidenneksi vanhin ja jotenkin väliinputoaja perheen hierarkiassa. Hän keksii kyllä sisarusten elämille merkityksen, mutta omalle olemassaololle on vaikea löytää oikeutusta, kun äitikin näyttää väsymyksessään niin kärsivältä. Kaikenlaisia vääriä kysymyksiä ja olemisen tapoja pulpahtelee Titin mieleen ja tarve paeta omaa elämää houkuttelee. Yhden sairaalajakson jälkeen äiti sallii osallistumisen koulun ilmaisutaitokerhoon, vaikka se onkin uskovalle epäsopiva harrastus. Teatterin parista Titille avautuu kokonaan uusi maailma, mutta se tarkoittaa myös oven sulkemista sille mitä oli. Tie vie Oulusta Helsinkiin Teatterikorkeakouluun, jossa Titi tuntee jatkuvasti erottuvansa joukosta huonolla tavalla. Näytteleminen on Titille pakoa muiden nahkoihin, omaa sisintään hän ei pysty paljastamaan. Kämppis-Oonan sosiaalisuuden taakse on helppo mennä piiloon.

Titin ja Ilmon lisäksi seurataan Riittaa ja Niklasta sekä Titin perhettä ja teatterikoulun ystäviä. Jokaisella tuntuu olevan omat keinonsa hallita kaaosta ympärillään. Ilmolla on vapaasukellus ja hengitysharjoitukset, Titillä kontrolloitu syöminen, Riitalla alkoholi, Niklaksella tiukan ekologinen elämäntapa, Titin äidillä usko ja suurperheen rutiinit. Elämänhallinta on kaikilla haastavaa ja syyt siihen moninaiset. Sen rinnalla kulkee myös kysymys vastuusta. Kenen hyvinvoinnista ja onnellisuudesta olen loppujen lopuksi vastuussa? Kenen elämää elän?

Sillä eikö jokaisella ihmisellä ollut oikeus päättää edes kerran elämässään, kuka ja mitä hän tahtoi olla? Eikö jokaisella ollut lupa, tai suorastaan velvollisuus, uskaltaa seisoa omillaan, vastata vain siitä minkä oli itse valinnut?

Teatterin maailmaa romaani kuvaa kiinnostavasti. Nuorten ilmaisutaitokerhon harjoitteet kuulostavat tutuilta ja yllättäen romaanin lähdeluettelossa törmäänkin entisen nuorisoteatteriohjaajani opaskirjaan. Muistoja tulvii mieleen eivätkä kaikki ole niin iloisia. Tempaudun vahvemmin kirjan tunnelmaan ja kuulen ohjaajan vaativan äänen vuosien takaa: “Heittäydy, älä ajattelee liikaa!” Onneksi kirjallisuudessa ajattelu on ihan sallittua ja toivottavaakin. Vanhatalo käsittelee romaanissaan kiinnostavasti roolipaineita niin teatterin lavalla kuin jokapäiväisessä elämässä. Tarve tulla nähdyksi ja hyväksytyksi on teemana ajaton ja aina tärkeä.

Romaani liikkuu elastisesti ajasta ja näkökulmasta toiseen eikä siinä mielessä päästä lukijaa liian helpolla. Maantieteellisesti ollaan Oulussa ja Helsingissä. Vähän saa pinnistellä pysyäkseen kärryillä siitä mihin kohtaan aikajanaa mikäkin asia sijoittuu, mutta epäkronologisuus tekee lukemisesta myös kiehtovan löytöretken. Paljon pohdittavaa jää käteen ja henkilöt ja kehityskulut jäävät kutkuttavan avoimiksi. Millaisia rooleja he vielä toistensa elämässä esittävät?

Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä
Tammi 2019
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

lestadiolaisuus Pauliina Vanhatalo Tammi teatteri Tuulesta temmattu elämä


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up