Likaisesta lyhtyhuoneesta tuli yösijamme, ja kun tuuli ulvoi, minäkin ulvoin. Seisoin parvekkeella yön pimeydessä sahanpuruja hiuksissani. Puristin tiukasti kaidetta ja katsoin, miten majakan valonheitin halkoi ääretöntä pimeyttä ja etsi taivaanrannan reunasta jotain suurempaa. Lasiin törmäili muuttolintuja, jotka eksyivät reitiltään kirkkaan valonsäteen hämääminä ja putosivat kuolleina parvekkeen lattialle. Tyttö vei linnut alakertaan veljelleen, jotta poika saisi jotain mitä rakastaa.

Sarah Winmanin Merenneidon vuosi on kirja, jonka yhteydessä tekee mieli käyttää sanoja hurmaava, lumoava ja taianomainen. Voi olla, että jollekin lukijalle hurmaavuus pursuaa yli, mutta minä sukelsin innolla kirjan tunnelmaan enkä saanut tarpeekseni Winmanin omaperäisestä ja kauniista kerronnasta. Nyt hyllyssä sopivaa hetkeä odottaakin Winmanin esikoisromaani Kani nimeltä jumala.

On vuosi 1947. Marvellous Ways on asunut lähes koko ikänsä vuorovesipoukamassa Cornwallissa. Pian 90 vuotta täyttävä Marvellous ui kuun valossa sulavasti kuin merenneito, sytyttää joka ilta kynttilän rauniokirkkoon, kiinnittää vankkureidensa seinään erikoisia muistilappuja ja muistelee menneitä rakkauksiaan tuomenmarjaviinin voimalla. Eletty elämä on jättänyt jälkeensä syvää surua ja kaipausta, mutta Marvellous Ways ei pienistä lannistu. Rakastettu meri on tuomassa hänelle taas jotain. Vuorovesi huuhtoo rantaan nuoren miehen, Francis Draken, joka on riutunut sodasta ja epätoivoisesta rakkaudesta. Drake on päätynyt Cornwalliin luvattuaan toimittaa perille sodassa kaatuneen tuntemattoman nuorukaisen kirjeen. Marvellousin tarinoiden ja keitosten avulla Francis Drake alkaa vahvistua, ja vanhuksen ja nuoren miehen välille syttyy lämmin ja molempien sieluja hoivaava ystävyys.

Kirjassa on aimo annos surumielisyyttä ja haikeutta, mutta myös elämänmyönteisyyttä ja ronskiuttakin. En innostunut niin paljon kirjan loppuosasta, jossa tarinaan tuotiin mielestäni turhaan lisää hahmoja. Tarina olisi toiminut myös ilman Rauhan romanttisia haikailuja ja leipiin leivottuja salaisia ainesosia. Niistä tuli mieleen Joanne Harrisin kirjat, joissa ruoalla on usein mystisiä parantavia voimia. Vaikka kirja on omintakeinen, siitä nousi mielleyhtymiä moniin muihinkin kirjoihin. Omalla tavallaan Merenneidon vuosi muistuttaa Linda Olssonin romaaneja, joissa elämän kolhimat löytävät toisensa ja metsämansikoiden äärellä hiljakseen avaavat toisilleen rikkinäisiä sielujaan. Surumielisyys ja Marvellousin hahmo toivat mieleen Emma Hooperin Etta ja Otto ja Russell ja James, jossa rempseä Etta-rouva tukeutuu muistilappuihinsa ja muistelee menneitä rakkauksiaan. Ja tietysti hiljattain lukemani The Book of Speculation ja sen meri, merenneidot, ravut, vankkurit ja maagisuus väijyivät mielessä tuon tuosta.

Aleksi Milonoffin suomennos on kaunista kieltä, tosin vähän ihmettelin erikoista nimikäännöspolitiikkaa. Osa nimistä oli jätetty alkuperäisiksi (Marvellous Ways, Francis Drake) ja osa käännetty täysin tai vain osittain suomeksi (Rauha Rundle, Wilfred Vieno, Ilomieli). Lastenkirjallisuudessa nimien suomentamisen ymmärtää, mutta aikuisten romaaneissa se tuntuu oudolta, varsinkin jos siihen ei ole mitään yhdenmukaista linjaa. Mutta se nyt on vaan pieni hiekanjyvänen muuten sulavasti soljuvassa suomennoksessa. Kaiken kaikkiaan ihana kirja ja Marvellous Ways  saa ehdottomasti kunniapaikan kirjallisten lempihahmojeni joukosta.

Sarah Winman: Merenneidon vuosi
The Year of Marvellous Ways (2015), suom. Aleksi Milonoff.
Tammi 2016.

Cornwallin rannoilla Marvellousin kanssa ovat kulkeneet myös mm.:
Villasukka kirjahyllyssä
Tuijata. Kultturipohdintoja
Kirjasähkökäyrä
Kaisa-Reetta T.
Ullan Luetut kirjat

Cornwall Merenneidon vuosi Sarah Winman Tammi