Hanna Weselius: Pronominit

Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi, Weselius Hanna, WSOY 25/11/2025 0 kommenttia

Riko Saatsi: Yönistujat

Edellinen

Monika Fagerholm: Eristystila / Kapinoivia naisia

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Entisaikojen kertojiin saattoi heittäytyä luottamaan kuin lapsi. Mutta luottavaisten lasten ja realististen kertomusten päivät ovat päättyneet jo kauan sitten. On tunnustettu, ettei kukaan voi hallita kaikkea ihmisten eri muodoissa tuottamaa ja säilömää tietoa, puhumattakaan kaikkien muiden olentojen ja organismien tiedosta, jonka ulottuvuuksista ihmisillä ei ole aavistustakaan.

Epävarmuus on merkki kertojan itseymmärryksestä. Toinen merkki on hetkessä eläminen. Kun ihmiskunta ei pysty oppimaan menneisyydestä mitään ja tulevaisuus on ennustamattomampi kuin koskaan, niin mitä muuta minä voisin tehdä kuin olla tässä?

Minä olen tässä.

Se, että minä olen tässä, rakentaa paikan sinullekin. Sinun paikkasi ei ole ihan tässä missä minä olen mutta se on hyvin lähellä tätä, sillä tavalla rinnalla, että sinä voisit olla juuri tässä ihan yhtä hyvin kuin minäkin. Sinä olet samassa mahdollisuuksien avaruudessa kuin minä, sinut voisi vaihtaa minuun, samat asiat voisivat tapahtua meille molemmille.

– Hanna Weselius: Pronominit

Alan lukea Hanna Weseliuksen romaania Pronominit juuri kun puolisoni on seuraavana aamuna lähdössä pitkälle lennolle Atlantin yli. Ehkä kansikuvastakin olisi voinut jo päätellä, että ajoitus saattaa olla huono. Sen sijaan hihkun, kun näen kirjan alussa lentokoneen istumakartan, jonne on sijoitettu luonnehdintoja matkustajista. Kysyn mieheltäni hänen paikkaansa tulevalla lennolla, ja kerron, että hänen edessään näyttää olevan lääkäri ja kuollut potilas ja pari istuinta taaempana croissantit joiden päiväys on mennyt. Hän katsoo minua kuin olisin menettänyt järkeni. Onneksi hänen reissunsa sujui vähemmän dystooppisissa merkeissä kuin tämän romaanin lento ja elokuvatarjontakin oli vähän laajempi. Tällä lennolla nimittäin katsotaan vain Titanic-elokuvaa.

Rakastin Weseliuksen edellistä romaania Nimetön, joten odotukset olivat todella korkealla tämän Finlandia-ehdokkaaksi nousseen romaanin kohdalla. Onneksi nuo odotukset eivät ajautuneet syöksylaskuun, vaan matka Pronominien parissa sujui parista ilmakuopasta huolimatta nousujohteisesti. Weselius kirjoittaa lukijaa hyvällä tavalla haastavaa kirjallisuutta ja tässä romaanissa erityisesti on ajattelemisen ja ihmettelyn aihetta monessa tasossa.

Romaanin asetelma on nerokas ja hämmentävä: joukko matkustajia on noussut lentokoneeseen, jonka määränpäästä ei ole täyttä varmuutta. Koneessa on pressuilla peitettyjä istumapaikkoja ja omituisia yksityiskohtia, kuin jotakin olisi mennyt pahasti pieleen jo ennen nousua. Pienistä vihjeistä voi päätellä, että tapahtumat sijoittuvat ilmastonmuutoksen, pandemioiden ja ylikulutuksen kurittamaan lähitulevaisuuteen. Vuodenajat ovat sekaisin, tulvat vaivaavat ja tilaa valtaavat sienet ja halpamuodin maatumattomat muoviröykkiöt. Lennon matkustajat ovat kuin yhteiskunnan pienoismalli ja koneen suljettu tila muuttuu allegoriaksi nykymaailmasta – sen eriarvoisuudesta, kriiseistä ja toistuvasta yrityksestä pitää kiinni järjestyksestä kaaoksen keskellä.

Stuertti toimii tilanteita kokoavana voimana. Uutterasti hän palvelee tämän erikoisen lennon matkustajia, vaikka tarjoilukärryssä on lähinnä vanhoja croissantteja, nuhjuisia kinkkusämpylöitä ja epämääräisiä japanilaisia vanukkaita. Stuertti ei itsekään tunnu olevan perillä lennon mysteereistä eikä uskalla avata ohjaamon ovea kysyäkseen lisätietoa lentäjältä. Sellainen oletettavasti ohjaa konetta, joka välillä muuttaa suuntaa ja ajautuu turbulenssiin. Turvavöiden merkkivalot kilahtavat tuon tuosta, mutta mitään kuulutusta ei tule. Matkustajat siis jatkavat keskustelujaan ja sisäisiä pohdintojaan tai uppoutuvat Titanicin pahaenteisiin tunnelmiin. Stuertilla on seuranaan ruumasta löytynyt iso koira, jonka luo hän välillä pakenee.

Weselius luo upean dystooppisen tunnelman, jossa osutaan usein nykypäivän kipupisteisiin, huolestuttaviin kehityskulkuihin ja absurditeetteihin. Kuten pitkällä lennolla voi käydä, hetkittäin lukijakin ajautuu unta muistuttavaan tylsyyteen, kun näkökulma siirtyy matkustajasta toiseen ja alkumatkan kihelmöivä jännitys tasaantuu moottorin kohinaksi. Puolen välin paikkeilla tapahtuu käänne, joka herätti uhkaavasta horroksesta, mutta sai hetkeksi myös ärsyyntymään, kun tarinaan ilmaantuu fiktiivinen kirjailija pohtimaan juuri kirjoittamiaan asioita. Toisaalta tuossa osiossa tarinaan ilmaantuu myös Pyry, kirjan ainoa nimetty henkilö. Sitä seuraa lyhyt ja ratkiriemukas luku ämpäreistä, jonka jälkeen palataan lennolle ja stuertin matkaan.

Kävin vasta kiinnostavan keskustelun lukioikäisen poikani kanssa. Hän on kiinnittänyt huomiota siihen, miten itsekkäästi ihmiset nykyään käyttäytyvät. Hän pohti, johtuuko se siitä, että nykyään kannustetaan hyvin yksilökeskeiseen ja sisäänpäin kääntyneeseen ajatteluun. Hyvinvointia tuntuu olevan se, että keskittyy omaan sisimpäänsä ja tekee valintoja, jotka tuntuvat itsestä helpoilta ja hyviltä. Kerroin, että muun muassa juuri tätä minäkeskeisyyttä kritisoi myös Weseliuksen romaani. Poika oli ajatellut, että nimi Pronominit viittaa sukupuolineutraaleihin persoonapronomineihin ja luuli kirjan käsittelevän muunsukupuolisuutta. Ehkä sekin väärinymmärrys kertoo jotain tästä ajasta. Romaanin nimi onkin paljonpuhuva. Pronominit – minä, sinä, hän, me, te, he – ovat kielen perusyksiköitä, mutta myös erottelun välineitä. Weselius käyttää niitä sen pohtimiseen, kuka saa puhua, kuka jää kuulematta, kenen puolesta puhutaan ja kuka jää muiden lauseiden varjoon. Pronominit on filosofinen, symbolinen ja metafiktiivinen, mutta samalla hämmästyttävän viihdyttävä romaani. Se on tarkasti kirjoitettu, monimerkityksinen ja ajankohtainen teos, joka antaa lukijasta ja lukuajankohdasta riippuen hyvin erilaisia asioita – ja juuri siksi se jää pitkäksi aikaa mieleen.

Helmet-lukuhaaste 2025:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 15 – Kirjassa ajaudutaan haaksirikkoon.

Hanna Weselius:
Pronominit
WSOY 2025

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Jorman lukunurkka
Reader, why did I marry him?
Tuijata. Kulttuuripohdintoja