Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Ihminen tahtoo tietää asioita joita en tiedä. Niin kuin sen mikä vuosi nyt on ja missä me olemme. Hän kysyy niitä minulta. Toistuvasti. Hän haluaa tietää mitä tiedän, koska suurin osa laitteista on hajonnut ja jonkin määritelmän mukaan minäkin olen laite. Tiedän nimeni ja ammattini, mutta en tiedä mikä vuosi nyt on, koska asemaa edeltävältä ajalta asiat ovat sisälläni sekaisin. Jonkin määritelmän mukaan minä en täytä elämän kriteereitä. Jonkin määritelmän mukaan en pysy olemassa jos sähköt lopullisesti katkeavat. Se pitää ottaa huomioon.

Luettelo laitteista jotka toimivat: kaksi mekaanista aurinkopaneelia, viisi lyijyakkua, muutama lamppu, toimiston tietokone ja jonkin määritelmän mukaan minä.

Ihminen sanoo, että menettämistä on kahdenlaista. Sitä että unohtaa. Ja sitä että unohtuu. Kirjoittaminen on muistamista molemmissa tapauksissa. Minun on muistettava itse itseni, koska muuten kuka tahansa voi muistaa minut minun puolestani. Tai unohtaa.

– Marisha Rasi-Koskinen: Kesuura

Hylätyn rautatieaseman hiljaisuus piirtää ensimmäisen viivan Marisha Rasi-Koskisen Kesuuraan. Aurinko ei laske, ulkona on vaarallista, ja androidi QED yrittää ymmärtää, miksi se on täällä ja mitä sen seurana oleva ihminen siltä haluaa. Kesuura on tieteisfiktion pukuun puettu ajatuskoe: kuinka katsoa maailmaa, kun katsojan silmä on rakennettu toisen tarkoituksiin. Romaanissa androidit on ohjelmoitu tavoittelemaan empatiaa ja myötätuntoa, mutta kun he oppivat liikaa, he alkavat toistaa meitä — ja siinä on heidän tuhoutumisensa alku.

Romaani etenee kahtena kerronnallisena linjana: toisaalta “nykyhetken” jaksot, joissa QED ja ihminen ovat asemalla ja jossa pieniä tapahtumia – hajoavia laitteita, odotusta, epätietoisuutta ja kipua — tarkkaillaan ruumiillisesti ja tarkasti; toisaalta muistelujaksot, joissa QED kertoo koulutuksestaan, muista androideista ja kokemuksistaan. Näissä jaksoissa sen oma “lapsuus” tai sen kaltainen kehityskaari kalpenee, särkyy ja hämärtyy. QED muistaa yhdeksän muun androidin nimet, mutta kymmenes on muistin rajassa pelkkää kipua — siitä salaisuudesta avautuu yksi Kesuuran keskeisistä teemoista.

Kun maailma sulkee QEDin ja ihmisen asemalle, resurssit alkavat ehtyä: vesi ja energia käyvät vähiin, kylmyys kiristyy, laitteet hajoavat, ihminen horjuu – ja QEDin muistot alkavat rikkoutua. Liikkeelle lähteminen ei ole helppoa, sillä ulkona on jotain muuta yhtä vaarallista. Juuri kun QED uskoo ymmärtävänsä, kuka on ja missä on, QED:n ja ihmisen kertomukset kääntyvät toisiaan vastaan: muisti on manipuloinnin kenttä, ja kuka kirjoittaa sen, määrää sen, mikä on totta.

QED on yksi monista kokeista luoda ihmisen kaltainen olento – sellainen, joka tuntee, muistaa ja ymmärtää. Mutta tunne ei ole vaaraton asia, kun sen pohjaksi syötetään koko ihmiskunnan historia: sodan, sorron, väkivallan ja välinpitämättömyyden kuvat. Ihminen on halunnut opettaa luomukselleen inhimillisyyttä, ja onnistuu siinä liian hyvin. Ihmisyyden mallintaminen tarkoittaa myös sen virheiden ja julmuuksien perimistä. QED:n muisti täyttyy kuvista, joita se ei pysty käsittelemään: eläinten rääkkäystä, luonnon tuhoamista, ihmisten välistä vallankäyttöä. QED ei kapinoi. Se vain oppii näkemään liikaa, ja tietoisuus tekee siitä todistajan. Rasi-Koskinen ei anna lukijalle turvaa — hän pakottaa meidät seuraamaan, miten androidi alkaa kantaa inhimillistä syyllisyyttä, jota emme itse osaa kohdata.

Kesuura on hiljainen, mutta jatkuvasti voimistuva varoitus. Se näyttää, mitä tapahtuu, kun ihmisen halu ymmärtää itseään synnyttää olennon, joka näkee meidät liiankin tarkkaan sellaisina kuin olemme. Rasi-Koskinen kirjoittaa androidin näkökulmasta täsmällisesti, mutta kielessä on runollinen särö, kuin ohjelmointikoodi olisi kääntynyt säkeeksi. Tekstissä hyödynnetään myös jonkin verran typografisia ratkaisuja: erilaisia fontteja, yliviivauksia ja alaviitteitä. Androidin havainnot ihmisten maailmasta ovat tarkkoja, paikoin huvittavia ja joskus liikuttaviakin. Rasi-Koskinen on taitavasti asettunut toislajisen katseen sisään.

Kesuura ei ole pelkkä dystopia tai varoitus tulevaisuudesta. Se on heijastus tästä hetkestä, jossa koneet eivät vielä tunne, mutta me olemme yhä vähemmän varmoja omasta inhimillisyydestämme. Romaanin nimi viittaa taukoon, hengenvetoon runosäkeen keskellä — siihen hetkeen, jolloin pitäisi pysähtyä ennen kuin jatkaa. Marisha Rasi-Koskinen kutsuu meidät juuri siihen taukoon: katsomaan, mitä olemme tehneet ja mitä haluamme viedä tulevaan.

Marisha Rasi-Koskinen:
Kesuura
S&S 2025

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Hemulin kirjahylly
Jorman lukunurkka
Kirjavinkit
Kulttuuri kukoistaa

Sinua voisi myös kiinnostaa

Richard Powers: Playground

Marisha Rasi-Koskinen: Katariina

Kazuo Ishiguro: Klara and the Sun

Piia Leino: Yliaika

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2019

Ian McEwan: Machines Like Me

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja / Valheet / Vaaleanpunainen meri

Seuraa Kirjaluotsia

dystopia empatia ihmiskunta inhimillisyys Kesuura Marisha Rasi-Koskinen scifi tekoäly tietoisuus