Cuando São llegó a Madrid, André tenia poco más de un año. Era un niño precioso, con unos inmensos ojos oscuros y una enorme cantidad de pelo rizado. Pero, sobre todo, era un niño alegre como un cachorro, siempre correteando y tratando de hablar sin parar y moviendo el cuerpecito apenas se oía una música. Con él, a São le desaparecían todas las tristezas. Ya el día que nació, en cuanto lo tuvo por primera vez sobre su pecho, abriendo y cerrando la boca y esforzándose por observarla con su mirada tranquila y llena de gratitud, sintió que la sangre se ponía a fluir más ligera por sus venas, que el cuerpo se le volvía leve a pesar de todo el esfuerzo que había tenido que hacer, y le entraron ganas de echar a correr con aquella criatura diminuta en los brazos, y cruzar ríos y lagos y páramos y bosques y llegar hasta la cima del monte más alto de la tierra, y darles gracias a todos los dioses por haber depositado entre sus manos la vida de ese ser al que quería ya profunda y jubilosamente, con una fuerza y una alegría que parecían emanar del fondo de sí misma, pero también del mundo entero, de las nubes que ese día cubrían Lisboa, de las paredes pálidas del paritario, de las luces intensas que iluminaban a aquella madre aferrada ya siempre al primer minuto de vida de un hijo.

– Ángeles Caso: Contra el viento

Kiinnostava antikvariaattilöytö taas tämä vuoden 2009 Premio Planeta -voittaja: Ángeles Cason romaani Contra el viento. Teos vie suomalaiselle melko tuntemattomalle Kap Verdelle, pieneen afrikkalaiseen saarivaltioon Atlantilla, joka oli vuosisatojen ajan Portugalin siirtomaa. Sen historia ja maantiede tekevät maasta erityisen haavoittuvan: saarilla toimeentulo on niukkaa, ja siksi siirtolaisuus Eurooppaan on monille ainoa mahdollisuus parempaan elämään. Juuri tästä liikkeestä kumpuaa romaanin päähenkilön Sãon tarina.

Sãon äiti lähtee työn ja uuden miehen perässä Italiaan ja jättää tyttären vanhan Jovita-rouvan huostaan. Lapsuudessaan São on sitkeä ja kunnianhimoinen, unelmana hänellä on lääkärin ammatti. Hän tekee kovasti töitä koulussa, mutta perheen taloudellinen tilanne sulkee häneltä koulutien pysyvästi. Se on romaanin ensimmäinen katkera vastatuuli: yhden oven sulkeutuessa tuntuu kuin koko tulevaisuus olisi vedetty alta.

Nuorena São lähtee työn perässä saaren pääkaupunkiin lastenhoitajaksi, mutta se työ päättyy ikävästi. Hän onnistuu kuitenkin pääsemään Lissaboniin, ja siellä hän ottaa vastaan niitä töitä, joita nuorelle maahanmuuttajanaiselle on tarjolla – raskaita, huonosti palkattuja ja ilman turvaa. Kun São kohtaa Angolasta kotoisin olevan Bigadorin, hän uskoo vihdoin löytäneensä rinnalleen ihmisen, jonka kanssa voi rakentaa elämää. Bigadorin kanssa hän saa pojan, eikä São usko astuneensa samaan ansaan kuin niin monet muut kouluttamattomat nuoret naiset ennen häntä. Mutta toivo osoittautuu turhaksi: Bigador on väkivaltainen, ja São joutuu pakenemaan poikansa kanssa Madridiin.

Espanjassakin elämä on yhtä selviytymistä. Töiden loppuessa hän joutuu palaamaan takaisin Lissaboniin, missä Bigador vakuuttaa muuttuneensa – uuden angolalaisen naisystävän ansiosta, kuten hän itse sanoo. Mies haluaa olla osa poikansa elämää, eikä São osaa aavistaa, mitä se tulee tarkoittamaan. Lukijalle on selvää, että jokainen uusi alku kätkee sisäänsä myös uuden riskin. Rakkaus lapseen saa kuitenkin Sãossa esiin uudenlaista rohkeutta ja määrätietoisuutta ja romaani saa hienon huipennuksensa Angolassa, jonne São matkustaa vaatimaan jotain omaansa.

Contra el viento näyttää, miten siirtolaisuus ei ole sankaritarina vaan usein selviytymistä päivä kerrallaan. Kap Verden siirtomaahistoria, lähtökohtien karuus, Lissabonin arjen kovuus ja Madridin väliaikainen toivo punoutuvat yhteen tarinaksi, jossa ystävyys, naisten toisilleen antama tuki ja sitkeys ovat ainoita kestäviä voimavaroja. Caso kirjoittaa vähäeleisesti, mutta jokainen käänne on painava. Sãon unelma lääkärin ammatista ei koskaan toteudu, mutta se kulkee haamuna mukana läpi kirjan – muistuttaen lukijaa siitä, miten sattumanvaraisesti mahdollisuudet jakaantuvat maailmassa.

Tämä romaani tekee näkyväksi ne naiset, jotka usein jäävät tilastojen marginaaliin: he, joiden kädet pitävät yhteiskuntaa pystyssä, mutta joiden elämä on jatkuvaa vastatuuleen kulkemista. Taustalla sykkii tosipohja: Caso viittaa lopussa siihen, että kertomus ammentaa todellisesta elämästä. Tämä selittää romaanin vahvan dokumentaarisen pohjavireen, joka näkyy etenkin tavassa, jolla työ, paperit ja asunnot määrittävät henkilön liikkumatilaa. Kirjan kieli ei ole kovin vaikeaa, mutta pitkähköt virkkeet vaativat keskittymistä. Kun kirjan maailmaan pääsi sisälle, tarina vangitsi ja vei mukanaan.

Ángeles Caso:
Contra el viento
Planeta 2009

Sinua voisi myös kiinnostaa

Fernando Aramburu: El niño

Rosa Montero: La buena suerte

Juan José Millás: La mujer loca

Carmen Laforet: La isla y los demonios

Juan José Millás: La soledad era esto

José Luís Peixoto: Saramago & José

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut

Seuraa Kirjaluotsia

Ángeles Caso Contra el viento espanjankielinen Kap Verde siirtolaisuus