Dice que llegó al trabajo a media mañana y entregó a Roberto el justificante.
– Qué ocurre? –preguntó él tras leerlo.
– Me ha dado en el metro un episodio de hiperventilación –dijo ella, orgullosa de emplear aquel tecnicismo – y he tenido que ir corriendo a urgencias.
–¿Claustofobia?
Julia vio entonces la oportunidad de hablar de gramática con el filólogo y respondió:
–No, no fue por la claustrofóbia, sino por los sustantivos.
–¿Los sustantivos?
–Sí, la idea de que, mirara adonde mirara, solo hubiera sustantivos me pareció agobiante. Como encontrarme en el interior de un enjambre de abejas. Estaba sentada sobre un sustantivo, yo misma era un sustantivo y mis zapatos y mi ropa y los zapatos y la ropa de los demás también eran sustantivos, como las gafas de la gente y sus bigotes, sus pañuelos, sus ojos, sus libros, sus periódicos…
–Tú no estás bien de la cabeza, chica –dijo Roberto.
–La cabeza también es un sustantivo –respondió ella.

– Juan José Millás: La mujer loca

Tämän jutun alkuun haluan kiittää kolmea tahoa: Kiitos Tarukirjan Margit, kun suosittelit minulle joskus kirjailija Juan José Millásia. Kiitos luottokampaajani, kun päätit muuttaa praktiikkasi Etu-Töölöön, jolloin voin samalla näppärästi vierailla kansainvälisessä kirjakaupassa. Ja viimeinen kiitos kuuluu siis Arkadia-kirjakaupalle, jonka valikoimasta voin löytää sekä rakastamiani brittikirjailijoita että kiinnostavaa lukemista espanjaksi. Viime vierailulla mukaan tarttui pari Alan Hollinghurstia, Muriel Sparkin The Public Image vuodelta 1968 ja tämä Juan José Millásin romaani La mujer loca vuodelta 2014. Että voi ihminen tulla onnelliseksi kirjalöydöistä samalla kun tukka on kunnossa. 😄

José Millásin La mujer loca on kiehtova yhdistelmä realismia ja fantasiaa, jossa kirjailija itse esiintyy yhtenä henkilöhahmoista. Teos tutkii kielen, identiteetin ja todellisuuden rajoja ainutlaatuisella tavalla. Romaanin päähenkilö Julia, kirjan nimen ”hullu nainen”, työskentelee kalakaupassa ja on salaa rakastunut pomoonsa. Pomo on filologi, joten Julia opiskelee öisin espanjan kielioppia tehdäkseen vaikutuksen. Kieli puhuu hänelle hyvin kirjaimellisella tavalla. Sanat ja lauseet vierailevat öisin hänen luonaan hakemassa apua ongelmiinsa ja Julia myös joutuu kerran päivystykseen saatuaan ahdistuskohtauksen siitä, että tajusi olevansa ympäröity substantiiveilla. Kirjan alkupuoli tuntuu siltä kuin olisi jollain tärähtäneellä espanjan kielikurssilla, mikä sopi omiin tarkoituksiini hyvin. Voin kuvitella, että natiivilukijoita kieliluennointi saattaa myös ärsyttää.

Vapaa-ajallaan Julia auttaa kuolemansairasta Eméritaa, jonka luona hän tapaa toimittaja-kirjailija Millásin, joka tekee reportaasia eutanasiasta. Millás kiinnostuu Julian elämästä ja haluaa kirjoittaa siitä romaanin, mutta hänen on ensin voitettava oma luova blokkinsa psykoterapeutin avulla. Tilanne mutkistuu, kun Emérita paljastaa hänelle elämänsä suuren salaisuuden. Paljastus muuttaa reportaasin fiktiiviseksi tarinaksi, johon kirjailija itsekin sotkeentuu. Romaanin alkupuoli keskittyy Juliaan, kunnes Millás ottaa yhä enemmän tilaa tarinassa ja Julia jää lopulta sivuhenkilöksi. Julia muistuttaa Millásia hänen opiskeluaikaisesta ystävästään, jolla oli mielenterveysongelmia. Itse asiassa tuo ystävä sai psykoottisen kohtauksen juuri samassa asunnossa, jossa Millás käy tapaamassa Eméritaa ja Juliaa. Tuo yhteensattuma tuntuu hänestä pahaenteiseltä.

Romaanin Millás muistelee opiskeluaikojaan Madridin Complutense-yliopistossa. Myös toinen ihailemani espanjalainen kirjailija, Rosa Montero, on opiskellut Complutensessa ja kirjoittaa usein mielenterveysteemoista. Millásin kirjasta tulikin vahvasti mieleen Monteron ”hulluista naisista” kertovat La loca de la casa ja El peligro de estar cuerda. Myös Montero hyödyntää näissä teoksissaan autofiktiivistä kerrontaa. Olen itsekin opiskellut vuoden Complutense-yliopistossa Madridissa, tosin kirjallisuuden sijaan opiskelin työpsykologiaa rakennuksessa, joka oli toiminut ennen naisvankilana. Kokemukseni tästä espanjalaisesta ”huippuyliopistosta” oli sen verran kehno, että olisin varmasti itsekin tullut hulluksi, jos olisin viipynyt siellä vuotta kauemmin. Opiskelujen ulkopuolella vuosi oli kuitenkin ikimuistoinen ja saan kiittää siitä elämänmittaista rakkautta espanjan kieleen ja kulttuuriin. Millásin teoksia on käännetty monille kielille, mutta valitettavasti ei suomeksi.

Helmet-lukuhaaste 2025:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 18 – Kirjailijan nimessä on enemmän kuin kaksi osaa.

Juan José Millás:
La mujer loca
Seix Barral 2014

Sinua voisi myös kiinnostaa

Juan José Millás: El mundo

Rosa Montero: La buena suerte

Gabriel García Márquez: Cien años de soledad | Klassikkohaaste 20

Carmen Laforet: La isla y los demonios

Alejandro Palomas: Un país con tu nombre

Juan José Millás: La soledad era esto

Guadalupe Nettel: La hija única

Alejandro Zambra: Poeta chileno

Rosa Montero: El peligro de estar cuerda

Seuraa Kirjaluotsia

autofiktio espanjankielinen eutanasia helmet2025 helmethaaste Juan José Millás kieli La mujer loca Madrid psykoterapia