¿No son precisamente esos muros invisibles de cosas silenciadas uno de los elementos más habituales de la vida en común? Con los años, las parejas se van llenando de pequeñas desilusiones, de divergencias del proyecto amoroso que creyeron entrever en la primera pasión, de fallos propios y ajenos, rendiciones, aceptación acomodaticia de sus egoísmos y su cobardía. Con los años, el otro o la otra cada vez está más cerca en las rutinas pero más lejos en lo esencial. Hasta llegar a convertirse, en ocasiones, en perfectos extraños. Y los peores son los extraños bien sincronizados, aquellos que entran y salen juntos, que van de vacaciones, que cenan con los amigos y jamás discuten, pero que luego, cuando están los dos solos, ni se miran a los ojos, sideralmente separados por el telón de hierro de todo lo que han dejado de compartir y decirse.

– Rosa Montero: La buena suerte

Rosa Montero on nimi, joka herättää luottamusta espanjalaisen nykykirjallisuuden ystävissä. Hänen tuotantonsa liikkuu sulavasti journalismin, fiktion ja filosofisen pohdinnan välillä – ja juuri siksi La buena suerte (2020) yllättää. Se alkaa kuin trilleri, mutta kuljettaa lukijan vähä vähältä kohti jotain syvempää: kertomusta ihmisyydestä, valinnoista, pimeydestä ja mahdollisuudesta aloittaa alusta. Tarina käynnistyy, kun arkkitehti Pablo Hernando nousee itselleenkin yllättäen kesken junamatkan pois kyydistä pienessä, ränsistyneessä kaupungissa nimeltä Pozonegro. Hetken mielijohteesta – tai ehkä kohtalon johdattamana – hän ostaa asunnon, jonka näkee vain vilaukselta junan ikkunasta. Miksi? Mitä hän pakenee? Montero rakentaa asetelman, joka voisi yhtä hyvin toimia jännitysromaanin lähtökohtana kuin eksistentialistisen tutkielman kehikkona.

Pablo on kuuluisa ja varakas arkkitehti, mutta Pozonegrossa hän pestautuu hyllyttäjäksi paikalliseen ruokakauppaan ja esittää muille vaatimattomampaa roolia. Hänen tarinansa itsestään vaihtelevat riippuen kuulijasta – toiselle hän kertoo yhtä, toiselle toista. Tämä ristiriitaisuus ruokkii ympäristön epäluuloja ja lukijan omaa jännitystä. Onko hän uhri vai tekijä? Viaton kulkija vai mies, jolla on veritahroja salkussaan? Yksi romaanin onnistuneimmista tehokeinoista on pahaenteinen, mutta hienovarainen tunnelma. Montero ripottelee tarinan lomaan Pablon lukemia tositarinoita lasten kaltoinkohtelusta eri puolilta maailmaa – järkyttäviä, groteskejakin tapauksia, jotka kylvävät synkkyyttä muutenkin sävykkääseen kerrontaan. Ne toimivat peilinä sekä Pablon sisäiselle maisemalle että lukijan odotuksille: mitä hän oikein on tehnyt? Onneksi totuus ei lopulta ole läheskään niin kammottava kuin nämä esimerkit, mutta Montero tietää, kuinka rakentaa jännitettä ilman turhaa spektaakkelia. Montero ei rakenna jännitystä väkivallan logiikan varaan. Sen sijaan hän tarkastelee, mitä tapahtuu, kun ihminen valitsee jäämisen, asettumisen, totuuden kertomisen tai ainakin sen suuntaan kulkemisen. 

Pozonegro on kirjallisena näyttämönä oivallinen – ränsistynyt, entinen kaivoskaupunki, jossa toivo ja toivottomuus elävät samassa portaikossa. Pablo tutustuu naapurustoon: elämän kolhima, mutta enkelimäinen Raluca ottaa hänet siipiensä suojaan, ja entinen kaivostyöläinen Felipe tarkkailee tapahtumia filosofisella otteella ja kokemuksen katseella. Henkilöhahmot ovat eläviä ja moniulotteisia, heidän äänensä kuuluvat aidosti. Kerronta on myös moniäänistä: välillä ollaan Pablon päässä, välillä Ralucan, ja toisinaan päästään jopa kurkistamaan ahneen ja pikkumaisen paikallisen öykkärin mielenliikkeisiin – samaisen miehen, joka myi asunnon Pablolle ja katuu nyt halpaa hintaa tajutessaan, kuka ostaja todella on. Paikallinen öyhöttäjä on kuitenkin Pablolle vain pieni riesa verrattuna niihin voimiin, joita hän todellisuudessa pelkää.

La buena suerte on romaani trauman ja toivon yhteiselosta, uuden elämän rakentamisesta vanhan sirpaleista. Luin romaanin espanjaksi, ja on pakko jälleen todeta, miten sääli on, ettei tätä tai muitakaan Monteron teoksia ole vielä suomennettu, sillä ne olisivat ehdottomasti lukemisen arvoisia myös meillä. Rosa Montero on monipuolinen ja palkittu kirjailija, joka on vuodesta 1979 lähtien julkaissut laajan tuotannon romaaneja, esseitä ja kolumneja, ja sai vuonna 2017 Espanjan kansallisen kirjallisuuspalkinnon elämäntyöstään. Jos sinulla on mahdollisuus lukea espanjaksi – tai haluat löytää hyvän syyn aloittaa – tämä romaani on erinomainen valinta. Varsinkin jos etsit kirjaa, jossa on hiljainen, humaani sanoma, ripaus mysteeriä ja paljon sydäntä. Hyvä onni voi joskus piillä epätodennäköisimmissä paikoissa. Kuten ränsistyneessä Pozonegrossa, tai ehkä vain toisen ihmisen – tai koiranpennun – katseessa.

Helmet-lukuhaaste 2025:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 24 – Kirjassa tehdään laittomuuksia.

Rosa Montero:
La buena suerte
Debolsillo 2020

Muissa blogeissa:
Tarukirja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Juan José Millás: La mujer loca

Carmen Laforet: La isla y los demonios

Alejandro Palomas: Un país con tu nombre

Juan José Millás: La soledad era esto

Rosa Montero: El peligro de estar cuerda

Rosa Montero: La loca de la casa

Rosa Montero: La ridícula idea de no volver a verte

Seuraa Kirjaluotsia

arkkitehti espanjankielinen helmet2025 helmethaaste La buena suerte mysteeri Rosa Montero salaisuudet toivo uusi alku