Kartanon kulmilla äkkään nokkosryppään. Leivän mutustelun jälkeen minuun iskee halu pidellä sylillistä yrttejä, vaikka ne olisivat äksyjä. En tiedä, mitä päässäni oikein liikkuu, mutta revin kahmaloittain nokkosia, ja ne polttavat kuin tulenlieskat. Eivät niinkään ihoani, kun sormeni ahertavat, sukeltavat vihreään, hamuavat lapsuutta, viattomuuden väriä. Poltteessa piilee jotain syvempää, alta puskevaa synkkyyttä. Se pyrkii läpäisemään vuodenkiertojen […]