Mrs. Roy made it her mission to disabuse boys of their seemingly God-given sense of entitlement. She turned them into considerate, respectful men, the kind the town had rarely seen. In a way she liberated them, too. She freed them of the burden of being what society thought men ought to be. She raised generations of sweet men and sent them out into the world. What she did for her girl students, the spirit she instilled in them, was nothing short of revolutionary. She gave them spines, she gave them wings, she set them free. She bequeathed her unwavering attention and her stern love on them, and they shone back at her. That revolution, like all revolutions, came at a cost.
– Arundhati Roy: Mother Mary Comes To Me
Harmitti. Oikeasti harmitti, etten päässyt tapaamaan Arundhati Royta lokakuussa, kun hän oli Helsingissä kertomassa omaelämäkerrastaan Turvani ja myrskyni. Olin kuullut Royta livenä aiemmin, vuonna 2017, hänen puhuessaan romaanistaan Äärimmäisen onnen ministeriö, ja tuo tilaisuus on jäänyt mieleen poikkeuksellisen kirkkaana. Silloin hän kertoi myös ensimmäisestä vierailustaan Suomeen. Aikaero oli herättänyt hänet keskellä yötä, ja hotellin ikkunasta katsottuaan hän oli ensin hätkähtänyt Helsingin tyhjyyttä. Lopulta hän oli nähnyt yhden ainoan auton pysähtyvän punaisiin valoihin ja odottavan kuuliaisesti niiden vaihtumista, vaikka ympärillä ei ollut ketään. Se hetki tuntui hänestä käsittämättömältä. Nyt, kun olen lukenut hänen omaelämäkertansa ja kulkenut sen mukana lapsuuden Keralasta Delhin opiskeluvuosien kautta kirjailijan ja aktivistin elämään, ymmärrän tuon hämmennyksen vielä paremmin. Royn maailmassa järjestys ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys, eikä sääntöjen noudattaminen ilman pakkoa tunnu lainkaan loogiselta.
Kuuntelin omaelämäkerran äänikirjana Royn itsensä lukemana, ja kirjailijan ääni toi tekstiin jotain sellaista, mitä painettu kirja ei olisi voinut tarjota. Se kompensoi hieman sitä, etten päässyt kuulemaan häntä livenä – vaikka ei tietenkään täysin. Roy on kirjailija, jonka läsnäolossa on aina jotain poikkeuksellista. Muistelmat on kirjoitettu lähes journalistisella tiukkuudella, lyhyin jaksoin, ilman selittelyä. Se tekee lukemisesta – tai kuuntelemisesta – nopeaa ja koukuttavaa, vaikka aiheet ovat raskaita.
Omaelämäkerran englanninkielinen nimi Mother Mary Comes To Me viittaa Beatlesin Let It Be -kappaleeseen, mutta ennen kaikkea se viittaa äitiin, Mary Royhin. Äidin ja tyttären suhde on tämän kirjan ehdoton ydin. Mary oli yhtä aikaa turva ja myrsky, kuten suomenkielinen nimi osuvasti tiivistää. Hän oli voimakas, älykäs ja peloton nainen, joka taisteli oikeuksiensa puolesta patriarkaalisessa yhteiskunnassa – ja samalla äiti, jonka rakkaudella oli pitkä varjo.
Vanhemmat erosivat, kun Arundhati oli kaksivuotias, ja äiti rakensi elämänsä uudelleen käytännössä tyhjästä. Hän perusti koulun minimaalisella budjetilla, ja sen ainoat ongelmat näyttävät olleen liian nopea kasvu ja jatkuvasti laajeneva opetustarjonta. Mary Roy oli kasvattaja, feministi ja suoranainen luonnonvoima, jonka odotus omasta menestyksestään oli enemmän itsestäänselvyys kuin toive. Äidin ja tyttären suhde oli hauras, jopa kova. Hellyys oli niukkaa, kannustus usein piikikästä, mutta side ei katkennut. Roy kirjoittaa tästä ilman katkeruutta mutta myös ilman kaunistelua. Hänen äitinsä ei ollut lämmin hahmo, mutta hän oli ehdottomasti määräävä – ja juuri tuo määräävyys näyttää muovanneen Royn ajattelua, kieltä ja poliittista tietoisuutta ratkaisevasti.
Kirja tekee näkyväksi sen, että Arundhati Roy ei ole vain kahden romaanin kirjailija. Ennen Booker-palkittua esikoisteostaan Joutavuuksien jumala hän kirjoitti käsikirjoituksia ja teki elokuvia. Hän opiskeli arkkitehtuuria Delhissä, avioitui nuorena, erosi, avioitui uudelleen ja sai jo parikymppisenä tunnustusta elokuvakäsikirjoittajana. Kaikki tämä näyttäytyy omaelämäkerrassa eräänlaisena oppikouluna – ei eksymisenä, vaan valmistautumisena.
Varsinainen läpimurto vei kuitenkin toiseen suuntaan. Joutavuuksien jumala syntyi usean vuoden työn tuloksena, ja Roy tiesi kirjoittaessaan, että juuri tämä oli se kirja, joka hänen piti tehdä. Sen valtava menestys ja Booker-palkinto eivät ohjanneet häntä kohti tuotteliasta romaanikirjailijan uraa, vaan päinvastoin: suurin osa hänen myöhemmästä kirjoittamisestaan on ollut esseistiikkaa ja poliittista ei-fiktiota. Roy on vuosikymmeniä ollut yksi Intian tunnetuimmista vasemmistolaisista intellektuelleista ja aktivisteista, ja hänen tekstinsä käsittelevät muun muassa militarismia, kastijärjestelmää, ympäristötuhoa ja valtiollista väkivaltaa. Myös tämä puoli hänen työstään avautuu omaelämäkerran kautta orgaanisesti, ei ohjelmajulistuksena vaan elämänkulun seurauksena. Vasta kaksikymmentä vuotta esikoisromaanin jälkeen ilmestyi toinen romaani, Äärimmäisen onnen ministeriö, ja senkin jälkeen Roy on palannut yhä uudelleen esseiden ja reportaasien pariin. Omaelämäkerta sitoo nämä kaikki säikeet yhteen. Se näyttää, miten kirjailija, aktivisti ja yksityinen ihminen eivät ole Royn kohdalla erillisiä rooleja vaan saman elämän eri ilmenemismuotoja.
Olen lukenut Joutavuuksien jumalan vuonna 2012, ennen Kirjaluotsin perustamista. Se teki silloin valtavan vaikutuksen. Nyt, tämän omaelämäkerran jälkeen, ymmärrän paremmin, mistä tuo romaani kumpuaa ja tekisi mieli lukea se uudelleen. Mother Mary Comes To Me on poikkeuksellisen vahva muistelmateos. Se on kertomus äidistä ja tyttärestä, mutta myös kirjoittajaksi ja aktivistiksi kasvamisesta. Se antaa tilaa ristiriidoille ja näyttää, miten rakkaus voi olla karkeaa, vaativaa ja silti todellista. Harvoin omaelämäkerta tuntuu yhtä tarpeelliselta osalta kirjailijan koko tuotantoa.
Arundhati Roy:
Mother Mary Comes To Me
Penguin Audio 2025
Äänikirjan lukija: Arundhati Roy
Muissa blogeissa:
Anun ihmeelliset matkat
Kirjasähkökäyrä
Kirsin Book Club
äänikirja äiti-tytärsuhde aktivismi Arundhati Roy englanninkielinen Intia Mother Mary Comes To Me omaelämäkerta Turvani ja myrskyni