menu Menu
Yaa Gyasi: Matkalla kotiin
Ghana, Gyasi Yaa, Käännöskirjallisuus, Otava 06/04/2017 4 kommenttia
Hanya Yanagihara: Pieni elämä Edellinen Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa Seuraava

Effian ensimmäisen linnoituksessa viettämän päivän jälkeen James ei ollut puhunut Effialle kertaakaan orjista, joita vankityrmissä pidettiin, mutta hän puhui usein villieläimistä. Ašantit möivät valkoisille eniten niitä. Villieläimiä. Apinoita ja simpansseja, joskus jopa leopardeja. Lintuja – esimerkiksi kruunukurkia ja papukaijoja, joita Effia ja Fiifi olivat yrittäneet lapsina usein pyydystää. He olivat kuljeskelleet metsissä ja etsineet poikkeuksellista lintua, jonka höyhenpeite olisi niin kaunis, että se erottuisi kaikista muista. He olivat etsineet tuntikaupalla niin erikoista siivekästä mutta eivät olleet juuri koskaan löytäneet mitään.

Effia mietti, kuinka arvokas niin upea lintu olisi, sillä linnoituksessa kaikille villieläimille määritettiin arvo. Hän oli nähnyt Jamesin silmäilevän ašantikauppiaan tuomaa kruunukurkea ja julistavan, että se oli neljän punnan arvoinen. Entä inhimilliset saaliit? Minkä arvoisia he olivat? Effia oli tiennyt tulopäivästään asti, että vankityrmissä oli ihmisiä. Ihmisiä, jotka puhuivat toisenlaista murretta kuin hän, jotka oli vangittu heimosodissa tai jopa siepattu. Hän ei kuitenkaan ollut koskaan pohtinut, minne vangit joutuivat ja mitä Jamesin täytyi ajatella katsellessaan heitä. Ei ollut pohtinut, näkikö James vankityrmissä käydessään naisia, jotka muistuttivat häntä ja tuoksuivat samalta kuin hän, ja vainosiko näky Jamesia miehen palatessa hänen luokseen.

Ghanalais-yhdysvaltalaisen Yaa Gyasin esikoiskirja Matkalla kotiin on vaikuttava sukupolvisaaga, joka kattaa pari vuosisataa orjakaupan ja orjuuden synkkää historiaa kahdella mantereella. Afrikan mantereella seurataan ghanalaisten vaikeaa suhdetta brittivalloittajiin ja heimojen välisiä sotia, jotka edesauttoivat myös orjakaupan syntyä. Amerikan mantereella seurataan mustan väestön ahdinkoa ensin orjuudessa, myöhemmin vapaina mutta rajusti syrjittyinä. Matkalla kotiin näyttää miten orjuuden kipeät kokemukset siirtyvät sukupolvelta toiselle ja vaikuttavat monien ihmisten elämässä yhä tänä päivänä.

Tarina alkaa Effiasta, joka muuttaa Cape Coastin orjalinnoituksen yläkerroksiin naituaan brittiupseerin. Jo tulopäivänä hänelle selviää, että linnoituksen kellarissa on vangittuna orjia. Sitä hän ei saa koskaan tietää, että vangittujen joukossa, täysin epäinhimillisissä oloissa, on myös hänen sisarpuolensa Esi. Effian suku jatkaa elämää siirtomaaisäntien ja heimosotien riivaamassa Ghanassa, kun taas Esi rahdataan laivalla Yhdysvaltoihin orjuuteen. Kummankaan sukuhaaran tiet eivät ole helppoja taivallettavia.

Olin lukenut kirjan markkinointitekstit vähän huolimattomasti ja saanut sellaisen kuvan, että tarina keskittyy Effian ja Esin tarinoihin. Aloittaessani kirjaa, huomaan, että kirjan alussa on kahteen haaraan jakautuva monipolvinen sukupuu. Se herättää minussa epäluuloja. Vähän matkaa luettuani tajuan kirjan rakenteen ja hetkeksi iskee epätoivo. Yaa Gyasi käy kirjassaan läpi historiaa ja sukupolvien ketjua lähes 250 vuoden ajalta yhteensä 14 päähenkilön kautta. Kirja etenee henkilö kerrallaan vaihdellen vuoronperään molempien sukuhaarojen välillä aina yhden sukupolven eteenpäin. Yllättäen tämä ei tunnukaan niin raskaalta kuin voisi kuvitella. Jokaisen tarinan voi melkeinpä lukea kuin novellin, niin hienosti Gyasi herättää eloon jokaisen henkilön persoonan ja elämäntilanteen ja kytkee ne osaksi sen ajan yhteiskunnallista tilannetta. Välillä on kyllä kurkattava sukupuusta kenen jälkeläisestä olikaan kyse. Oli siis lukijaystävällistä laittaa sukupuu kirjan alkuun, se toimii kätevästi myös sisällysluettelona.

Ghanassa paikalliset tavat, uskomukset ja moraalisäännöt ovat törmäyskurssilla valkoisten siirtomaaisäntien häikäilemättömyyden kanssa. Kilpailevat heimopäälliköt pelaavat vuorotellen brittiläisten pussiin ja tavallinen kansa jää jalkoihin. Varsinkaan naisen asema ei ole hääppöinen, myös heimokuninkaan tytär voi joutua siepatuksi palvelustytön kohtalosta puhumattakaan. Yhdysvalloissa suvun tarina liikkuu etelävaltioiden orjaplantaaseilta vähitellen kohti pohjoisempia osavaltioita. Käsittelyyn pääsevät orjatyö puuvillapelloilla, mustien vankien käyttö pakkotyössä hiilikaivoksilla, rotuerottelu ja sitä tukevat lait, kansalaisoikeustaistelu sekä huumeiden, rikollisuuden ja köyhyyden kyllästämä Harlem.

Nämä neljätoista oman elämänsä päähenkilöä kantavat mukanaan edeltävien sukupolvien kokemuksia ja pelkoja, vaikka eivät tuntisi edes omaa äitiään. Itse asiassa valtaosa näistä henkilöistä varttuu ilman kontaktia biologiseen äitiinsä. Sukujen kokemukset eivät siis siirry kerrottuina vaan tiedostamattomana verenperintönä. Vain lukija näkee tarinoiden jatkumon. Effian sukua värittää tulen pelko, Esin sukua pelko valtamerta kohtaan.

On vaikea sanoa kenen tarina kosketti eniten, sillä jokainen niistä meni ihon alle ja sai tuntemaan surua ja raivoa kaiken epäoikeudenmukaisuuden edessä. Ehkä parhaiten jäi mieleen Willien tarina, sillä se tuo hyvin esiin syrjinnän arbitraarisuuden. Musiikillisesti lahjakas Willie muuttaa miehensä Robertin kanssa New Yorkiin täynnä toivoa ja unelmia. Unelmat romuttuvat yksi toisensa jälkeen, kun he huomaavat, ettei yhteiskunta hyväksy heitä pariskuntana johtuen Robertin vaaleammasta ihonväristä. Lopulta heikko Robert valitsee itselleen helpoimman tien ja muuttuu kokonaan valkoiseksi. Hän jättää vaimonsa ja poikansa ja ottaa uuden valkoisen vaimon. Kerran he kohtaavat sattumalta kahden maailman rajalla, siellä missä Harlemin musta meri muuttui muun maailman valkoiseksi vyöryksi. Willie antaa hymyllään Robertille synninpäästön ja kääntyy pienen poikansa kanssa takaisin jatkaakseen surujen ja huolten sävyttämää elämää Harlemissa.

Kirjan lopussa ympyrä sulkeutuu ja esiäiti Maamen jälkeläiset löytävät taas toistensa luo. Ihan kaunis, mutta mielestäni vähän yllätyksetön ja lattea lopetus muutoin niin voimakkaalle romaanille. Tämä pieni notkahdus ei kuitenkaan vähennä tämän upean esikoisromaanin ansioita. Todella ajatuksia herättävää, tunteisiin käyvää ja taidokasta kirjallisuutta, jota voi suositella luettavaksi ihan kaikille!

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 42 – Esikoisteos. Kuvassa on muuten näkymä Cape Coastin orjalinnoituksen ikkunasta. (kuva: iStockPhoto)

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin
Homegoing (2016), suom. Sari Karhulahti
Otava 2017
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Anun ihmeelliset matkat
Kartanon kruunaamaton lukija
Mummo matkalla
Reader, why did I marry him?

Ghana Matkalla kotiin orjuus Otava Yaa Gyasi


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. En ole lukenut tätä (vielä?), mutta varmasti on vaikuttava kirja.

    Tuo henkilöiden paljous kyllä voi aluksi tyrmätä. Itsekin luin juuri yhden sukutarinan ja tunsin epätoivoa, kun henkilöitä tuntui olevan loputtomasti. Mutta hyvä että kirjassa on sukupuu. Ja voi tosiaan ottaa ne eri henkilöiden tarinat novelleina.

    1. Muistan joskus jättäneeni kesken jonkun kiinalaisen sukusaagan, kun henkilöitä oli niin paljon ja kiinankieliset nimet tuottivat lisähankaluuksia. En vaan millään pysynyt kärryillä kuka oli kukin.

      Tässä kirjassa homma pysyi hallinnassa. Gyasi oli fiksusti rajannut sivuhenkilöiden määrää, perheet olivat melko pieniä. Paitsi yhdellä perheellä oli niin paljon lapsia, että heidät oli nimetty aakkosten mukaan. Suvun tarina jatkui kuitenkin viimeisestä lapsesta, eli H:sta, joka joutui eroon perheestään jo syntyessään, joten näitä aakkosten muita kirjaimia ei sitten enää käsiteltykään. Monen muunkin kohdalla suvun historia oli kadoksissa henkilöltä itseltään, joten vain lukija osasi koota palapelin.

      Hieno kirja, kannattaa ehdottomasti ottaa lukulistalle!

  2. Kaunis kirjoitus tästä koskettavasta ja kiehtovasta kirjasta! Minä olin ihan myyty, vaikka sinun laillasi hieman järkytyin aluksi tajutessani kirjan rakenteen ja lukuisat henkilöhahmot. Mutta ratkaisu toimiikin ihmeellisen hyvin ja henkilöt on helppo muistaa. Sukupuusta saattoi tosiaan luntata tarvittaessa. Luulen, että luen tämän joskus uudelleen.

  3. Kiitos Elegia! Kaikessa haastavuudessaan kirjan rakenne tosiaan toimi yllättävän hyvin. Pidin myös sitä, miten Gyasi onnistui niin nopeasti imaisemaan mukaan jokaisen henkilön tarinaan. Siitä tuli tuo vaikutelma novellimaisuudesta. Juuri luin Munron novelleja ja niissä on tuo sama ominaisuus: tosi nopeasti pääsee henkilön nahkoihin ja lyhyessä tekstissä pystyy kertomaan kokonaisen elämän. Ihailtavaa!

keyboard_arrow_up