Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Me olemme hereillä. Kenties jonkun ääneen havahduttamana. Makaamme silmät auki. On hädin tuskin valoisaa. On aivan liian varhaista, tuuli on tyyntynyt. Unenpuute tekee molempien naamoista rumat. Huoneessa haisee monta asiaa. Björn näyttää valossa rähjäiseltä. Minä kokeilen, voinko hivuttaa itseäni lähemmäs häntä ilman, että hän säpsähtää. Onnistun. Painaudun kiinni hänen nihkeään ihoonsa. Juuri tässä kohtaa haisee hyvältä. Hän silittää minua konemaisesti. Olen hänelle koira.
Minä erosin pari kuukautta sitten, minä sanon, ja yllätän itsenikin. Mutta se oli vain hyväksi, lisään perään.
Kenelle? Björn kysyy.
Kaikille, minä sanoin, enkä valehtele ollenkaan. Se, että silmistäni tunkee kyynel tai pari, ei tarkoita, etten puhuisi totta. Pauli tai Lotta, sama se kai, kenen perään itken.
Minun oli pakko lähteä, minä sanon.
Pakko ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja, mies sanoo.

– Wilhelmiina Palonen: Suolavedet

Pidin Wilhelmiina Palosen esikoisromaanista 206 pientä osaa, joka yhdisti omaperäisellä tavalla maagista realismia, sukupolvien yli kulkevaa tarinaa ja ulkopuolisuuden kokemusta. Palosen toisinkoinen Suolavedet on hyvin erilainen romaani, mutta yhtä lailla vangitseva. Siinä missä esikoisessa luuranko kulki päähenkilön rinnalla ja menneisyys tunkeutui nykyhetkeen lähes konkreettisena voimana, toisessa romaanissa Palonen luottaa enemmän ympäristöön, tunnelmaan ja siihen, mitä jätetään sanomatta.

Kikki saapuu 1980-luvun puolivälissä ulkosaaristoon aloittaakseen päiväkodin johtajana. Taakse on jäänyt pettymys rakkaudessa, eikä syrjäinen saari tunnu aluksi niinkään uudelta alulta kuin pakopaikalta. Matkalla Kikki tutustuu Björniin, ja heidän välilleen syntyy suhde, jota on vaikea määritellä. Toisinaan he vetäytyvät toisistaan kuin saman magneetin navat, toisinaan taas hakeutuvat vastustamattomasti yhteen.

Juonellisesti Suolavedet on hämmästyttävän vähäeleinen romaani. Suuria käänteitä tai dramaattisia paljastuksia ei juuri ole. Silti kirjaa on vaikea laskea käsistään. Palonen onnistuu tiivistämään henkilöihinsä ja heidän välisiinsä suhteisiin paljon hyvin vähillä sanoilla. Dialogi on omaperäistä ja henkilöhahmot tuntuvat aidoilta juuri siksi, etteivät he pyri miellyttämään lukijaa. Monet heistä ovat ajoittain jopa epäsympaattisia, mutta samalla täysin tunnistettavia.

Kikki yrittää löytää paikkansa yhteisössä, jossa kaikki tietävät toistensa asiat mutta eivät välttämättä tunne toisiaan lainkaan. Hän on yhtä aikaa pärjäävä ja epävarma, määrätietoinen ja eksyksissä. Sama ristiriitaisuus näkyy muissakin henkilöissä. Saaristossa eläminen ei näyttäydy romanttisena idyllinä vaan elämäntapana, joka vaatii sitkeyttä, joustavuutta ja toisinaan myös luopumista.

Saarella oman sävynsä arkeen tuo varuskunnan läsnäolo. Samalla mantereen tapahtumat tunkeutuvat ajoittain syrjäiseen yhteisöön. Romaanin tapahtumat sijoittuvat Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden aikaan, ja vaikka katastrofi jää taustalle, sen synnyttämä epävarmuus ulottuu myös saaristoon. Luin kirjaa juuri kun onnettomuudesta oli kulunut päivälleen 40 vuotta, mikä teki sen taustalla väreilevästä epävarmuudesta yllättävän konkreettista. Kikin oma menneisyys puolestaan muistuttaa olemassaolostaan aina, kun puhelin soi ja elämä ennen saarta pyrkii takaisin hänen ajatuksiinsa.

Palosen kerronta on tarkasti rajattua, mutta samalla avaraa. Hän ei selitä kaikkea puhki, vaan jättää lukijalle runsaasti tilaa täydentää rivien välejä omilla havainnoillaan. Romaanin saari on fiktiivinen, mutta kirjailija kertoo jälkisanoissa hyödyntäneensä Utöstä kertovia teoksia. Itse näin lukiessani mielessäni Örön saaren, jossa olen vieraillut muutaman kerran. Maisema tuntui niin konkreettiselta, että sen saattoi lähes haistaa: suolan, levän, tuulen ja kosteiden laiturien tuoksun.

Suolavedet seuraa saariston elämää yhden vuodenkierron ajan. Se ei pyri suuriin eleisiin eikä tarjoa valmiita vastauksia. Sen voima on tunnelmassa, miljöössä, ihmisissä ja siinä hiljaisessa ymmärryksessä, että kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan sanoa ääneen.

Wilhelmiina Palonen: 
Suolavedet
Gummerus 2026

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Kirjallisia

Sinua voisi myös kiinnostaa

Katja Kaukonen: Pitkä ikävä

Veera Ikonen: Pimeässä syttyy majakka

Karin Erlandsson: Koti

Johanna Venho: Syyskirja

Niklas Ahnberg: Isät jäävät merelle

Maisku Myllymäki: Holly

Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa

Naistenviikkohaaste | Jarkko Volanen: Hiekankantajat

Seuraa Kirjaluotsia

80-luku ihmissuhteet saaristo Suolavedet Wilhelmiina Palonen