menu Menu
Vuoden 2017 haastekooste
Yleinen 29/12/2017 2 kommenttia
Arturo Pérez-Reverte: Vakooja Edellinen Ian McEwan: Sweet Tooth Seuraava

Olen tänä vuonna osallistunut lukuisiin blogihaasteisiin ja on aika summata miten kävi. Osa haasteista jatkuu, osa päättyy vuoden lopussa. Vain yksi haaste jää osaltani kesken.

Kirjablogit ja 101 kirjaa

Oli ilo ja kunnia olla mukana Kirjojen Suomen projektissa, jossa luettiin 101 kirjaa jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta. Minä en toki lukenut kaikkia 101 kirjaa, vaan bloggasin minulle arvonnassa osuneesta kirjasta. Tuo kirja oli Aino Kallaksen Sudenmorsian vuodelta 1928.

Helmet-lukuhaaste

Osallistuin ensimmäistä kertaa Helmet-kirjastojen lukuhaasteeseen, joka koostuu 50 tavasta valita luettavaa. Määrällisesti olisin saanut haasteen täyteen vaikka kolme kertaa, sillä olen lukenut tänä vuonna 150 kirjaa. Moni kirja olisi myös sopinut useampaan kohtaan. Jos tekisin listani vasta nyt jälkikäteen, siitä tulisi varmasti hyvin erilainen. Olen kuitenkin täydentänyt listaa sitä mukaa kun olen lukenut, joten suurin osa on alkuvuodesta lukemiani kirjoja. Yksi haastavimmista kohdista oli numero 25, Kirja, jossa kukaan ei kuole. Lopulta laitoin siihen lastenkirjan, jossa kyllä tutkitaan ruumista, mutta kuorsaavaa sellaista 🙂 Tällainen listastani lopulta tuli: Helmet-lukuhaaste 2017.

Ensi vuoden Helmet-lukuhaaste on juuri julkaistu ja sisältää taas mukavassa suhteessa helppoja ja vähän haastavampiakin kriteerejä valita uutta luettavaa. Minulle uusi aluevaltaus tulee ainakin olemaan sarjakuvaromaani. Tämän listan kanssa on innostavaa aloittaa uusi kirjavuosi! Helmet -lukuhaaste 2018

Hyllynlämmittäjä-haaste

Hyllynlämmittäjät

Hyppäsin mukaan Sivumennen-podcastin lanseeraamaan hyllynlämmittäjähaasteeseen kesken vuoden, vasta huhtikuussa. Haasteessa oli tarkoitus lukea kaksitoista omasta hyllystä löytyvää kirjaa, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet lukematta. Tällaisen pinon kasasin omasta hyllystäni. Pino sisälsi monta loistavaa kirjaa. Erityisesti Atwoodin ja Woolfin klassikot sekä Madeleine Thienin Dogs at the Perimeter jäivät mieleen vahvoina lukuelämyksinä. Ikävä kyllä tämä haaste jäi osaltani kesken ja kaksi kirjaa lukematta: Kevin Barryn Beatlebone ja Marilynne Robinsonin Lila. Jälkimmäisen aion ainakin lukea myöhemmin, mutta vasta sitten kun olen lukenut sarjan ensimmäisen osan. Haasteeseen lukemani kirjat: Hyllynlämmittäjät.

Novellihaasteet

Tartuin innolla Ompun lanseeraamaan novellihaasteeseen ja luin yhteensä 116 novellia. Hienoa, että haasteeseen saatiin jatkoa. Novellihaaste 2 jatkuu ensi juhannukseen saakka. Tähän mennessä haasteeseen lukemani novellit löytyvät täältä: Novellihaaste 2.

Klassikkohaasteet

Olen osallistunut vuoden molempiin klassikkohaasteisiin ja aion osallistua myös seuraavaan, jonka julkaisupäivä on 31.1.2018. Tammikuun klassikkohaasteeseen (osa 4) luin Ernest Hemingwayn Kenelle kellot soivat ja heinäkuun haasteeseen (osa 5) Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies.

Teemahaasteet

Olen osallistunut myös useammalle teemaviikolle ja yksittäisiin teemahaasteisiin. Näistä Taiteilijaromaanihaaste jatkuu vielä ensi kevääseen. Alla olevista linkeistä löytyy haasteisiin luetut kirjat.

Luontokirjahaaste 22.3.2017
Naistenviikkohaaste 18.-24.7.2017
Marrasjännitystä 1.-7.11.2017
Taiteilijaromaanihaaste, päättyy 29.4.2018

Lämmin kiitos kaikille haastajille ja sopivan haastavaa vuotta 2018!

#hyllynlämmittäjä #marrasjännitystä #naistenviikkohaaste #novellihaaste #novellihaaste2 #taiteilijaromaani 101 kirjaa blogihaasteet helmethaaste klassikkohaaste Lumoava luonto -luontokirjahaaste


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Olit mukana monissa hienoissa haasteissa! Minä osallistuin 101 kirjaan. Hyllynlämmittäjiin havahduin vasta kesällä, mutta ehdin lukea viisi ja puoli kirjaa. Ihan hyvin siis, kun käytin haasteeseen aikaa puoli vuotta. 😉 Helmet-haastetta aion kokeilla tulevana vuonna. Olen kyllä aika hyvä unohtamaan haasteet, mutta ainakin voi yrittää.

    Hyvää uutta vuotta! ♥

    1. No vähän lähti mopo käsistä noiden haasteiden kanssa. Siksi päätin ihan suosiolla luovuttaa hyllynlämmittäjien kanssa. Helmet-haaste on hauska, olin ihan täpinöissä kun uusi haastelista julkaistiin eilen. Siellä saa jo mennä vähän mukavuusalueen ulkopuolelle.

      Sopivan haastavaa uutta vuotta sinulle Katja!

keyboard_arrow_up