On Wednesday, the week after I gave him the job, Rolf delivered a perfectly acceptable draft of the op-ed. I commented on it and improved it, simply and joyfully, and it was a relief that it wasn’t either or, but both and. We need to act in this world and write something you can read while taking your afternoon nap. But never lose sight of the words of the unknown EJ from Drammen. Someone had to use the big words, I whispered to myself. They had gone out of fashion, I realised as I came across them unexpectedly and started listening to people’s vocabulary in a new way, taking their language literally and searching for the message in it. There were plenty of fine words being bandied around, there was inflation in fine phrases, but the big words were noticeable by their absence. Still they had been invented by mere mortals once, and in the evenings I would stand in front of the mirror and say them out loud and eventually without any inhibitions: Endless, insight, resolution, reconciliation, freedom, clarity, fraternity, and many more.

– Vigdis Hjorth: Long Live the Post Horn!

Vigdis Hjorth on niitä kirjailijoita, joiden uuteen kirjaan tartun lähes epäröimättä. Olen lukenut kaikki hänen suomennetut romaaninsa, eikä yksikään ole tuottanut pettymystä. Siksi oli ilo löytää Tallinnan vanhankaupungin tunnelmallisesta Rüütel & Matilda English Bookshopista englanniksi käännetty Long Live the Post Horn!, joka ilmestyi Norjassa jo vuonna 2012 nimellä Leve posthornet!. Se on siis varhaisempi teos kuin ne Hjorthin romaanit, joihin suomalaiset lukijat ovat viime vuosina tutustuneet.

Romaanin päähenkilö on 35-vuotias viestintäkonsultti Ellinor, joka työskentelee perustamassaan pienessä viestintätoimistossa. Hän tuntuu ajelehtivan elämässään vailla suuntaa. Pitkäaikainen rakastaja haluaisi syventää suhdetta, mutta Ellinor torjuu läheisyyden. Hän ei tunnista enää edes vanhoista päiväkirjoistaan sitä ihmistä, joka joskus oli. Elämä tuntuu etäiseltä, aivan kuin hän tarkkailisi sitä sivusta.

Tilanne muuttuu äkillisesti, kun yksi yrityksen perustajista katoaa. Pian selviää, että hän on jättänyt työnsä, lähtenyt purjehtimaan ja myöhemmin kuollut. Ellinor ja hänen kollegansa joutuvat ottamaan hoitaakseen kesken jääneen toimeksiannon, jonka asiakkaana on Norjan postityöntekijöiden ammattiliitto. Sen tavoitteena on vaikuttaa siihen, ettei Norja hyväksyisi EU:n postidirektiiviä, joka avaisi postimarkkinoita kilpailulle. Ennen kirjan lukemista en olisi uskonut sanovani tätä, mutta postidirektiivistä voi kirjoittaa vastustamattoman romaanin.

Aluksi Ellinor ja hänen kollegansa yrittävät lähestyä toimeksiantoa tavalliseen viestintäkonsulttien tapaan. He rakentavat kampanjaa, hiovat viestejä ja etsivät toimivia iskulauseita. Viimeistään mediakoulutuksessa käy kuitenkin ilmi, ettei kyse ole tavallisesta asiakkaasta. Postin työntekijät eivät puolusta vain työpaikkojaan, vaan ajatusta yhteiskunnasta, jossa jokaisella ihmisellä on oikeus luotettavaan postipalveluun asuinpaikasta riippumatta. He alkavat kertoa työstään tarinoita, joissa kirjeen perilletulo tai katoaminen voi muuttaa ihmisen elämän.

Ellinor huomaa vähitellen samaistuvansa ihmisiin, joiden intohimoa hän aluksi piti liioiteltuna. Samalla jokin alkaa liikahtaa myös hänen omassa elämässään. Hjorth kuvaa poikkeuksellisen hienosti sitä, miten merkityksellisyyden kokemus voi syntyä siitä, että ihminen löytää yhteyden muihin ja kokee osallistuvansa johonkin itseään suurempaan. Kirjan päähenkilö on ehkä yksi yksinäisimmistä ja apaattisimmista päähenkilöistä, joihin olen pitkään aikaan kirjallisuudessa törmännyt. Silti romaanissa on käsittämättömän paljon lämpöä. Ellinorin voimaantuminen tuntuu aidolta juuri siksi, ettei se tapahdu yhdessä ratkaisevassa hetkessä, vaan pieninä oivalluksina, jotka muuttavat vähitellen hänen tapaansa katsoa itseään ja ympäröivää maailmaa.

Hjorthin proosa on niukkaa, kirkasta ja äärimmäisen hallittua. Hän rakentaa romaanin pienistä hetkistä, jotka yksinään vaikuttavat lähes arkisilta, mutta alkavat vähitellen muodostaa kokonaisuutta, jossa Ellinorin sisäinen muutos tuntuu väistämättömältä. Kerronnassa on harvinainen yhdistelmä eteenpäin vievää jännitettä ja lauseita, joiden ääreen tekee mieli pysähtyä. Pidin erityisesti siitä, ettei Hjorth romantisoi politiikkaa tai ay-liikettä. Kampanjointi koostuu kokouksista, puheiden hiomisesta, lobbaamisesta ja sitkeästä arkisesta työstä. Silti juuri tästä arkisuudesta kasvaa romaanin emotionaalinen voima.

Kirjan ilmestyessä sen kuvaama kamppailu päättyi voittoon: Norjan työväenpuolueen hallitus päätti olla ottamatta postidirektiiviä käyttöön. Ratkaisu jäi kuitenkin väliaikaiseksi. Seuraavien vaalien jälkeen valtaan noussut keskustaoikeistolainen hallitus hyväksyi direktiivin vuonna 2015. Jälkikäteen luettuna romaani tuntuukin kuvaavan yhtä historiallista hetkeä, jolloin ihmiset uskoivat vielä voivansa vaikuttaa yhteiskunnan suuntaan – ja ainakin hetken ajan myös onnistuivat siinä.

Lukukokemus sai vielä odottamattoman jälkinäytöksen. Heti kirjan luettuani uutisiin nousivat Pasilan Postikeskuksen ulosmarssit. Huomasin seuraavani uutisointia aivan uudella tavalla. Ajoitus tuntui lähes myyttiseltä. Vielä vähän aiemmin olisin ehkä lukenut uutisen lähinnä työmarkkinakiistana. Nyt näin sen takana ihmiset, työn merkityksen ja sen, miksi joku on valmis puolustamaan postia silloinkin, kun moni pitää sitä itsestäänselvyytenä.

Hyvä kirjallisuus muuttaa joskus tapaamme nähdä maailmaa. Long Live the Post Horn! teki sen yllättävällä tavalla. En olisi koskaan uskonut liikuttuvani romaanista, jossa keskustellaan postipalveluista ja EU-direktiiveistä. Vigdis Hjorth kuitenkin onnistui siinä – ja muistutti jälleen, miksi hän kuuluu omiin suosikkikirjailijoihini.

Helmet-lukuhaaste 2026:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 6 – Kirja sijoittuu kaupunkiin, jossa on järjestetty talviolympialaiset.

Vigdis Hjorth: 
Long Live the Post Horn!
Leve posthornet! (2012),
käännös englanniksi Charlotte Barslund
Verso 2020

Sinua voisi myös kiinnostaa

Elizabeth Strout: The Things We Never Say

Natalia Ginzburg: Rakas Michele

Vigdis Hjorth: Toisto

Juan José Millás: La soledad era esto

Karolina Ramqvist: Leipää ja maitoa

Vigdis Hjorth: Onko äiti kuollut

Vigdis Hjorth: Perintötekijät

Seuraa Kirjaluotsia

helmet2026 helmethaaste Leve posthornet Long Live the Post Horn Norja työelämä vaikuttaminen Vigdis Hjorth yhteiskunnallinen romaani