menu Menu
Vendela Vida: We Run the Tides
HarperAudio, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Vida Vendela, Yhdysvallat 03/03/2021 2 kommenttia
Vivian Gornick: Toisissamme kiinni - Muistelma Edellinen Niillas Holmberg: Halla Helle Seuraava

We are thirteen, almost fourteen, and these streets of Sea Cliff are ours. We walk these streets to our school perched high over the Pacific and we run these streets to the beaches, which are cold, windswept, full of fishermen and freaks. We know these wide streets and how they slope, how they curve toward the shore, and we know their houses. We know the towering brick house where the magician Carter the Great lived; he had a theater inside and his dining-room table rose up through a trapdoor. We know that Paul Kantner from Jefferson Starship lived or maybe still does live in the house with the long swing that hangs above the ocean. We know that the swing was for China, the daughter he had with Grace Slick. China was born the same year we were, and whenever we pass the house we look for China on the swing. We know the imposing salmon-colored house that had a party at which masked robbers appeared; when a female guest wouldn’t relinquish her ring, they cut off her finger. We know where our school tennis instructor lives (dark blue tudor decorated with cobwebs every Halloween), where the school’s dean of admissions lives (white house with black gate)— both are women, both are wives. We know where the doctors and lawyers live, and where the multi-generation San Franciscans live, the kind of people whose family names are associated with mansions and hotels in other parts of the city. And most important, because we are thirteen and attend an all-girls’ school, we know where the boys live.

Vendela Vida: We Run the Tides

Vendela Vidan uusi romaani We Run the Tides valikoitui kuunneltavakseni ilman mitään ennakkotietoja tai -odotuksia. Kirjailija ei ollut minulle ennestään tuttu, ei edes nimeltä. Kirjan esittelyteksti vain kuulosti kiinnostavalta ja äänikirjan lukija Marin Ireland oli tuttu ja loistavaksi todettu Kevin Wilsonin romaanista Nothing to See Here. Jotain johdatusta tässä taas oli matkassa, sillä sen lisäksi että We Run the Tides osoittautui todelliseksi helmeksi, sain myös selville, että ruotsalaisia sukujuuria omaava kirjailija on kirjoittanut aiemmin romaanin, jonka päähenkilö matkustaa Suomen Lappiin saamelaisten pariin setvimään äitinsä mysteeriä. Koska samaan aikaan luin Niillas Holmbergin tuoretta saamelaisromaania Halla Helle, tämä Vendela Vidan kalifornialainen näkökulma saamelaisiin alkoi kiinnostaa. Let the Northern Lights Erase Your Name (2007) on jo kirjastosta haettu ja odottaa lukuvuoroaan. Tämä teemojen yllättävä risteäminen ja uusien kiinnostavien kirjailijoiden löytäminen on ihan parasta lukuharrastuksessa. Lukemani kirjat käyvät usein yllättäviä keskusteluja keskenään ja minä vain seurailen ja ihmettelen sivusta.

We Run the Tides on 80-luvun San Franciscoon sijoittuva nuoren tytön kasvutarina ja samalla kuvaus muuttuvasta ympäristöstä. Eulabee ja Maria Fabiola ovat olleet parhaita ystäviä päiväkotiajoista lähtien. He muodostavat tiiviin ystävänelikon Julian ja Faithin kanssa. He kaikki asuvat perheineen San Franciscon varakkaalla Sea Cliffin alueella, jonka huvilamaisista taloista on näkymä merelle ja Golden Gate -sillalle. Tytöt tuntevat alueen kuin omat taskunsa, he tietävät missä talossa asuu julkkiksia, missä talossa on tapahtunut mikäkin rikos ja erityisesti he tietävät, missä talossa pojat asuvat. Tytöt käyvät yksityistä tyttökoulua, mutta kävelymatkat kouluun juorutaan tietysti pojista ja hyräillään Breakfast Clubin tunnaria. He elävät niitä hetkiä, jolloin lapsuuden viattomuus ja huolettomuus on vaihtumassa teinivuosien hormonimyrskyyn ja hämmennykseen. Tytöt menestyvät koulussa ja ovat hyvin käyttäytyviä, mutta yhdessä ollessaan he houkuttelevat toisistaan ulos ilkeyttä, uhmaa ja kapinamieltä. Teinityttöjen välinen ystävyys on myös täynnä salaisuuksia ja valheita, ja milloin tahansa joku heistä saattaa joutua kehän ulkopuolelle.

Kirjassa niin käy kertojana toimivalle Eulabeelle. Yhtenä aamuna ystävysten kävellessä kouluun, heidän viereensä pysähtyy mies valkoisella pakettiautolla. Eulabeen mielestä mies vain kysyi kelloa, mutta Maria Fabiola väittää miehen masturboineen ja uhanneen palata myöhemmin etsimään tyttöjä. Maria Fabiola ilmoittaa häirinnästä koulussa ja poliisi saapuu kuulemaan tyttöjä. Julia ja Faith myötäilevät Maria Fabiolan kertomusta, Eulabee on eri mieltä. Poliisi uskoo Eulabeen versiota ja hänestä tulee muiden tyttöjen silmissä petturi. He sulkevat Eulabeen ulos piiristään ja yhtäkkiä hän huomaa olevansa ilman yhtään ystävää. Pian tämän jälkeen Maria Fabiola ilmoitetaan kadonneeksi. Aiempi episodi on herättänyt Eulabeen epäilykset Maria Fabiolan luotettavuudesta, eikä hän siksi niele pureksimatta hullua tarinaa, jonka mukaan venäläiset rikolliset ovat kidnapanneet Maria Fabiolan. Eulabeelle tulee myös yllätyksenä, että mediassa Maria Fabiolaan viitataan perijättärenä. Monimutkaisen tapahtumaketjun seurauksena Eulabee on kuitenkin itse vaarassa sotkeentua samaan kidnappaustarinaan.

Tyttöjen välisen kateuden ja kilpailun kuvauksena We Run the Tides muistuttaa Elena Ferranten romaaneja. Varsinkin kun kilpailu kumpuaa eriarvoisuutta korostavasta ympäristöstä ja sen kuningattarena ja keskipisteenä hehkuu italialaisia sukujuuria omaava Maria Fabiola, tai Maria ’Fabulous’, kuten pojat häntä osuvasti kutsuvat. Ferrante on tunnetusti loistava kuvaamaan teinityttöjen sisäistä ja myös avointa kamppailua seksistisessä maailmassa, mutta Vendela ei kalpene vertailussa lainkaan. Tytöt osaavat ottaa kaiken irti seksuaalisesta vetovoimastaan, mutta ovat lopulta voimattomia tilanteissa, joissa heidän rajansa ylitetään. Vendela kuvaa osuvan kipeästi tilanteen, jossa komea, kaikkien tavoittelema vanhempi poika juottaa kokemattoman tytön humalaan. Tyttö huumaantuu suositun pojan huomiosta, mutta ei osaa reagoida, kun ihana pussailu muuttuukin äkkiä tungettelevammaksi. Poika raivostuu kun sormet tahriintuvat tytön kuukautisvereen ja pian koko seudun nuoret saavat kuulla, että tyttö on kuvottava likainen huora. Tyttö saapui juhliin uudessa mekossa ja knallihatussa, mielessään Milan Kunderan romaani Olemisen sietämätön keveys. Romanttiset kuvitelmat murskaantuivat yhtä aikaa maahan poljetun Sabina-hatun kanssa.

San Franciscossa kasvanut ja yhä siellä asuva Vendela Vida kuvaa kirjassaan myös kotikaupunkinsa muutosta. Romaanin lopussa Eulabee palaa aikuisena asumaan kotikonnuilleen ja huomaa San Franciscon muuttuneen teknologiayritysten tehtyä siitä omansa. Toisaalta Sea Cliff oli aina oma erillinen saarekkeensa kaupungissa, rikkaiden temmellyskenttä, jossa pätivät eri säännöt kuin muualla. Maria Fabiola, johon muuten aina viitataan koko nimellä, sanoo toimittajalle: “We’re glamorous and intriguing to the outside world.” Ulkopuolisella maailmalla hän ei tarkoita Ranskaa tai Intiaa, vaan muuta San Franciscoa. Tämän hohdokkaan ja kiehtovan mielikuvan ylläpidosta tulee hänelle koko elämä. Eulabee saa aikuisena huomata, ettei huomionhaku ja jatkuva paremmuuden tavoittelu ollut vain teini-Marian ominaisuus.

Pohjoismaiselle lukijalle kirjassa on hauska sivujuonteensa, sillä Eulabeen äiti on ruotsalainen. Niin on myös Vendela Vidan äiti ja kirjailija on selvästi ammentanut kirjaan omista kokemuksistaan San Franciscossa eurooppalaisten maahanmuuttajien tyttärenä. Eulabeen kodissa vietetään Lucian päivää ja joululahjat jaetaan pohjoismaisittain jo jouluaattoiltana eikä amerikkalaisittain joulupäivän aamuna. Eulabeen äiti pitää aktiivisesti yhteyttä muihin amerikanruotsalaisiin. Heillä kokoontuu ruotsinkielinen käsityöseura ja he ottavat suojelukseensa ruotsalaisia pulaan joutuneita au paireja. Harmi, ettei äänikirjan lukijalla ole hajuakaan ruotsin ääntämisestä. Tahatonta komiikkaa syntyy siitä, että kirjassa juodaan ”glaagia” ja ”mjolkkia” ja luetaan ”Damernas vaarldia”. Olisikohan lukukappaleesta puuttuneet ä:n ja ö:n pisteet kokonaan tai sitten niiden ääntäminen oli vaan liian haastavaa. Toisaalta lukija osaa hyvin matkia laulavaa ruotsalaista aksenttia englantia puhuttaessa. Olen lukenut paljon kirjoja, joissa käsitellään esimerkiksi aasialaistaustaisten tai latinalaistaustaisten maahanmuuttajien elämää Yhdysvalloissa. Oli kiinnostavaa tutkailla monikulttuurisuutta välillä pohjoismaisesta näkökulmasta.

Helmet-lukuhaaste 2021:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 39 – Kirjassa kuunnellaan musiikkia.

Vendela Vida:
We Run the Tides
HarperAudio 2021
Äänikirjan lukija: Marin Ireland
Kuunneltu Storytelista

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja helmet2021 helmethaaste kasvutarina salaisuudet San Francisco tytöt Vendela Vida We Run the Tides ystävyys


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Minäkin kuuntelin tämän hiljattain ja pidin! Vendela Vida ei ollut millään tapaa tuttu, ja Eulabeen ruotsalaisjuurinen äiti oli hauska yllätys, vaihtelua tosiaan ettei aina italialainen tai ranskalainen.

    1. Ei ollut minullekaan ennestään tuttu kirjailija. Tosiaan hämmästyin kun kuulin, että hän on kirjoittanut myös Suomeen ja Saamenmaalle sijoittuvan romaanin. Se odottaakin jo tuossa hyllyssä vuoroaan. Yksi hänen romaaninsa on myös suomennettu: Rakastavat (suom. Mirjam Ilvas), S&S 2012. Aivan on mennyt minulta ohi tällainen hieno kirjailija.

keyboard_arrow_up