menu Menu
Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät
Kotimainen kaunokirjallisuus, Otava, Suomi, Törmälehto Terhi 17/01/2017 42 kommenttia
Jessie Burton: Nukkekaappi Edellinen Linda Olsson: Sisar talossani Seuraava

Ilta heittää värejään kadulle, siirtomaatalojen keltaisiin ja valkoisiin seiniin ja puisten parvekkeiden koristeleikkauksiin. Laiha hevonen laukkaa ylös katua. Kärryillä istuvan pojan nauru räiskyy hetken kiviseinissä. Papaijan värisestä seinästä avautuu puinen ikkunaluukku josta nutturapäinen vanhus kaataa kadulle vettä. Kävelen hitaasti, tällään jalkojani mukulakivien sileille pinnoille. Quevedo-virran aukiolla lyhdyt ovat syttyneet ja väkeä kerääntyy tarinankertojien ympärille. Lettejä ja rastoja, paljaita jalkoja, ihoa jonka ruskea on tahallaan hankittua ja Andeille kaukaa kannettua. Paikallisia hippejä ja reppureissaajia, mistä noita erottaa. Kun astun aukion laidalla olevan sokkeloisen kahvilan hämärään, ajattelen jo, etten ehkä ole vaaraksi kenellekään.

Vuodesta 2017 taitaa tulla taas loistava esikoiskirjavuosi. Ainakin ensimmäinen luettu esikoinen lunasti odotukset. Terhi Törmälehdon Vaikka vuoret järkkyisivät kiinnitti huomioni Otavan katalogissa paitsi kauniilla kannellaan myös kiinnostavalla aiheellaan. Kirja kertoo Elsasta, joka elää turvattua nuoruutta Kainuussa, mutta kaipaa elämäänsä jotain suurempaa. Merkityksellisyys löytyy helluntaiseurakunnasta, sillä siellä Elsa tuntee olevansa osa jotain pyhää ja kaunista. Yhdessä lukiokavereidensa Talvin ja Miran kanssa Elsa heittäytyy maailmaan, jossa julistetaan ihmettä ja rukoillaan vierailla kielillä. Kiihkeästi Elsa alkaa odottaa hetkeä, kun henki tulee häneen ja antaa hänelle uudet sanat.

Kainuun vuosien ohella kirjassa seurataan Elsaa vähän vanhempana Bogotassa, Kolumbiassa. Paikallisessa seurakunnassa Elsa tutustuu Manueliin, joka on ollut vuosia sissien vankina viidakossa. Kovia kokenut ja säikky Manuel hoitaa hermojaan tukeutumalla uskoon ja piirtämällä lintuja ja liskoja Elsan ihoon. Mitä kiihkeämmin Manuel julistaa uskoaan, sitä voimakkaammiksi Elsan mieltä vaivanneet epäilykset kasvavat ja hänen uskonsa alkaa horjua. Elsa viettää Bogotassa kaksoiselämää ja horjahtelee maallisten houkutusten ja hengellisen kutsumuksen välillä. Hänen eksoottinen ulkomuotonsa saa paikalliset pitämään häntä lähes profeettana, mutta Elsa haluaisi vain kaiken olevan yksinkertaista.

Kirja etenee spiraalimaisesti vuorotellen Kainuun ja Bogotan välillä. Joka toisessa luvussa seurataan Elsan lukiovuosia Kainuussa päättyen lakkiaispäivään, jolloin Elsa on tehnyt päätöksen lähteä Bogotaan. Joka toisessa luvussa taas seurataan Elsaa Bogotassa päätyen lopulta takaisin Kainuuseen. Kontrasti Kainuun juron hiljaisuuden ja Bogotan kaikkia aisteja ylikuormittavan kulttuurin välillä on kiinnostava. Toisaalta kontrasti on niin iso, että välillä tuntuu kuin lukisi kahta kirjaa rinnakkain. Kainuulainen arka Elsa ja Bogotan vaarallisia katuja tallaava seikkailija-Elsa tuntuvat ajoittain eri henkilöiltä. Varsinkin Bogotan kuvaukset ovat todella kauniita, huomaa että Törmälehto on itse viettänyt siellä paljon aikaa. Hän on kotoisin Kainuusta ja ilmeisesti kirjassa on paljon omakohtaista myös liittyen helluntailaisuuteen.

Helluntailaisuus ja sen kätkeminen Elsan vanhemmilta saa myös tragikoomisia piirteitä. Kielilläpuhuminen ei katso aikaa eikä paikkaa ja pakottava tarve päästää suustaan aglaaka kaa ja amana amana maa voi iskeä vaikka väliajalla teatterin vessassa. Epäuskoista hymähtelyä lukijassa herättää myös, kun paikallisten helluntailaisten kokouksessa päätetään muuttaa Kainuun Alkot Herran huoneiksi. Alkot merkitään kartalle ja jaetaan parien kesken. Parien tehtävänä on käydä rukoustaistelua oman nimetyn Alkonsa puolesta ja ujuttaa traktaatteja hyllyille ihmisten löydettäväksi. Elsa ja Talvi ajavat Suomussalmen Alkoon jakamaan pelastusta, kun Elsan äiti sattuukin yllättämään tytöt hyllyjen välistä. Hätävalheena tytöt kertovat tulleensa hankkimaan punaviiniä, kun eivät Kajaanista kehdanneet ostaa ensimmäistä kokeilua varten. Elsan toimittajana työskentelevälle ja vapaamieliselle äidille tämä on ilouutinen verrattuna siihen, että oma tytär on hurahtanut hihhuleiden seurakuntaan. Elsa taas janoaa äidin ymmärrystä ja toivoo, että voisi puhua uskostaan perheen kanssa yhtä mutkattomasti kuin koulutehtävistään.

Vaikka vuoret järkkyisivät on kauniisti kirjoitettu tarina uskosta ja epäuskosta ja nuoren tytön kaipuusta jotain itseään suurempaa kohtaan. Tämän vuoden uutuuskirjoissa näyttää olevan toinen toistaan kauniimpia kansia. Ehdin jo lisätä Linda Olssonin uutuuden Sisar talossani Helmet-haasteen kohtaan 10 (Kirjan kansi on mielestäsi kaunis). Nämä Timo Nummisen suunnittelemat kannet olisivat yhtä hyvin voineet kisata kauneimman kannen tittelistä. Vaikka vuoret järkkyisivät täyttäisi ainakin kahdeksan Helmet-haasteen kriteeriä, mutta päädyin lisäämään sen kohtaan 44 – Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät
Otava 2017.
Arvostelukappale.

 

esikoiskirja Otava Terhi Törmälehto Vaikka vuoret järkkyisivät


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Luin tämän hienosti kirjoitetun kirjan juuri. Herraa ja helluntalaisuutta on nyt pää täynnä. Ei ymmärrystä yhtään mitä tästä sanoisi, miten bloggaisi…. Upea kansi todellakin!

  2. Romaani on aikamoinen pläjäys hurmosliikekokemuksesta sisältäpäin. Se on yksilökokemuksen prosessikuvaus. Sytyin kirjaan vähitellen, lopussa sitten kerrontaan tykästyen – en sentään kielillä puhuen.

    1. Yksilökokemuksena tämä on kiinnostava, vaikka en täysin ymmärtänytkään, miksi Elsa ja kaverinsa niin kaipasivat hurmoshenkisyyttä. Oli kiinnostavaa myös pohtia, miten itse vanhempana suhtautuisi vastaavassa tilanteessa. Ajatuksia herättävä romaani!

  3. Olen parhaillaan lukemassa tätä, on kyllä hyvin kirjoitettu ja kiinnostava kirja.

    Minulle helluntailaisuus on hyvin vierasta, en ole koskaan käynyt esim. ko. kirkoissa, mutta opiskeluajan yhdellä kurssilla eräs tyttö teki harjoituksen traktaateista. Ilmeisesti niitä on tosiaan jaettu ihan siihen tyyliin kuin kirjassa kuvataan, joten tuo Alko-juttukin voisi olla realistinen. Kiinnostavaa kyllä!

    1. Ihan vieras maailma minullekin. Ymmärtääkseni evankelioiminen ja lähetystyö ovat helluntailaisuuden ytimessä, ja taitavat olla helluntailaisten ne joskus lyhtypylväissä nähtävät Jeesus tulee, oletko valmis -kyltit. Alko-episodi on varmasti ihan mahdollinen. Onhan se jännä, että täytyy turvautua tuollaiseen hätävalheeseen äidin edessä. Normiteinillä voisi olla toisinpäin 🙂

    1. Kaikesta ei tarvitse innostua 🙂 Tämä on kyllä myös uskontoteeman ulkopuolelta hieno kirja. Oikeastaan kyse on nuoren naisen kasvutarinasta ja oman polun löytämisestä. Bogotan kuvaukset ovat hienoja ja kieli on kaunista. Mutta tosiaan, ei ole välttämättä kaikkien kirja.

  4. Tää on pakko lukea! Muistan, että jo lapsena ihmettelin, kun kuulin tästä “kielillä puhumisesta” ja näin jossain ohjelmassa ihmisiä, jotka kaatuilivat hurmoksessa uskonnollisissa kokouksissa. Ajatus kiehtoi ja tuntui ihan käsittämättömältä. Nykyään osaan jo jossain määrin ymmärtää sitä psykologista mekanismia sen hurmoksen takana, mutta olen edelleen kiinnostunut siitä miltä tällainen “tuntuu”. Tuo Bogota-puoli kirjassa kiinnostaa myös. Kiva kuulla, ettei kirjassa ole vain kiinnostavat teemat, vaan se on ilmeisesti myös hyvin kirjoitettu.

    1. Itselle tällainen hurmoshenkisyys on myös aika vierasta ja käsittämätöntäkin, mutta toisaalta tuli mieleen, että tulihan sitä teininä aika hurmiossa kiljuttua jotain poikabändejä (nolo paljastus). Ei kai se kamalan kaukana ole, kohde vaan vähän erilainen 😉 Kannattaa tosiaan lukea myös kauniin tekstin vuoksi.

  5. Minulla oli sekin vaihe, kun hellarisuutta (onko tuo edes sana? 😀 ) kokeilin, kunnes palasin luterilaisuuden turvallisuuteen. Pakkohan tämä on lukea, kun kustantamo kirjan minulle ihan pyytämättä lähetti 🙂

  6. Tämä odottaa minullakin hyllyssä lukuvuoroaan, ja se nousi hyvinkin nopeasti kiinnostavimpien joukkoon! Nyt tosin jo taas kerran se neljä muutakin kirjaa kesken, mutta luulen tarttuvani tähän lähiaikoina, kaunis postauksesi vain vahvisti fiilistä siitä, että tämä on saatava pian luetuksi. 🙂

    1. Lukemisjärjestys on aina haaste kun on niin paljon kiinnostavaa luettavaa ? Tämä oli kyllä melko nopeasti luettu, itsekin luin sen yhden tuhdimmat järkäleen välipalana.

  7. Olenkin jo lukenut tästä paljon hyvää. Olen mukana Helmet-lukuhaasteessa ja ajattelin että uskonnollinen kirja tulisi itselleni kovin vaikeaksi kohdaksi, mutta olen vakaasti päättänyt lukea tämän siihen kohtaan. Kiinnostus on kova! Laitoin jo varaukseen. 🙂

  8. Tään kirjan mä aion ostaa helmikuun palkastani 🙂 Tammikuun palkasta ostan huomenna sen WSOY:n 12 klassikkosarjaan kuuluvan Janssonin Kesäkirjan ja äidille synttärilahjaksi Tellervo Koiviston kirjan – muuta uutuuskirjaa ei kirjabudjettini kestä. 🙂

  9. Näin just kirjasta mainoksen Hesarissa ja tämä on eka lukemani blogiarvio siitä. Uskontoteema kiinnostaa kirjoissa, niin tämä tulee päätymään lukulistalleni.

    1. Uskontoteeman lisäksi tässä on myös paljon muuta kiinnostavaa, esimerkiksi vaihtelu Kainuun hiljaisuuden ja Bogotan aisteja kuormittavan hälinän välillä.

  10. Olen huomannut, että ainakin alitajuisesti karsastan kirjoja, joiden vahvana teemana on uskonto vakaumuksena – en sitten tiedä, mistä tämä johtuu. Voisin ehkä kuitenkin kokeilla tätä, olen toisaalta kuitenkin utelias erilaisia uskontoja ja niiden sisältöä kohtaan.

    1. Tätä voi lukea myös nuoren naisen kasvukertomuksena. Uskontoteema on toki keskeinen, mutta on tässä paljon muutakin. Ei ole niin traaginen kuin esimerkiksi lestadiolaisuudesta kertova Pauliina Rauhalan Taivaslaulu.

  11. Tämä odottaa lukuvuoroaan ja odotan kirjan lukemista innolla. Entisenä seurakuntanuorena pyörin paljon samoissa piireissä helluntailaisten kanssa, eikä asiaa pidetty mitenkään isona tai erikoisena. Puheenaiheet olivat kuitenkin enemmän maallisia. Toisaalta siis tuttu aihepiiri, toisaalta kuitenkin aivan vieras.

    1. Kirjassa olikin kiinnostavaa juuri tuo maallisen ja uskonnollisen limittyminen. Nämä lukiolaistytöt puhuvat sujuvasti sekaisin pojista, saksanläksyistä ja armolahjoista. Välillä ohjelmassa leffat ja irtokarkit, välillä puhutaan kielillä ja rukoillaan pelastusta. Huimaa!

  12. Alan lukea tätä varmaan lähipäivinä. Tuo mitä kirjoitit, että on kaksi tarinalinjaa – toinen tapahtuu Suomessa, toinen Bogotassa ja miten näissä eri paikoissa päähenkilö vaikuttaa erilaiselta. Tämä on kiinnostava havainto.

    Noin ylipäänsä kirjojen rakenteet kiinnostaa mua aina ihan erityiseseti ja se mitä voidaan rakenteen kautta ilmaista. Olisi kiva sanoa enemmänkin tästä kirjasta, mutta kun en tosiaan vielä ole ehtinyt lukea.

    1. Kirjan rakenteella voi tosiaan olla suuri merkitys lukukokemuksen kannalta. Tässä rakenne toimi melko hyvin, tosin välillä olisin halunnut syventyä pidempijaksoisesti yhteen tarinalinjaan. Välillä Kainuu-tarina veti enemmän puoleensa ja Kolumbia-luvun kahlasi nopeasti läpi, että pääsi taas Kainuuseen, välillä kävi taas päinvastoin. Toisaalta tällainen vuoristoratamainen meno sopi hyvin teemaan ?

    1. Viime aikoina on kyllä julkaistu tosi hienoja esikoisia! Tai ehkä aina on, mutta olen vaan lukenut enemmän esikoisia viime aikoina 🙂

  13. Juuri eilen pyörittelin tätä käsissäni kirjastossa, mutta jätin lainaamatta! Miten ihmeessä en takakansitekstistä tajunnut ollenkaan, että kyseessä on näin kiinnostava kirja? Äh. No mutta, pistänpä ehdottomasti luettavien listalle.

    1. Se on kyllä totta, että takakansiteksti ei ollut tässä ihan parhaita. Siinä taisi olla vain pari lausetta. Kansikuva on kyllä upea. Toivottavasti löytyy vielä hyllystä seuraavalla käynnillä 🙂

  14. Luen kirjaa parhaillaan, ja erityisen kiinnostavaa on lukea kielillä puhumisesta. Käsite on toki tuttu, muta en muista koskaan edes nähneeni tai kuulleeni missään dokkarissa tai vastaavassa jonkun puhuvan kielillä. Kirjailija on todellakin aiheeseen hyvin perehtynyt, myös lingvistisesti. On kirja toki muutenkin kiinnostava, mutta lopullinen mielipiteeni selviää, kun luen kirjan loppuun. Vanha esikoinen joka tapauksessa.

  15. Minä olen hitusen allerginen kaikenlaista hurmoshenkisyyttä kohtaan (uskonnossa kuin uskonnossa, ideologiassa kuin ideologiassa), mutta ehkä olisi mielenkiintoista lukea kertomus siitä, miten sellaiseen ratkaisuun voi päätyä (vaikka sitten fiktiivisenäkin)

  16. Tekstilainauksen perusteella kirjan kieli on kaunista ja eloisaa. Aihekin periaatteessa kiinnostaa, vaikka en oikein uskontoa keskeisenä teemana jaksa. Toisaalta tässä kirjassa vaikuttaa olevan paljon muutakin tarttumispintaa helluntalaisuuden lisäksi. Helluntailaisuus on minulle melko vierasta, jopa vieraampaa kuin vaikkapa Islam. Tämä selittynee sillä, että olen lukenut islamiin liittyvää kirjallisuutta enemmän, helluntailaisuuteen liittyvää en yhtään.

    1. Minullekin helluntailaisuus oli vierasta ja tämä oli aiheesta ensimmäinen kirja, johon olen edes törmännyt. Onhan tässä uskonto isona teemana, mutta samalla Elsan tarinan voi nähdä yleisesti elämän merkityksellisyyden kaipuuna ja kasvutarinana.

  17. Ihana kirjan aukeama-tyylinen taitto tässä koko blogissasi! 😀

    Joku viisaampi osaisi varmasti kertoa, missä vaiheessa (tai millä vuosikymmenellä) kirjallisuudessakin on uskallettu tarttua tarinoihin, joissa uskontoja myös kyseenalaistetaan, ihmisten ikäviä ja jopa elämää järkyttäneitä kokemuksia tuodaan ilmi, tai päähenkilö haluaa irrottautua uskostaan. Ihan kuin näistä olisi viime vuosina kirjoitettu enemmänkin. Voin toki olla väärässä, ajatus tuli vain välittömästi tekstistäsi mieleen 🙂
    Upean kuuloinen kirja, odotetaan uteliaisuudella uusia esikoiskirjailijoita! 😀

  18. Minun lukulistalle Törmälehto tuli vasta nyt, vaikka jo Taiteiden yössä kuulin hänen kommentoivan tätä kirjaa. Minulle tästä tuli Selja Ahavan uutuuden (Ennen kuin mieheni katoaa) sisarkirja, niin paljon samaa näissä oli – ja kun luin kirjat peräkkäin, niin tämä asia korostui. Molemmissa kirjoissa käsitellään vuorotellen ydinperheen suhteita (parisuhde vs. lapsen suhde vanhempiin) ja uskonkysymyksiä Etelä-Amerikassa. Molemmat kirjat nostavat esiin kysymyksen siitä, voiko luottaa ja uskoa; tähän kysymykseen kietoutuu uskonnollisen pohdinnan lisäksi kolumbialaisten selviytymistarinat ja Ahavalla rehellisyys omasta identiteetistä sekä vieraaseen kulttuuriin törmääminen. Myös Kolumbuksella (Ahava) on selvä missio uskonnon suhteen.

    Minulle Törmälehdon kirja oli ihana ja vetävä lukukokemus. Siinä oli paljon tuttua ja tunnistettavaa; rakastin luontokuvauksia ja eläydyin nuoruuden etsintään ja epätoivoon. Myös parisuhteen etsintä tuli kipeänä kuvauksena: kaksi miestä petti, josko se kolmas sitten?

    Kolumbia oli hieno rinnakkaistarina; ja meitä maailmalla asuneita on niin paljon, että vaikka kyseistä maata ei tunnekaan, niin pystyy eläytymään tähän, että mitä on olla erinäköinen, erilainen, aksentilla puhuva, jota joko katsotaan ylös- tai alaspäin.

    Kuten monet kommentoijat ja Kirjaluotsi toteaa, myös minusta Törmälehdon kieli oli ihanaa.

    Uskonnosta loppupäätelmä on, että uskominen on uskomista. Se ei kestä kysymyksiä eikä selityksiä ja siksi ei voi uskoa “vähän” tai toisen mieliksi. Joko vain uskoo tai sitten kyselee & pohtii kuten Elsakin lopulta päätti tehdä. – Minun näkökulmasta siis “happy end”. 😉

    1. Kiitos pohdinnoistasi Pauliina! Totta, kirjassa on paljon samaa kuin Ahavan kirjassa. En tullutkaan ajatelleeksi sitä, kun luin Ahavan kirjaa nyt syksyllä. Törmälehdon kirja on jäänyt hyvällä tavalla mieleen, vaikka olen sen jälkeen tainnut lukea yli sata muuta kirjaa. Hieno, taidokas esikoiskirja!

keyboard_arrow_up