Odotettu viikonloppu Turun Kirjamessuilla on takanapäin ja on aika summata mitä kolmesta ohjelmantäyteisestä päivästä jäi erityisenä mieleen. Osallistuin messuille toista kertaa ja kokemus oli jälleen niin antoisa, että varmasti teen tästä perinteen. Turun messut ovat Helsinkiin verrattuna huomattavasti leppoisammat ja helpommin haltuun otettavat, mihin tietysti vaikuttaa messukeskuksen pienempi koko, mutta myös tunnelma on erityinen. Messukäytävillä voi helposti vaihtaa sanasen kirjailijan kanssa tai tutkia osastojen kirjavalikoimia rinnatusten vaikka presidentin kanssa. Tärkeily on kaukana näistä messuista, joilla presidenttikin istuskelee auditorion rappusilla kuuntelemassa keskustelua, kun katsomoon ei enää mahdu.

Perjantaina oltiin taas huolissaan poikien lukemisesta

Perjantaina messukeskus täyttyi koululaisryhmistä ja koululaispäivä näkyi myös ohjelmassa. Lasten ja nuorten ja erityisesti poikien lukemisesta oltiin taas huolissaan monella lavalla. Kirjailija Juha Itkonen sai puhua aiheesta useaan otteeseen, sillä hän on ollut vuoden ajan kansallisen lukutaitofoorumin puheenjohtajana. Hän painotti moneen otteeseen, että nuorille tarvitaan heitä itseään kiinnostavia lukevia esikuvia kohottamaan lukemisen imagoa, keski-ikäisen kirjailijasedän esimerkki kun ei välttämättä ole se katu-uskottavin. Keskustelussa olikin mukana tubettaja Mansikkka, joka on hehkuttanut lukuharrastustaan suositulla kanavallaan. Kirjailija Magdalena Hai peräänkuulutti sosiaalisempia sovelluksia lukemiseen ja Itkonen kertoikin esimerkkejä miten sosiaalisuutta on yritetty hyödyntää lukuinnostuksen sytyttämiseen esimerkiksi julkaisemalla kauhukertomus Whatsapp-viesteinä.

Turun Kirjamessut: Lukevien miesten paneeliLukevien miesten paneeli. Kirjailija Juha Itkonen (vas.), kirjastonhoitaja Lauri Seutu, informaatikko Tuomas Aitonurmi, kirjavinkkari Markku Kesti,  haastattelijana Ville Vaarne.

Tärkeää on tietysti, että saatavilla on sisällöltään kiinnostavaa luettavaa ja että sen pariin on helppo löytää. Tästä puhuttiin myös Suomen kirjastoseuran järjestämässä Lukevien miesten paneelissa, johon osallistuivat Juha Itkosen lisäksi kirjastonhoitaja Lauri Seutu, kirjavinkkari Markku Kesti ja informaatikko Tuomas Aitonurmi. Tähän keskusteluun oli varattu harmittavan vähän aikaa, joten aika pintaraapaisuksi keskustelu jäi. Kesti haastoi kaikki miehet esiintymään julkisilla paikoilla kirja kädessä ja vielä hymy kasvoilla – on näytettävä että lukeminen on coolia ja kivaa. Vaikka paras kirjasuositus tuleekin aina kaverilta, olisi hyvä saada myös vanhemmille ja opettajille tietoa eri ikäryhmille sopivista uutuuskirjoista. Itse olen 9-vuotiaan pojan äiti ja vaikka kirja-alaa seuraan tiiviisti, silti on vaikea löytää pojalle sopivaa luettavaa. Varsinkin alakoululaisille pojille suunnattuun kirjallisuuteen kaipaisin vaihtelua. Tällä hetkellä tarjolla on joko humoristisia runsaasti kuvitettuja kirjoja tai lastenromaaneja synkistä aiheista. Hassuttelukirjoista poikani ei pidä eikä halua lukea enää yhtään kirjaa, jossa äiti kuolee tai katoaa (niitä on uskomattoman paljon). Pojalle, jonka lempikirja on Muumipappa ja meri, on aika vaikea löytää sopivaa luettavaa. Vinkkejä otetaan mielellään vastaan 🙂 Messuilta tuomistani kirjoista pojalle mieluisimmat olivat Aarteenetsijätantikvariaattiosastolta löytämäni seikkailukirja vuodelta 1945 sekä Simpsons-sarjakuvakirjat.

Onneksi nuorten kirjoihin siirryttäessä tarjonta tuntuu olevan monipuolisempaa. Varsinkin fantasian ystäville löytyy nykyään huippulaadukasta kotimaista kirjallisuutta. Yhtä YA-kirjaa olen itsekin odottanut innolla, nimittäin Erika Vikin  Kaksosauringot-trilogian päätösosaa Nefrin tytär. Haastattelussa Erika kertoi viimeisen osan olevan edellisiä synkempi ja surullisempi ja tietenkin antavan avaimia mysteerien ratkaisemiseen. Vik kertoi myös saaneensa apurahan ja kirjoittavansa lisää seleesien maailmasta. Itsenäinen esiosa tulee kertomaan trilogiassa tavattujen vanhempien seleesien Mathyanan ja Matiuksen nuoruudesta. Kirjoittamisen lisäksi Vik on myös kuvittanut teoksensa ja toinen trilogian päähahmoista, Corildon, äänestettiin juuri HelYA-tapahtumassa parhaaksi YA-hahmoksi. Erika paljasti myös Corildonin hahmoa innottaneet esikuvat: Veljeni Leijonamielen Joonatan sekä ulkonäöllisesti Don Huonojen Kalle Ahola 🙂

Perjantaina kävin myös kuuntelemassa Johanna Elomaan kertomuksia Intiasta. Johannan uutuusromaani Kaipuun väri on sininen sijoittuu Rajasthaniin, jonka Johanna kertoi olevan yksi lempipaikoistaan Intiassa. Ihmisten ilo, onni ja hymyt saavat hänet palaamaan Intiaan yhä uudelleen. Hänen mukaansa intialaiset osaavat keskittyä läsnäoloon, mikä meille länsimaisille ihmisille tuntuu varsinkin nykyään olevan vaikeaa. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän taidokkaaseen ja värikylläiseen romaaniin.

Johanna ElomaaJohanna Elomaa

Lauantai oli täynnä monenlaista rakkautta ja intohimoa

Lauantaina messukeskus oli tupaten täynnä, koululaisten sijaan vähän iäkkäämpää porukkaa. Aloitin aamun herkissä tunnelmissa kuuntelemalla keskustelua Romaani ja rakkaus. Keskustelijoina olivat kirjailija Sirpa Kähkönen, arkkipiispa Kari Mäkinen ja kansanedustaja Li Andersson. Keskustelua veti Kari J. Kettula. Puhetta oli mm. rakkausromaanien merkityksestä aikojen saatossa ja miten konventioita rikkovia rakkausromaaneja on pidetty myös vaarallisina. Keskustelijat tulkitsivat rakkausromaanin käsitteen ilahduttavan laveasti ja esimerkkejä oli esimerkiksi isovanhempien rakkaudesta lapsenlapsiin. Jokainen keskustelija oli saanut valita esimerkin vaikuttavasta rakkautta käsittelevästä teoksesta. Kari Mäkinen oli valinnut Paavo Rintalan näytelmän Pitkä matka Veronaan, Li Andersson luki otteen Märta Tikkasen runoelmasta Vuosisadan rakkaustarina ja Sirpa Kähkönen liikuttui kyyneliin lukiessaan katkelman Jelena Tšisovan romaanista Naisten aika.

Myös tietokirjoista voi välittyä rakkaus. Sitä oli selvästi ilmassa, kun Juha Hurme haastatteli Saamelaisten mytologia -kirjan tekijöitä Juha Pentikäistä ja Risto Pulkkista. Vuosikymmeniä saamelaistutkimuksen parissa yhteistyötä tehneiden tutkijoiden rakkaus aiheeseen kuului haastattelusta ja Hurmekin kehui kirjan olevan kerronnaltaan poikkeuksellisen henkilökohtaista ja myötäelävää. Kyseessä on täysin uusi perusteos saamelaisten muinaisuskosta ja kulttuurista, vaikka vahva perusta aiheeseen saatiin jo Pentikäisen vuonna 1995 julkaistusta teoksesta Saamelaiset – Pohjoisen kansan mytologia. Tuon kirjan julkaisun jälkeen Suomeen on saatu saamen tutkimuksen oppiaine ja tutkimus on huomattavasti kehittynyt holhoavia piirteitä omaavasta historiallisen kansan tutkimuksesta rikkaampaan elävän kansan tutkimukseen. Kirjassa on myös uutta tietoa mm. itsekin saamelaisen Lars Levi Laestadiuksen hengellisestä perinnöstä. Tämä kauniskantinen ja järkälemäinen opus lähti messuilta mukaani.

Saamelaisten mytologiaSaamelaisten mytologia. Risto Pulkkinen (vas.), Juha Pentikäinen ja haastattelijana Juha Hurme.

Saamelaisten juurilta siirryin Juha Hurmeen perässä sujuvasti suomalaisten ja virolaisten juurille, kun Juha Hurme ja virolainen Kätlin Kaldmaa keskustelivat kansojamme yhdistävistä asioista. Tässä keskustelussa Hurme pääsi laukomaan lempiteesejään, kuten “Nationalismi on perseestä” ja “Kaikki ihmiset ovat samaa kansaa”. Hurme tarkastelee historiaamme niin suurella mittakaavalla, että Suomi100- ja Viro100-juhlinnat ovat hänelle yhdentekeviä ja kiusallisiakin. Kaldmaa tuntui olevan monessa asiassa samaa mieltä, mutta oli myös aidosti ylpeä Viron satavuotisjuhlasta eikä pitänyt itsenäisyyden juhlimista millään tavalla turhana. Olisin mielelläni kuullut lisää Kaldmaan kirjasta Islannissa ei ole perhosia, joka myös lähti mukaani messuilta.

Kätlin Kaldmaa ja Juha HurmeKätlin Kaldmaa ja Juha Hurme. Haastattelijana Juha Hietanen.

Helpotus Suomi100-juhlinnan päättymisestä oli pinnalla myös Mitä Minna tekisi -keskustelussa, jossa pohdittiin Minna Canthin perintöä. Tämä messujen kärkikastiin kuuluva keskustelu veti auditorion niin täyteen, että presidenttikin joutui seuraamaan puolisonsa vetämää keskustelua rappusilla istuen. Jenni Haukion mainiosti luotsaamassa keskustelussa omia ajatuksiaan tasapuolisesti toivat esiin kirjailija Minna Rytisalo, näyttelijä Elina Knihtilä sekä Ylen päätoimittaja Jouko Jokinen. Aikansa anarkistin Minna Canthin keskustelijat näkisivät nykypäivänä vaikka aktiivisen tubettajan roolissa, puuttumassa eriarvoisuuden ja syrjäytymisen teemoihin. Keskustelu löytyy Yle Areenasta, joten enpä kerro siitä enempää vaan kehotan kuuntelemaan itse: Mitä Minna tekisi.

Omasta näkökulmastani lauantain kohokohtiin kuului tietysti kirjabloggaajakollegoiden keskustelu Rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia? Mukana kirjabloggaamisen ihanuudesta ja aikaavievyydestä keskustelemassa olivat Tuomas Aitonurmi (Tekstiluola), Kirsi Hietanen (Kirsin kirjanurkka), Arja Korhonen (Kulttuuri kukoistaa) ja Tuija Takala (Tuijata) sekä podcastaaja Jonna Tapanainen (Sivumennen). Kirjailijan näkökulmaa keskusteluun toi sympaattinen Pajtim Statovci. Keskustelua veti Kirsin Book Clubin Airi Vilhunen. Yleisöä oli ilahduttavan paljon, kiva nähdä että blogit kiinnostavat. Vastaus keskustelun otsikkoon oli selvä: No rakkautta kirjoihin tietysti!

KirjablogikeskusteluAiri Vilhunen (vas.), Tuomas Aitonurmi, Jonna Tapanainen, Tuija Takala, Pajtim Statovci, Kirsi Hietanen ja Arja Korhonen.

Lauantaina kuuntelin myös Olli Jalosta oikein kahteen kertaan, ensin päälavalla Antti Korhosen haastattelemana ja myöhemmin Turun seudun äidinkielenopettajat ry:n osastolla todella lahjakkaan nuoren naisen haastateltavana. Nyt täytyy kyllä sanoa, että nuori opiskelija vei voiton. Miten briljantteja kysymyksiä! Tarinan taikaa -osaston ohjelmaa oli muutenkin mahtava seurata. Harmi, ettei osaston aikataulua löytynyt messulehdestä tai nettisivujen ohjelmahausta. Itsekin tajusin tutkailla sitä osastolla liian myöhään. Moni kiinnostava haastattelu meni sivu suun.

Lauantai-iltani huipentui Pienen Kirjapuodin järjestämissä Iltamissa Turun VPK-talon upeassa juhlasalissa. Iltaan mahtui Sirpa Kähkösen hieno juhlapuhe, monenlaista runonlausuntaa musiikilla ja ilman, Juha Hurmeen ja kumppaneiden esittämä suomenkielisen kirjallisuuden historia teatterin keinoin, Anna Kortelaisen viihdyttävä luento Sara Hildénistä sekä lopuksi Anna ja Janus Hanskin iltamien tunnelmaan sopivaa musiikkia. Silmiinpistävää oli yleisön ikäjakauma. Inan alle nelikymppisenä sain tuossa joukossa tuntea itseni aivan teiniksi. Harmi ettei nuorempi yleisö ole löytänyt tällaista kulttuurimuotoa. Ehkä vanhahtava sana iltamat saa kiertämään kaukaa. Minulle elämyksellisin esitys oli Juha Hurmeen, Roosa Söderholmin ja Antti Laukkarisen voimallinen tulkinta Sally Salmisen Katrina-romaanin lukukinkerikohtauksesta. Luin kirjan kesällä ja vaikutuin siitä kovasti. Lavaluennassa oli sellaista voimaa, jota en itse hiljaa lukiessani siihen saanut.

Sunnuntain leppoisaa menoa

Sunnuntaina messuilla oli huomattavasti väljempää, mikä sopi hyvin suunnitelmaani viettää vähän leppoisampi päivä kahden melko väsyttävän päivän jälkeen. Nyt oli hyvin aikaa kierrellä käytävillä ja tutkia antikvariaattiosastojen aarteita. Kaksi keskusteluakin kuuntelin. Äänikirjoista keskustelemassa olivat Otavan myyntipäällikkö Noora Al-Ani, kirjailijat Marko Kilpi ja Minna Rytisalo sekä Storytelin Suomen maajohtaja Mari Wärri. Marko Kilpi on kirjoittanut Storytelille myös Original-sisältöä eli pelkästään Storytelissa julkaistavia teoksia. Äänikirjojen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viime aikoina. Itsekin olen viimeisen vuoden aikana hurahtanut äänikirjoihin ja niitä tulee päivittäin kuunneltua lukuaikapalveluista. Oli hauska kuulla, että myös Minna Rytisalo kuuntelee äänikirjoja nopeutettuna. Minnan 1.75-kertainen nopeus on kyllä minulle liikaa, 1.5x on oma maksimini. Rytisalo on äänikirjojen suurkuluttaja, mutta omaa uutuusromaaniaan Rouva C. hän ei näillä näkymin äänikirjaksi halua, koska siitä tuli niin täydellinen juuri esineenä. Kirja onkin todella kaunis niin kansiltaan kuin sisällöltään ja sen näkee mielellään kirjahyllyn kunniapaikalla.

Miksi kuunnella äänikirja?Äänikirjoista keskustelemassa Marko Kilpi (vas.), Minna Rytisalo, Noora Al-Ani ja Mari Wärri.

Toinen kuuntelemani keskustelu oli Pauliina Rauhalan haastattelu hänen uudesta romaanistaan Synninkantajat. Haastattelijana toimi Gummeruksen Eeva Herrainsilta. Romaani sijoittuu 70-luvun lestadiolaisyhteisöön Pohjois-Pohjanmaalla ja kuvaa neljän toisilleen sukua olevan päähenkilön kautta sisäänpäin kääntyneen uskonyhteisön valtaa ja vahvaa psykologista otetta jäsenistään. Tarkastelussa ovat erityisesti herätysliikkeen piirissä tuolloin käytössä olleet hoitokokoukset, joissa korjattiin yhteisön jäsenten uskonelämää ankaralla ja autoritaarisella otteella. Tästä pyrkimyksestä löytää kaikille ilmiöille ja asioille yhteisön ehdoton totuus on Rauhalan mukaan onneksi myöhemmin Pauliina Rauhalaluovuttu. Romaanissa on vahvaa luontokuvausta ja kaunista kieltä ja Rauhala kertoikin haastattelussa itse lukevansa kirjoja kielivetoisesti. Kirjan henkilöihin hän halusi tarkoituksella luoda ristiriitoja, sillä kukaan ei ole yksiselitteisesti hyvä tai paha. Esimerkiksi hoitokokouksia pitävä ja läheisiään julmastikin kohteleva Taisto toisaalta vaalii luontoa ja erityisesti linnut ovat hänen hellyyden kohteensa. Romaanissa metatasona kulkeva Matkakertomus syntyi Rauhalan mukaan vasta viime metreillä ja sen lisäämisestä kirjaan käytiin kustannustoimittajan kanssa keskusteluja. Rauhala kuitenkin itse halusi sen mukaan. Se on hänen mukaansa erikoisin teksti, jota hän on koskaan kirjoittanut.

Jos jaksoit lukea selostukseni tänne asti, haluan kiittää sinua. Suurella todennäköisyydellä olet myös henkilö, jonka kanssa vaihdoimme sanasen tai useammankin messujen aikana. Parasta messuissa on aina ihmiset, jotka jakavat saman rakkauden kirjallisuuteen. Kiitos mukavista kohtaamisista ja nähdään seuraavaksi Helsingin Kirjamessuilla!

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

9 Kommenttia

  1. Katja / Lumiomena says:

    09/10/18 @ 11:46 

    Viimeinen kappale veti suun hymyyn: kyllä, vaihdoimme muutaman sanasen messuilla! Oli ihana nähdä.

    Kiitos hyvästä messuraportista. Itselleni messumatka oli työreissu, joten viikonloppu sujui tiiviisti työkirjakeskustelujen merkeissä, mutta hyvä niinkin. Turun kirjamessuilla on aina ilo käydä.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      09/10/18 @ 18:04 

      Ei ainakaan hullumpi paikka tehdä töitä 🙂 Oli tosiaan kiva nähdä ja toivottavasti sinulla on enemmän vapaa-aikaa sitten Helsingin messuilla.

      Vastaa
  2. Tani says:

    09/10/18 @ 17:03 

    Luin loppuun asti, mutta Turun messuilla ei nähty! Oli kuitenkin kiva lukea kokemuksistasi viikonloppuna. Johanna Elomaasta olen niin kade; olisi ollut kunnia tavata hänet! 🙂

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      09/10/18 @ 18:09 

      Ajattelinkin erityisesti sinua kun olin kuuntelemassa Johannaa. Harmittavan vähän oli kuulijoita siinä haastattelussa. Nähdään viimeistään Helsingin messuilla!

      Vastaa
  3. Laura says:

    10/10/18 @ 14:22 

    Kiitos kattavasta messuraportista. Itse pääsin paikalle vain Perjantaiksi, mutta nyt tuntuu, kuin olisin käynyt siellä myös muina päivinä 🙂 . Kovin on samanlaiset fiilikset Lukevien miesten paneelista ja vaikeudesta löytää luettavaa – itselläni on myös 9v poika. Mitkään Potterit, etsiväsarjat tai muut “liian jännät” eivät hänelle kelpaa. Toistaiseksi on käyty läpi Neropatit, Kapteeni kalsarit, Timi Möhlärit muutamia Roald Dahlin kirjoja. Kaikista paras kirja on kuitenkin kuulemma ollut Koiramies, jonka jatko-osan suomennosta meillä odotetaan jo vesi kielellä 😀 .

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      10/10/18 @ 16:13 

      Kiva, että pojallesi kelpaa nuo hassuttelukirjat. Yhden Timi Möhlärin poika oli lukenut koulussa ja se oli kuulemma ihan ok, mutta ei saanut tarttumaan jatko-osaan. Kapteeni Kalsarit ja Neropatit ei nappaa. Harry Potterit olen lukenut pojalle viidenteen osaan saakka, mutta sitten alkoi mennä liian synkäksi. Nyt on ollut haasteena löytää kirjaa johon hän itse haluaisi tarttua ainaisten Aku Ankkojen sijaan, vaikka ovathan nekin ihan hyvää luettavaa. Koiramies ei ole minulle tuttu, mutta taitaa mennä samaan osastoon Kapteeni Kalsareiden kanssa..

      Vastaa
  4. Riikka says:

    11/10/18 @ 14:49 

    Kiiots tästä messuraportista, jaoimme sen Kirjastoseuran somessa niidenkin iloksi, jotka eivät messuilla päässeet lavaohjelmiamme seuraamaan.
    Sunnuntaina meidän osastollamme oli kirjavinkkari vinkkaamassa luettavaa ja nimen omaan nuoret pojat olivat niitä, joille ainakin vanhemmat vinkkejä halusivat ja samankin ikäiset pojat asivat hyvin erilaiset suosituslistat. Tahtoisin uskoa, että kirjastossa olisi ammattitaitoa vinkata teidänkin perheeseen kirjoja, kun noinkin hyvin osaat kertoa pidetyistä ja ei-pidetyistä kirjoista. Itse olen ainakin aina saanut kirjaston vinkkareilta apua eli sinne vain kysymään. Vinkkaus on monelle kirjaston työntekijälle vielä hyvinkin mielesitä ja palkitsevaa työtä eli kaikki voittavat.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      11/10/18 @ 15:28 

      Kiitos Riikka kommentista ja juttuni jakamisesta. Toki olemme kirjastostakin vinkkejä pyytäneet ja pojan luokka käy aina välillä kirjastossa vinkkejä saamassa. Tosin palautetta on tullut sekä lapsilta että opettajalta, että nuo vinkkaustilaisuudet eivät ole olleet kovin innostavia. Ihan varmasti kiinnostavaa luettavaa on löydettävissä. Poikaa on kiinnostanut esimerkiksi villieläimistä kertovat seikkailut, mm. Erin Hunterin Etsijät-sarja, Alexander McCall Smithin Akimbo-sarja ja Lauren St. Johnin kirjat. Nämä siis sellaisia, joita olemme lukeneet yhdessä. Nyt haasteena on löytää kirjoja, joita hän lukisi itse sarjakuvien lisäksi.

      Tarkoitin lähinnä uutuuskirjoja puhuessani siitä, että tarjolla on runsaasti joko hassuttelukirjoja tai surullisia tai jänniä lastenromaaneja. Ja lisäksi näyttää olevan erilaisia urheiluteemaisia sarjoja, jotka eivät nekään kiinnosta. Mielestäni kustantajilla olisi tässä paikka miettiä ja laajentaa erityisesti pojille suunnatun lastenkirjallisuuden teemoja ja lähestymistapaa. Lisää kirjoja herkille filosofipojille 🙂

      Vastaa
      • Riikka says:

        12/10/18 @ 15:52 

        Ehdottomasti olen samaa mieltä, että enemmän erilaisia kirjoja lapsille (ja aikuisille!), kukaanhan meistä ei ole samanlainen. Toivottavasti löydätte luettavaa ja olisipa mahtavaa, kun tapaisitte jonkun maailman parhaan vinkkaajan, joka löytäisi sen täydellisen kirjan.