Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.
Vielä eilen Milla eli Helmin kanssa toisessa ajassa, jossa häneltä odotettiin vain päivästä toiseen selviämistä. (Vaikka hänen tilanteessaan sekään ei toki ole mikään vain.) Annan Millan palata vielä hetkeksi tuohon raukeuteen, ennen kuin tämä tarinan polttopisteeksi hahmottuva päivä töineen, yhtiökokouksineen ja toimia vaativine kirjekuorineen irrottaa hänet siitä lopullisesti. On tosin todettava, että leppoisaan tunnelmaan pääseminen edellytti Millalta jo eilen huomattavan määrän itsepetosta, sillä kyllähän hän tiesi joutuvansa palaamaan tänään töihin, vaikka ei siihen ehkä täysin uskonutkaan.
Eikö? kuulen sinun kysyvän hämmästyneenä, ja Millan tuntien minun on valitettavasti vastattava ei, sillä ainoastaan epäuskoisuus siitä, mitä huominen toisi tullessaan, saattoi selittää hänen levollisuutensa sen edellä.– Terhi Kivikoski: Pimeää kaikkina vuorokauden aikoina
Terhi Kivikosken Pimeää kaikkina vuorokauden aikoina on esikoisromaani, joka uskaltaa tehdä omia ratkaisujaan. Se ei pyri miellyttämään lukijaa suoraviivaisella kerronnalla, vaan rakentaa kokonaisuuden, joka vaatii keskittymistä ja kärsivällisyyttä. Minulle kirjan vahvuudet löytyivät ennen kaikkea kielestä ja kunnianhimoisesta rakenteesta, vaikka en lopulta päässytkään täysin sen maailmaan. Voi myös olla, että tartuin kirjaan väärään aikaan. Vaikka en synkkiä teemoja kaihdakaan, kesälomalukemiseksi tämä oli poikkeuksellisen raskas.
Vaikka teosta kuvataan yhdenpäivänromaaniksi, sen aikajänne ulottuu vuosikymmenten taakse. Päähenkilö Milla on palaamassa töihin pitkän vaikean jakson jälkeen. Aviokriisi, läheisen kuolema, lapsen suru ja uupumus ovat kasaantuneet, mutta arki ei odota. Edessä on ensimmäinen työpäivä, illalla taloyhtiön kokous, muuttolaatikot ovat vielä purkamatta – ja samalla Milla huomaa, ettei yksinkertaisesti pysty lähtemään ulos ovesta. Yhden päivän aikana nykyhetkeen alkaa limittyä muistoja, jotka avaavat vähitellen Millan elämän tapahtumia ja ihmissuhteita.
Romaani käsittelee monia kiinnostavia teemoja. Surun ja psyykkisen kuormituksen lisäksi siinä tarkastellaan avioliiton hajoamista, sisarpuolten välistä suhdetta, ystävyyden haurautta ja lapsuuden kokemusten pitkäaikaisia vaikutuksia. Näistä juuri lapsuusjaksot jäivät minulle parhaiten mieleen. Niissä on vahvaa ajankuvaa, joka tuntuu aidolta ja tunnistettavalta. Erityisen kiinnostava on romaanin tapa tarkastella tarinoita, joita kerromme itsestämme. Jokainen rakentaa omaa elämäntarinaansa valikoimalla, mitä muistaa, mitä unohtaa ja millaisia merkityksiä tapahtumille antaa. Kun oma kertomus alkaa rakoilla, myös käsitys omasta identiteetistä joutuu koetukselle.
Pidin erityisesti Kivikosken kielestä. Siinä on tarkkuutta ja omaleimaista rytmiä, joka pysäyttää lukemaan huolellisesti. Samalla juuri kieli teki lukemisesta paikoin tahmeaa. Romaaniin ei ollut aivan helppo päästä sisään, ja välillä jouduin tietoisesti hakemaan sen rytmiä uudelleen.
Vielä omaperäisempi on romaanin kerrontaratkaisu. Kaikkitietävä kertoja ei tyydy kuvaamaan tapahtumia, vaan puhuttelee lukijaa suoraan ja kommentoi Millan elämää, ajatuksia ja ratkaisuja usein jopa ilkikurisen piikittelevään sävyyn. Ratkaisu on kiinnostava ja varmasti tietoinen, mutta samalla se loi jatkuvasti etäisyyttä päähenkilöön. Millan elämässä tapahtuu paljon sellaista, jonka pitäisi koskettaa syvästi – puolison kuolema, yksinhuoltajuus, lapsen suru, mielenterveyden horjuminen ja parisuhteen pitkä hiipuminen – mutta kertojan asenne teki eläytymisestä yllättävän vaikeaa. Lopussa kerrontaratkaisu saa kiinnostavan selityksen, joka saa tarkastelemaan koko romaania uudesta näkökulmasta.
Kokonaisuutena Pimeää kaikkina vuorokauden aikoina on kiinnostava esikoisromaani, joka rakentuu ennen kaikkea kerronnallisen ideansa varaan. Arvostan sen kunnianhimoa ja omaperäisyyttä, mutta tällä kertaa rakenne nousi minulle henkilöitä tärkeämmäksi. Jäin pikemminkin tarkkailemaan Millaa kuin elämään hänen rinnallaan, eikä romaanin emotionaalinen ydin siksi tavoittanut minua aivan niin vahvasti kuin olisin toivonut. Silti Kivikoski on kirjailija, jonka seuraavaa romaania odotan mielenkiinnolla. Omaleimainen ääni ja halu kokeilla erilaisia kerronnan keinoja herättävät uteliaisuutta, vaikka kaikki ratkaisut eivät tällä kertaa osuneetkaan kohdallani maaliin.
Terhi Kivikoski:
Pimeää kaikkina vuorokauden aikoina
Tammi 2026