Olin tuolloin viisitoistavuotias. Yksikään poika ei kiinnittänyt minuun huomiota, kun seisoin kukkapöydän takana myymässä ystävänpäivän neilikoita yhdellä dollarilla kerätessämme rahaa päättäjäisjuhliin. Olin yhtä läpinäkyvä kuin ”luurankokukan” eli Diphylleia grayin terälehdet sateessa, vaikka olinkin koulumme parhaita oppilaita. Osasin pysyä taustalla, ettei parhaan ystävättäreni olisi tarvinnut hävetä minua kaveriporukassaan. Sopimatta varsinaisesti merkkikielestä välttelimme katsekontaktia, kun kohtasimme koulun […]