Anja mietti, että vielä pari päivää sitten hän oli ollut hirvittävän kaukana kaikesta tällaisesta: poliiseista, syyttäjistä, tuomioistuimista ja vankiloista. Nyt hän osasi itsekin päätellä syyttäjän viis veisaavan valituksista, ja valittaminen tuntui ylipäätään turhalta ja vaaralliselta – jos siitä ei kostoksi aiheutettaisi hankaluuksia, ei kyllä taatusti autettaisikaan. Mistä tämä hiljainen tieto oli peräisin? Anja vihastui itselleen. […]

Olin nähnyt jo monen yön edestä painajaisia, ja vauhti kiihtyi kun joulukuun puoliväli lähestyi. Vastaanottaisimme tänään toimistollemme epätoivotun uuden asukkaan, joka valitettavasti olisi jatkossa myös yksi matriisiorganisaation minulle suomista esimiehistä. Lähiesimieheni. Yritin unohtaa ikävän etuliitteen lähi-, ikään kuin Konsta olisi ollut minulle läheinen, tai että minun jatkossa täytyisi olla jotenkin läheisissä väleissä hänen kanssaan. Ehkä […]

Ei ollut ollut rahaa, ei minkäänlaista suunnitelmaa, jos ei olisikaan otettu kouluun, kun vihdoin olin sinne asti selviytynyt. Yksi ainoa ihminen, satunnainen ohikulkija oli hullaannuttanut minut, saanut uskomaan, että olematonta työstämällä pysyy hengissä. Olin rynnännyt jahtaamaan unelmaa, mistä Malevitš sanoi: kohottakaa se avaruuteen. En nähnyt avaruuteen, vaan katseeni oli suunnattu opettajiin, oppilastovereihin ja seinille kiinnitettyihin […]

– Mä ostin videokameran, aion tehdä elokuvan. – Se on hyvä kamera, Miša sanoi, – se kuvaa sillä koko ajan! – Mistä se sun elokuva kertoo? Nataša kysyi. – En tiedä vielä tarkemmin, mutta ainakin siinä on seksiä, tokaisin. – No ja väkivaltaa. Seksiä ja väkivaltaa. – No tietenkin! Nataša sanoi ja nauroi. Minua harmitti […]

“Nii-in, sievä on…”, Jevdokia keikuttaa päätään. “Siellä oli vielä punanen, mutta valitsin tämän.” Äiti levitti sen sohvalle ihailtavaksi. Mummot seisovat nyökyttelemässä. “Ilman muuta! Punaista nyt ei voi edes verrata.” “Villa on pehmosta”, äiti sanoo silittäen kädellään, “ihan kuin pikkuvasikan karva. Mehän piettiin lehmää ennen sotaa. Sitten se piti teurastaa.” “Siinäs nyt näätte kiinalaiset”, Jevdokia-mummo huokaa. […]

Päätin antaa itselleni vielä hetken aikaa toipua ja lähetin LinkedInistä viestin muutaman suorahakutoimiston headhunterille. En ollut koskaan saanut puhelua headhunterilta, mutta ei ollut epäilystäkään, etteikö hyvin hoidettu sisäinen tarkastus Venäjällä veisi minua oikeaan suuntaan. LinkedIn oli jatkuvasti auki omalla välilehdellään, jotta pääsin välittömästi tarkastamaan, kuka oli vieraillut profiilissani ja minkälaisia mielenkiintoisia positioita maailmalla oli tarjolla. […]