Kahvilan pöydässä minusta tuntui, etten voisi hevillä panna hanttiin mestarilleni. Vastuu veden löytämisestä ja työpanoksemme kaikkineen olivat sitoneet minut mestariin ja kaivoon. Voisin panna hänelle vastaan vain jos päättäisin ottaa lopputilin, lopettaisin työt ja palaisin kotiin. Se taas tarkoittaisi, että olisin pelkuri ja luopuisin veden etsinnästä. Kuin mikäkin jänishousu, joka tiukan paikan tullen hylkää aatteensa. […]

Kirjat olivat vapauttavia, täynnä elämää. Peri oli mieluummin satumaassa kuin kotimaassa. Viikonloppuisin hän ei suostunut tulemaan huoneestaan lainkaan vaan syödä rouskutti siellä omenoita ja auringonkukansiemeniä ja luki lainakirjan toisensa jälkeen. Hänelle selvisi, että älyä täyttyy rasittaa päivä päivältä enemmän kuten lihasta, jotta se kehittyy niin teräväksi kuin mahdollista. Koska ulkoluku koulussa ei ollut hänen mielestään […]

Nyt kun hän seisoi katselemassa kupolia, jonka he olivat rakentaneet neljän jättimäisen pylvään varaan, hän näki sen tuhannetta kertaa, mutta aivan kuin kerta olisi ollut ensimmäinen. Ja hän tunsi samoin kuin lapsena koivujen alla. Kupoli oli sulautunut yllä olevaan taivaaseen. Hän putosi polvilleen välittämättä siitä, kuka häntä ehkä katseli. Hän meni makaamaan matolle silmät kiinni […]

Juuri sillä hetkellä Armanoush tunsi kaupungin sykkeen ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun oli saapunut Istanbuliin. Hänelle oli juuri valjennut, miksi ja kuinka ihmiset saattoivat rakastua Istanbuliin kaikesta siitä murheesta huolimatta, jota se saattoi aiheuttaa. Ei olisi helppoa lakata rakastamasta kaupunkia, joka oli niin sydäntä särkevän kaunis. Tämän oivalluksen myötä hän kohotti maljan: ”Şerefe!” Elif Shafakin […]