The night was at her disposal. She might walk back to Great Mop and arrive very late; or she might sleep out and not trouble to arrive till to-morrow. Whichever she did Mrs Leak would not mind. That was one of the advantages of dealing with witches; they do not mind if you are a little odd in your ways, frown if you are late for meals, fret if you are out all night, pry and commiserate when at length you return. Lovely to be with people who prefer their thoughts to yours, lovely to live at your own sweet will, lovely to sleep out all night!
Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes, or, The Loving Huntsman
Lolly Willowes, or, The Loving Huntsman on englantilaisen kirjailijan Sylvia Townsend Warnerin esikoisromaani, joka julkaistiin vuonna 1926. Lolly Willowes on satiirinen tapakomedia fantasiaelementein, ja sitä on kuvailtu varhaiseksi feministiseksi klassikoksi. Se on tarina keski-ikäisestä vanhastapiiasta, joka muuttaa maalaiskylään paetakseen hallitsevia sukulaisiaan ja ryhtyy harjoittamaan noituutta. Valitettavasti tätä hupaisaa klassikkoa ei ole käännetty suomeksi. Kuuntelin romaanin melko tuoreen äänikirjaversion, jonka lukee Sarah Nichols.
Laura ”Lolly” Willowes on 28-vuotias vanhapiika. Häntä on kasvatettu hemmotellen, erityisesti isän toimesta, josta Laura huolehtii tämän viimeisinä päivinä. Kun isä menehtyy, Laura sijoitetaan veljensä Henryn ja tämän vaimon Carolinen talouteen Lontooseen, jossa hän joutuu tyytymään vanhapiikatädin rooliin. Hän hoitaa toisten lapsia, tekee inhoamiaan ristipistotöitä, siivoaa kanarialinnun häkkiä ja teeskentelee nauttivansa typeristä keskusteluista tylsissä illallisjuhlissa kahdenkymmenen vuoden ajan. Sukulaiset yrittävät sitkeästi naittaa häntä, mutta hän torjuu kaikki sulhasehdokkaat. Täytettyään 47 vuotta, Lolly-täti saa lopulta tarpeekseen. Sukulaistensa paheksunnasta huolimatta hän muuttaa yksin maaseudulle, Great Mop nimiselle pikkupaikkakunnalle, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan.
Maaseudulla Lolly pääsee nauttimaan itsenäisyydestään, ainakin sen aikaa, kunnes sukulaispoika Titus päättää tulla kylään ja ihastuu paikkakuntaan niin paljon, että päättää hänkin asettua sinne pidemmäksi aikaa. Vaikka Titus on Lollyn lempisukulaisia ja enimmäkseen hyvää tarkoittava sielu, kyllä Lollya hieman ottaa nuppiin, että Titus tuolla tavoin tuppautuu häiritsemään hänen vasta saavutettua rauhaansa. Lolly on myös alkanut aavistella, että hänellä on jokin suurempi kutsumus tai salaisuus, joka alkaa maaseudulla nousta pintaan. Kun hänen kotiinsa ilmestyy musta kissanpentu, se sinetöi aavistuksen: Lolly on oikeasti noita ja itse Saatana on saapunut ystävällismielisesti metsästämään hänen sieluaan. Hän on tästä tiedosta innoissaan, varsinkin kun paikkakunnalta tuntuu löytyvän muutakin Saatanan porukkaa.
Lolly pääsee viettämään noitien sapattia, joka ei kuitenkaan tee häneen kovin suurta vaikutusta, sillä se osoittautuu lähinnä tavallisen tylsiksi kansantansseiksi. Erikoisinta kirjassa on ystävälliset juttutuokiot Saatanan kanssa, joka Warnerin käsittelyssä vaikuttaa melko harmittomalta hepulta. Jos myyt sielusi tälle paholaiselle, hän hyökkää vihollistesi kimppuun juoksettuneella maidolla ja ampiasilla, varmistaa, että he pukevat villapaitansa päälle nurinpäin ja lyövät varpaansa mennessään nukkumaan tai että heille toimitetaan silloin tällöin väärät sanomalehdet. On helppo kuvitella, miten neiti Willowes neuloo tälle erityiselle Saatanalle neuletakin talvikuukausiksi. Tapa, jolla Lollysta tulee vapaa olento, on ainutlaatuinen ja epätavallinen. Yritin kuvitella, miten Warnerin alkuperäinen yleisö vuonna 1926 olisi suhtautunut siihen, mutta turhaan. Hän tuntuu sanovan, että on parempi myydä sielunsa paholaiselle, kuin alistua miesten vallan alle. Mutta eikö myös tämä ”rakastava metsämies” ole yhtä lailla dominoiva mies, jonka oikkuja hänen on noudatettava?
Romaanin kerronta on runollista ja kuvailevaa, erityisesti Englannin maaseutua kuvaillaan kauniisti. Kerronnassa on myös ilahduttavaa ironista huumoria. Lukukokemus on kuitenkin hyvin epätasainen. Alun pitkälliset sukuselostukset puuduttivat ja lopun fantasiaosuus tuntui muuhun kerrontaan nähden irralliselta ja aika naurettavaltakin. Ehkä eniten nautin kirjan keskiosasta: Lauran koettelemuksista veljensä talossa, sukulaisten jännitteisistä väleistä ja oivalluksista, jotka johtavat Lauran vapautumiseen. Moni on pitänyt tämän kirjan kohdalla poikkeuksellisena, että naiskirjailija 1920-luvulla kirjoitti kirjan, jossa on mukana maagista realismia. Meille suomalaisille tämä ei ole niin ihmeellistä, onhan meillä Aino Kallas, jonka dramaattinen Sudenmorsian ilmestyi vuonna 1928. Tunnelmaltaan nämä kaksi kirjaa eivät voisi olla kauempana toisiaan, vaikka molemmissa sankaritar päätyykin myymään sielunsa paholaiselle.
Sylvia Townsend Warner:
Lolly Willowes, or, The Loving Huntsman
Blackstone Publishing 2022
(alun perin julkaistu 1926)
Äänikirjan lukija: Sarah Nichols
äänikirja englanninkielinen fantasia feminismi klassikko Lolly Willowes noituus Sylvia Townsend Warner tapakomedia
Onpas tosi kiinnostavaa! Itse tykkään ihan puhtaastakin fantasiasta ja myös fantasiaelementeistä. Kirjan kirjoittamisen aikaan ei ole vielä oikein ehkä ollut fantasiakirjoittamisen lujempaa perinnettä, mikä ehkä saattaa vähän selittää kömpelyyttä.
Kirjastohaku tai edes laajempi Finna-haku ei tuottanut hedelmällistä tulosta. Harmi sinänsä. En kovin mielelläni osta varsinkaan ulkomaisista kaupoista (ei luottokorttia) ja toisaalta hyllyihin ei oikein enää mahdukaan kirjoja. 😀 Mieluusti kuitenkin luen kirjoituksiasi englanninkielisestä maailmasta. Onneksi edes pieni osa suomennetaan.
On kyllä tosi outoa, ettei kirjastoista löydy. Sylvia Townsend Warner on kuitenkin vahvasti mukana Penguin Classics- ja Virago Modern Classics- sarjoissa. Ostamalla saa ainakin Suomalaisesta, Akateemisesta ja Adlibriksesta. Ja tosiaan äänikirjoina löytyy varmaan lähes kaikista lukuaikapalveluista, joissa on enkunkielisiä kirjoja.
Tuo fantasiaosuus on tässä tosi viitteellistä. Tosiaan lähinnä tuo noitasapatti, joka muistuttaa kansantansseja ja hassut keskustelut ystävällisen Saatanan kanssa 😅