menu Menu
Michael Crummey: Sweetland
Corsair, Crummey Michael, Kanada, Ulkomainen kaunokirjallisuus 02/09/2015 0 kommenttia
Kent Haruf: Tasangon laulu Edellinen Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää Seuraava

There were moments, he had to admit, when he sounded slightly unhinged. He’d had plenty of quiet time since missing his chance to escape with the Coast Guard to consider whether he was losing his grip on reality and he found it hard to argue otherwise. But he couldn’t make himself believe it. And he was surprised to find he was more or less content with his predicament now, with his place on the abandoned island with Loveless’s little dog and Jesse’s grave. He held to what he’d chosen and managed to make a sort of peace with the bizarre incidents that had become a feature of his days, accepted the fact that some of the world he lived in couldn’t be found on a map. A crazy person wouldn’t be capable of separating the strangeness from the rest of his life, he thought, of settling in the midst of it. But he allowed it was possible that all crazy people thought that way.

Kanadalainen Michael Crummey on onnistunut luomaan kirjallisen hahmon, jota en ihan hetkeen unohda. Moses Sweetland on 69-vuotias mies, jonka koko suku on aina asunut nimeään kantavalla syrjäisellä saarella Newfoundlandin rannikolla. Hallitus haluaa ajaa alas kuihtuvan yhteisön kalliiksi koituvat palvelut ja tarjoaa saaren asukkaille avokätistä uudelleensijoitusavustusta, mutta tiukalla ehdolla: kaikkien saarelaisten on suostuttava pakettiin, sillä yhdenkään jääräpäisen erakon selviytymisestä autioituneella saarella ei haluta ottaa vastuuta. Tietenkin yksi saarelaisista on juuri tällainen jääräpää: Moses Sweetland ei halua mistään hinnasta luopua elämästään rakkaalla saarella. Häntä sitoo saareen monien sukupolvien mittaiset juuret, rakkaus saaren karuun luontoon ja sen ehdoilla elämiseen, nuoruuden traumaattisista kokemuksista kumpuava pelko mantereella elämiseen, hukkuneen veljen haamu sekä huoli sisarentyttären herkän Jesse-pojan selviytymisestä suljetun saariyhteisön ulkopuolella.

Moses on pisteliäällä mustalla huumorilla, alkoholilla ja kiroilulla maustettu erakkomainen vanhapoika, jolla on sisimmässään suuri ja lämmin sydän sekä liikuttavaa haurautta, joka ei päällepäin näy. Järkähtämättä hän pitää kiinni päätöksestään pysyä saarella, vaikka jopa lähimmät ystävät ja sukulaiset alkavat rajuinkin keinoin painostaa Sweetlandia hyväksymään hallituksen tarjoaman paketin. Uhkailukirjeet, oveen naulatut jäniksenraadot tai kalastusmajan polttaminenkaan eivät meinaa saada tätä härkäpäätä toisiin aatoksiin. Kun mies vihdoin taipuu, hänen päätöksellään on kohtalokkaat seuraukset, jotka johtavat järjettömyyttä hipovaan suunnitelmaan: hän päättää lavastaa katoamisensa ja jäädä yksin hylätylle saarelle.

Saaren viimeiset asukkaat ovat valikoima eri tavalla rikkonaisia, mutta sydänalaan salakavalasti luikertelevia persoonia. Lapsena kerosiinia juonut Loveless; sokea Pilgrim joka tietää että hänen edesmennyt vaimonsa meni naimisiin säälistä häntä kohtaan; Queenie, joka ei ole poistunut kodistaan vuosikymmeniin ja istuu kaikki päivät ikkunallaan tupakoimassa ja lukemassa romanttisia roskaromaaneja; Duke, joka omistaa parturi-kampaamon, jossa ei ole kertaakaan leikattu tukkaa vaan lähinnä keskitytty shakin pelaamiseen ja juoruiluun; entinen kirkkoherra, joka piilottelee epämääräistä menneisyyttään; ja puolirikolliset veljekset Keith ja Barry, joilla on aina metkut mielessään, mitä nyt ryyppäämiseltään ehtivät. Moses Sweetlandille tärkeimmät ovat kuitenkin hänen siskontyttönsä Clara ja erityisesti tämän teini-ikäinen, jonkin sortin autismista oireileva poika Jesse, joka elää omissa maailmoissaan jutellen Sweetlandin kuolleen veljen kanssa.

Kirja on jaettu kahteen osaan, joista jälkimmäinen keskittyy Sweetlandin selviytymistaistoon tyhjentyneellä saarella seuranaan vain entisten asukkaiden haamut ja yksi pieni, mutta eläväinen koira. Onneksi välillä palataan Sweetlandin muistoihin saaren entisten asukkaiden elämästä, sillä muuten yksinäisen jurottajan päivittäistä kamppailua olisi tuskastuttavaa seurata. Vähitellen Sweetlandille alkaa valjeta kuinka älyttömään tilanteeseen hän on itsensä saattanut. Vähenevät ruokavarat, sähköttömyys ja polttoaineen niukkuus, ankara talvi ja erityisesti ihmiskontaktin puuttuminen ajavat kehon ja mielen äärirajoille. Naapurin ikkunassa loistaa valo, parturi-kampaamossa on meneillään shakkipeli ilman pelaajia ja suljetusta kirkosta raikaa musiikki. Entisten asukkaiden haamutko miestä kiusaavat vai mielikö vain tekee tepposia? Sitkeästi ukonrähjä pitää kiinni elämänsyrjästä valitsemallaan kivisellä polulla. Kaikkien koettelemustensakin jälkeen Moses Sweetlandin tilanne on hänen omia sanojaan lainatakseni ”the best kind”.

Kirjan kuvaama tilanne ei ole ihan tuulesta temmattu. Newfoundlandin rannikolla monia saaria on tyhjennetty ja asukkaita uudelleensijoitettu mantereelle, jolloin on menetetty myös paljon arvokasta kulttuuriperintöä ja elämisen tapoja. Tietyssä mielessä tästä tuli myös mieleen kotimaisen maaseudun tyhjentyminen. Moses Sweetlandin kaltaisia miehiä löytyy varmasti myös Suomen syrjäseuduilta. Kirjassa oli myös hauskasti tuotu esiin erilaisten elämäntapojen ja vanhan ja uuden maailman törmääminen. Välillä tuntui, että elettiin vanhanaikaisessa kalastajakylässä ja sitten taas yhtäkkiä googletettiin ja katsottiin iPodilta Titanicia. Elämän rikkaus, traagisuus ja banaalius yksissä kansissa!

Michael Crummey: SweetlandMichael Crummey: Sweetland
Corsair 2015

 

 

erakko Kanada Michael Crummey Newfoundland selviytymistarina Sweetland yksinäisyys


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up