Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Hän katsoo ulos avoimesta ikkunasta. Vieressä on toinen samanlainen uusi nelikerroksinen keltainen elementtitalo. Ja kolmas, ja neljäs… ja ympärillä vasta valmisteilla oleva piha, näkyy rakennusjäteröykkiöitä, lautakasoja,
talot on aseteltu väljästi niin että niiden väliin mahtuu mäntyjä ja ilmaa ja auringonvaloa, joka osuu vapaasti talosta toiseen ja asunnosta toiseen ja asunnon sisällä huoneesta huoneeseen niin että kaikki asukkaat saavat olla vuorollaan valossa, että kaikki saavat osansa auringosta,
talot on rakennettu, jotta raitiovaununkuljettajat ja myyjät ja terästehtaiden työntekijät asuisivat lähes yhtä hyvin ja hygieenisesti kuin opettajat ja papitkin,
ja hekin, pakolaiset,
he saisivat asua tässä niin kauan kuin haluaisivat, kukaan ei tulisi käskemään pois, mikä tuntuu ihmeelliseltä, sillä kevään ja kesän aikana hän on asunut viidessä eri tilapäisasunnossa,
mutta silti: tähänkö he jäävät paikoilleen, eikö hän palaakaan Suomeen?
Hän ei onnistu käskemään sydäntään kiitolliseksi, ei edes tyytyväiseksi, vaikka aivot kyllä.

– Suvi Ratinen: Pakolainen

Suvi Ratisen Pakolainen on biofiktiivinen romaani, jossa historiallinen henkilö ja kirjallinen mielikuvitus kietoutuvat tiiviisti yhteen. Ratinen ei kirjoita elämäkertaa eikä dokumentaarista romaania, vaan rakentaa arkistojen, päiväkirjojen ja tunnettujen tapahtumien varaan sisäisesti toden tuntuisen kuvan Aino Kallaksen viimeisistä vuosista.

Aino Kallas syntyi Viipurissa 1878 kirjalliseen perheeseen. Hänen isänsä oli runoilija Julius Krohn. Avioliitto virolaisen diplomaatin Oskar Kallaksen kanssa vei hänet Viroon ja samalla pois Suomen kansalaisuudesta – ratkaisu, jonka seuraukset ulottuivat pitkälle tulevaisuuteen. Virosta tuli hänen kirjallinen maisemansa, vaikka elämä ei ollut ristiriidatonta: viisi lasta, joista yksi kuoli vastasyntyneenä, intohimoiset ihmissuhteet ja vuosien mittainen elämä ulkomailla Oskarin diplomaattiuran vuoksi.

Kun Viro itsenäistyi, perhe eli pitkään Lontoossa suurlähetystön arkea. Toisen maailmansodan myötä tilanne muuttui peruuttamattomasti. Neuvostomiehitys ja myöhempi sotatilanne merkitsivät henkilökohtaisia menetyksiä ja lopulta pakoa. Vuonna 1944 Aino ja Oskar lähtivät Virosta, ensin Suomeen ja sieltä edelleen Ruotsiin. Ratinen keskittyy juuri tähän viimeiseen vaiheeseen: vanhuuteen, sairauteen ja poliittiseen epävarmuuteen, jotka kietoutuvat toisiinsa.

Pakolaisuus näyttäytyy romaanissa ennen kaikkea arkisina ja poliittisesti latautuneina yksityiskohtina. Tukholmassa Aino ei asu omassa kodissa vaan muiden nurkissa, vieraissa huoneissa, joiden rytmiä hän ei itse määrää. Oskarin kunto heikkenee nopeasti, ja hänen kuolemansa tekee tilanteesta sekä taloudellisesti että henkisesti entistä epävarmemman. Aino, joka on tottunut itsenäisyyteen ja arvostukseen, joutuu pyytämään apua käytännön asioissa. Samalla hänen ajatuksensa kääntyvät Suomeen, synnyinmaahan, johon hän kaipaa. Kaipuu on kuitenkin ristiriitainen: Viron kansalaisena hän olisi Suomessa todellisessa vaarassa joutua luovutetuksi Neuvostoliittoon, kuten osa inkeriläisistä ja virolaisista jo oli. Turvaa ei siis ole oikein missään. Mieli palaa sitkeästi menneeseen – Kassarin saaren maisemiin Hiidenmaalle ja Lontoon vuosiin – aikaan, jolloin elämä ei ollut pelkkää välitilassa olemista.

Yksi romaanin keskeisistä juonteista liittyy päiväkirjoihin. Aino on kirjoittanut vuosikymmenten ajan henkilökohtaisia merkintöjä, jotka hän on alun perin tarkoittanut julkaistaviksi vasta kuolemansa jälkeen. Taloudellinen tilanne pakottaa harkitsemaan toisin. Samalla poliittinen ilmapiiri tekee julkaisusta arkaluontoisen: kaikkea ei voi sanoa, kaikkea ei voi jättää sanomatta. Ratinen näyttää, miten kirjailija joutuu neuvottelemaan oman elämänsä kertomuksesta – siitä, mitä säilyy ja mitä katoaa.

Kerronnan rytmi on teoksen omaleimaisin piirre. Pitkät, hengittävät lauseet ja sisennysten kautta jäsentyvä ajatusvirta luovat tekstille lähes musiikillisen liikkeen. Näkökulma on tiukasti Ainon, mutta minämuodon sijaan käytössä on hän-muoto. Se luo hienovaraisen etäisyyden, joka tekee lukemisesta yllättävän vetävää: tunteet koskettavat, mutta eivät vyöry päälle. Teksti kulkee muistosta havaintoon ja takaisin, ja juuri tämä aaltoileva rakenne tekee romaanista mukaansatempaavan.

Luin Kallaksen Sudenmorsiamen vuonna 2017 Ylen 101 kirjaa -projektiin. Se on yhä blogini luetuin kirja-arvio – kenties osin siksi, että teos on monelle koulusta tuttu. Muutoin oma suhteeni Kallakseen on ollut yllättävän ohut. Pakolaisen jälkeen kiinnostukseni kohdistuu erityisesti hänen päiväkirjoihinsa. Ajatus siitä, että ihminen kirjoittaa itseään historian läpi, ja vielä elämänsä loppuvaiheessa muokkaa tätä kertomusta julkaisukelpoiseksi, on kiehtova.

Romaani piirtää Kallaksesta kuvan, jossa kirjailijuus, kansallisuus ja henkilökohtainen haavoittuvuus risteävät. Suomessa hän on virolainen, Virossa suomalainen. Ruotsissa hän on pakolainen. Identiteetti ei asetu yhteen määritelmään. Samalla teos muistuttaa, miten poliittiset rajat voivat hetkessä tehdä ihmisestä epätoivotun tai epäilyttävän.

Pakolainen on tarkasti taustoitettu ja silti vahvasti kirjallinen teos. Se tekee historiasta elävää ilman, että siitä tulee luentoa. Ennen kaikkea se herättää kysymyksen siitä, mitä muistamme kirjailijoista: teokset, vai myös sen, millaisissa olosuhteissa ne on kirjoitettu. Ratisen romaani avaa tähän uuden, inhimillisen näkökulman – ja saa katsomaan myös omaa aikaamme hieman tarkemmin. Ratinen ei alleviivaa yhteyksiä nykypäivään, mutta ne syntyvät lukijan mielessä kuin itsestään.

Pakolainen on hienovarainen ja tarkka biofiktiivinen romaani, joka tekee historiallisesta henkilöstä elävän ja ristiriitaisen ihmisen. Sen voima on rytmissä, yksityiskohdissa ja tavassa, jolla se kuljettaa lukijaa päähenkilön ajatusten mukana. Se ei vaadi ponnisteluja, vaan kutsuu mukaan – ja tekee sen niin taitavasti, että kirjaa ei halua laskea käsistään.

Helmet-lukuhaaste 2026:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 5 – Kirjassa on epilogi eli jälkisanat.

Suvi Ratinen: 
Pakolainen
Otava 2025

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Annelin lukuvinkit
Kirjakaapin kummitus
Kirjakimara
Kirjavinkit
Kirjojen kuisketta
Reader, why did I marry him?
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Outi Hytönen: Kairojen kosmopoliitti. Annikki Kariniemen elämä ja teot

Vappu Kannas: Kimalaisten kirja

Johanna Venho: Syyskirja

Minna Rytisalo: Rouva C.

Naistenviikkohaaste | Sally Salminen: Katrina

Aino Kallas: Sudenmorsian

Seuraa Kirjaluotsia

Aino Kallas biofiktio helmet2026 helmethaaste historiallinen romaani kirjailijaelämä päiväkirjat Pakolainen pakolaisuus Suvi Ratinen Viron historia