Se näin jälkeen päin tuntuu kaikkein köyhimmältä ja kummalliseltakin, että ei ollut erikseen sisäistä ja ulkoista todellisuutta. Maailma oli justiin se, mitä ikkunasta näkyy. Ei puhuttu läsnäolon voimasta tai henkisyyteen heräämisestä, ainakaan meidän kylällä. Herättiin navettaan ja mennä pöhkötettiin. Tavallaan sitä on ikäväkin. Nyt kun kaikessa on tasoja.

Eilen odottaessani poikaa tennistunnilta luin Suomen historian kannesta kanteen. Kotiin päästyä vierailulla ollut appiukko pyöritteli silmiään kun kehuin kahlanneeni läpi Suomen historian tunnissa ja näytin ohkaista opusta. Petri Tammisen tuore tarinakokoelma onkin vähän toisenlainen historiakirja. Se on ihmisen kokoista historiaa, historian tapahtumiin liittyviä tiivistyneitä tunnelmia tavallisen ihmisen elämänä ja kokemana. Tärkeimmistä Suomen historian tapahtumista on puristettu esiin niiden ydinolemus. Vaikka kyse on yksittäisten ihmisten hyvin henkilökohtaisista kokemuksista ja muistoista, tunnetiloihin on helppo samastua. Tarinat saavat vuorotellen nauramaan ja itkemään, kirja on todellinen vuoristorata-ajelu pitkin itsenäisen Suomen vuosikymmeniä.

Kirjassa käydään läpi historiallisia teemoja sadan vuoden ajalta Suomen itsenäistymisestä tuoreeseen pakolaiskriisiin. Välissä käsitellään tietysti sodat ja jälleenrakennusvuodet, muistellaan kansaa yhdistäneitä suurtapahtumia ja onnistumisia (olympialaiset, Virénin juoksu, jääkiekon maailmanmestaruus, euroviisuvoitto, Etyk) ja suuronnettomuuksia (Tšernobyl, Estonia, hiihdon doping-skandaali). Muistelujen kohteena on myös Suomen merkkihenkilöitä kuten Kekkonen, Armi Kuusela, Lasse Virén ja Juha Mieto ja kansallisaarteita kuten pesäpallo, maitolaiturit, kielot, joulupukki, järvet ja Nokia.

Tässä kirjassa ei totisesti jaaritella, vaan siihen pätee hyvin sanonta ‘vähemmän on enemmän’. Osa tarinoista on vain parin lauseen mittaisia, mutta se riittää. Hyvänä esimerkkinä tämä sotien jälkeisen ajan ulkomaanapua ja sen absurdiutta kuvaava tarina:

Me saatiin Amerikasta laite, jolla kuivataan kynsilakkaa. Se ei toiminut, kun siinä oli erilainen töpseli, mutta ei meillä ollut kynsilakkaakaan.

Tamminen on haastatellut kirjaansa varten yli 500 suomalaista ympäri Suomea. Viime viikolla Baba Lybeck, kirja vieköön! -kirjallisuustapahtumassa Tamminen kertoi yllättyneensä, että tällainen tarinankeruutapa kirjan pohjana toimi niin hyvin. Itse en pidä sitä mitenkään yllättävänä, johan sen todisti toimivaksi aikoinaan Lönnrotkin. Ihmiset rakastavat puhua itsestään ja omista kokemuksistaan. Mahdollisuus jakaa omia tarinoita on varmasti ollut monelle myös tärkeä kokemus. Siitä muistuttaa yksi kirjan koskettavimmista tarinoista, otsikolla Yksinäisyys, jonka näyttelijä Taisto Oksanen tulkitsi riipaisevasti Savoy-teatterin lavalla.

..Kaikki tietää, mitä yksinäisyys tarkoittaa, mutta tietääkö sen kaikki? En minä tiennyt, ennen kuin tämä yksinäisyys alkoi. Yksinäisyys on sitä, että ei ole ketään.

Kirjaa lukiessa jäin miettimään, kuinka paljon Tamminen on muokannut ihmisten kertomia tarinoita ja kuinka paljon niissä kuuluu jokaisen oma ääni. Ainakin Tammisen omintakeinen ja ihastuttava sanataituruus ja tiivistämisen taito niistä välittyy. Onhan tämä vähän laskelmoitu kirja näin Suomen itsenäisyyden juhlavuonna, mutta mitäpä siitä. Jos haluat lukea vain yhden juhlavuositeemaisen kirjan tänä vuonna, suosittelen lämpimästi tarttumaan tähän. Petri Tammisen Suomen historia on kansakuntamme kaikki tärkeimmät vitamiinit ja hivenaineet puristettuna yhdessä tunnissa nautittavaan muotoon.

Helmet-haasteessa kuittaan – todella yllättäen – kohdan 8. Suomen historiasta kertova kirja.

Petri Tamminen: Suomen historia
Otava 2017.
Arvostelukappale.

Suomen historiansa ovat lukeneet myös ainakin:
Järjellä ja tunteella
Kirja vieköön!
Kulttuuri kukoistaa
Lumiomena
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Otava Petri Tamminen Suomen historia