I, being I, went always that little bit too far of course. There was one master who had berated me in a lesson for some tautology or other. He, as what human being wouldn’t when confronted with a lippy verbal show-off like me, delighted in seizing on opportunities to put me down. He was not, however, an English teacher, nor was he necessarily the brightest man in the world.

‘So, Fry. “A lemon yellow colour” is precipitated in your test tube is it? I think you will find, Fry, that we all know that lemons are yellow and that yellow is a colour. Try not to use thee words where one will do. Hm?’

I smarted under this, but got my revenge a week or so later.

‘Well, Fry? It’s a simple enough question. What is titration?’

‘Well, sir…, it’s a process whereby…’

‘Come on, come on. Either you know or you don’t.’

‘Sorry sir, I am anxious to avoid pleonasm, but I think…’

‘Anxious to avoid what?’

‘Pleonasm, sir.’

‘And what do you mean by that?’

‘I’m sorry, sir. I meant that I had no wish to be sesquipedalian.’

‘What?’

‘Sesquipedalian, sir.’

‘What are you talking about?’

I allowed a note of confusion and bewilderment to enter my voice. ‘I didn’t want to be sesquipedalian, sir! You know, pleonastic.’

‘Look, if you’ve got something to say to me, say it. What is this pleonastic nonsense?’

‘It means sir, using more words in a sentence than are necessary. I was anxious to avoid being tautologous, repetitive or superfluous.’

‘Well why on earth didn’t you say so?’

‘I’m sorry, sir. I’ll remember in future, sir.’ I stood up and turned round to face the whole form, my hand on my heart. ‘I solemnly promise in future to help sir out by using seven words where one will do. I solemnly promise to be as pleonastic, prolix and sesquipedalian as he could possibly wish.’

It is a mark of the man’s fundamental good nature that he didn’t whip out a knife there and then, slit my throat from ear to ear and trample on my body in hobnailed boots. The look he gave me showed that he came damned close to considering the idea.

Stephen Fry: Moab Is My Washpot

No nyt tuli laitettua ennätyspitkä lainaus, mutta tuo kohta vaan sai minut hajoamaan. Näin kekseliästä näsäviisautta voi odottaa vain Stephen Frylta.
Tähän kohtaan on selvyyden vuoksi hyvä laittaa pari suomennosta, eli pleonastic on siis pleonastinen eli liikasanainen, prolix pitkäpiimäinen tai vaikeaselkoinen ja sesquipedalian tarkoittaa tooooodelllllaaaaaa pitkää sanaa (tälle latinan sanalle ei varsinaista suomenkielistä vastinetta ole). Kuuntelin Fryn lapsuus- ja nuoruusvuosiin sijoittuvat muistelmat äänikirjana hänen itsensä lukemana ja kokemus oli suurimmaksi osaksi kaikkea muuta kuin pitkäpiimäinen (tosin, täytyy Fryn päästä väliin luennoimaankin). Kirja on myös suomennettu, mutta suosittelen lämpimästi kuuntelemaan tämän Fryn itsensä lukemana. Ah, miten nautittavaa brittienglantia! Yllättävää kyllä, loistavasta artikulaatiostaan tunnettu Fry kertoo kirjassaan, ettei aina ole ollut selkeä puhuja. Sisäoppilaitoksessa hän sai yksityistä puheopetusta, kun pikku-Fryn tykinnopea puhe oli useimmille täysin käsittämätöntä.

Moab Is My Washpot on ensimmäinen osa Fryn muistelmatrilogiassa ja käsittää Fryn ensimmäiset elinvuodet noin 18-vuotiaaksi asti. Seuraava osa, The Fry Chronicles, käsittelee Cambridgen vuosia ja viihdeuran alkua, ja viimeisin osa More Fool Me 90-luvun kokaiinihuuruisia vuosia. Ensimmäisen osan perusteella toisetkin osat ovat varmasti lukemisen, tai siis kuuntelemisen, arvoisia. Fry ei säästele itseään kertoessaan elämänsä varhaisista vaiheista, tuulisista kouluvuosistaan sisäoppilaitoksissa ja kamppailustaan ulkopuolisuuden kokemusten kanssa. Polveileva jutustelu liikkuu laajalla tunne- ja kielirekisterillä, hassuttelusta synkkyyteen ja herkästä rivoon. Eksentrinen Fry tuntuu muutenkin olevan vastakohtaisuuksien mies, samaan aikaan sivistynyt ja moukka, hurmaava ja arrogantti. Kirjan suomenkielisen painoksen nimi Koppava kolli kuvaa kyllä hyvin yhtä puolta Frysta ja tästä kirjasta, mutta ei anna koko kuvaa.

Englantilainen sisäoppilaitoskulttuuri on kyllä kiehtovaa! Vaikka saattaa tuntua julmalta, että seitsemänvuotiaat lähetetään pois kotoa sisäoppilaitokseen, Fry toteaa että se oli niin yleistä ja itsestäänselvää silloin, että pahemmalta rangaistukselta olisi tuntunut, jos olisi joutunut jäämään kotiin ja käymään päiväkoulua. Fry kuvaa hauskoin anekdootein ensimmäisiä vuosiaan koulussa, joita värittää keppostelevan ja kilpailuhenkisen pojan tarve tulla hyväksytyksi ja kuulua joukkoon. Hänelle lankeaa pian hauskuuttajan rooli ja hän on aina keksimässä jotain opettajien päänmenoksi. Usein hän saa myös vastata seurauksista ja tuntea sen ajan kurinpidon mukaisesti tekonsa persauksissaan. Älykäs hän kuitenkin on, sitä eivät voi opettajatkaan kiistää. Fry selvästi sekä nautti että kärsi älykkyydestään. Kympin oppilaana olo nolotti häntä, mutta samalla hän rakasti lukemista ja knoppitiedon hallintaa.

Teini-ikää lähestyttäessä viaton keppostelu muuttuu astetta vakavammaksi. Fry puhuu myös suorasukaisesti seksuaalisista kokeiluistaan ja seksuaalisen suuntautumisensa löytämisestä, mutta myös rakkauden kaipuustaan. Fryn kertoman perusteella poikakoulussa tuntuu olevan erityisen hankala saada selvää toisen suuntautumisesta, kun tyttöjen poissaollessa kaunis poikakin kelpaa tyydyttämään hormonien sekoittamien poikien kontaktin kaipuun. Rakkauden tunnustaminen toiselle pojalle lähenisi tuossa ympäristössä kuitenkin itsemurhaa. Fry onkin kuin kiirastulessa, kun hän rakastuu ensisilmäyksellä alemmalla vuosikurssilla olevaan Matthew’iin. Matthew ei koskaan saa tietää olleensa palvonnan kohteena. Miltähän hänestä on mahtanut tuntua, jos hän on tunnistanut itsensä kirjasta. Yksipuolinen rakastuminen saa Fryn elämän sijoiltaan ja turhautuminen purkautuu holtittomana käytöksenä. Pinnaaminen ja yltyvä varastelu johtaa koulusta erottamiseen ja Fryn elämä syöksyy alamäkeen, jonka pohjalla on itsemurhayritys ja lopulta varastelusta kiinni jääminen poliisille. Lyhyen nuorisovankilajakson jälkeen Fryn onnistuu saada itseään niskasta kiinni ja tsempattua itsensä peräti Cambridgeen ja ensimmäiseen työpaikkaan.

Nautin Fryn tarinoinnista ja hätkähdyttävän suorasta kerronnasta. Äänikirjana tämä oli elämys, jäin paperiversiosta kaipaamaan ainoastaan kuvaliitettä. Elämäkerrat toimivat hyvin äänikirjoina, mutta kieltämättä olen usein jälkeenpäin huomannut miten paljon lisämateriaalia paperiversiossa olisi ollut.

It is enough to say that the Greeks thought it was Chaos who, with a massive heave, or a great shrug, or hiccup, vomit or cough, began the long chain of creation that has ended with pelicans and penicillin and toadstools and toads, sea-lions, lions, human beings and daffodils and murder and art and love and confusion and death and madness and biscuits.

Stephen Fry: Mythos: A Retelling of the Myths of Ancient Greece

Luin muistelmien kanssa osittain samaan aikaan Stephen Fryn kirjaa Mythos: A Retelling of the Myths of Ancient Greece (2017), jonka sain mieheltäni tuliaisiksi työreissulta. Mythos on muhkea teos, jossa Fry pääsee esittelemään rakkauttaan kreikkalaiseen mytologiaan. Ja muistelmistahan kävi selväksi, että kreikkaa ja kreikan historiaa hän on opiskellut jo pikkupoikana (ne brittiläiset sisäoppilaitokset, tiedättehän..). Fry on poiminut kreikkalaisen taruston loputtomasta aarrearkusta joukon tarinoita, jotka hän välittää lukijalle persoonallisen humoristiseen tapaansa. Kyse ei siis ole analyysista, vaan tarinankerronnasta. Tosin alaviitteitä riittää ja lopussa on massiivinen henkilöhakemisto. Putosin jo alkupuolella niin pahasti kärryiltä, etten yrittänytkään enää ottaa selvää kuka jumala oli sukua kellekin. Kreikkalaisilla jumalilla kun tuntuu olevan hieman erikoisia suvunjatkamistapoja. Kreikan jumalien edesottamuksia lukiessa tulee tunne, että kaikki ympärillämme oleva hyvä, paha ja turhanpäiväinenkin juontaa juurensa Kreikan tarustosta tai on vähintään nimetty jonkun kreikkalaisen jumalan mukaan. Kielimiehenä ja knoppitiedon mestarina Fry keskittyykin varsinkin alaviitteissä selvittelemään sanojen etymologiaa. Tämänkin kirjan olisi voinut kuunnella Fryn lukemana. Mitenköhän äänikirjaversiossa on otettu huomioon kaikki alaviitteet ja lopussa olevat liitteet..

Kreikkalaiseen mytologiaan viitataan niin usein, että teki hyvää Fryn johdolla kerrata mikä oli meininki Antiikin Kreikassa. Tämän kirjan lukemisen jälkeen onkin tullut bongailtua kreikkalaisia taruja sieltä sun täältä. Esimerkiksi Kansallisteatterin ajankohtaisessa näytelmässä Yhdestoista hetki oltiin demokratian raunioilla Kreikassa ja kerrattiin tarua Faethonista, joka halusi todistaa kavereilleen olevansa auringonjumalan poika ja ajoi isänsä vaunut liian lähelle maata polttaen puolet Afrikasta. En varmaan saa kirjoitettua näytelmästä, joten tuli nyt tämäkin mainio näytelmä mainittua 😉 Steve Jobsin tytär Lisa Brennan-Jobs viittaa taas muistelmissaan Persefonen taruun, jossa tyttö syö neljä granaatinomenan siementä Haadeksen maassa ja joutuu viettämään neljä kuukautta vuodesta Manalassa. Tätä tarua Brennan-Jobsin äiti käytti muistutuksena siitä, ettei saa varastaa.Tästä kirjasta Pikkusintti (joka on muuten alkuperäiseltä nimeltään Small Fry, hih!) tulen kirjoittamaan pian enemmän. Stephen Fryn matka myyttien maailmaan on muuten saanut jo jatkoakin. Viime syksynä julkaistiin Heroes: Mortals and Monsters, Quests and Adventures, joka jatkaa kreikan sankarien tarinoita. Siinä kerrotaan mm. Argonauttien tarina, johon tutustuttiin Maggie Nelsonin hienossa kirjassa Argonautit.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan Fryn muistelmateoksen kohtaan 19 – Et pidä kirjan nimestä. En pitänyt siitä siksi, etten ymmärtänyt mitä nimi tarkoittaa eikä sitä kirjassa selitetty. Googlettamalla selvisi. Suomeksi kirja on ilmestynyt nimellä Koppava kloppi (S&S 2012). Ilmeisesti suomalainen kustantajakin on pitänyt alkuperäistä nimeä outona.

Mythoksen sijoitan haastekohtaan 21 – Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja.

Stephen Fry: Moab Is My Washpot
Random House 2010
Äänikirjan lukija: Stephen Fry
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Kirjakertomuksia
Kirjavinkit
Kirjojen keskellä
Kulttuuri kukoistaa
Lumiomena
No, But I Read the Book

Stephen Fry: Mythos: A Retelling of the Myths of Ancient Greek
Penguin Books 2017
Omasta hyllystä

Muissa blogeissa:
No, But I Read the Book

#elämäkertakaikkiaan englanninkielinen helmethaaste Kreikka Moab Is My Washpot Mythos Stephen Fry