Aamu tulee. Silmät ovat väsymyksestä raskaat, päässä tykyttää ja koko kehoa heikottaa. On kuitenkin aamu ja yö on ohi. Huojentuneena haen maitopussin oven kahvasta ja poimin lehden oven edestä. Kurkin naapurin ikkunasta sisään, mutta en näe ketään. Mitä ihmettä siellä tapahtuu? Pelkään naapurin naisen puolesta. En halua kuulla nyyhkytystä, enkä huutoa, varsinkaan en huutoa. Pahoinpiteleekö naapurin mies vaimoaan?
Entä jos siellä vaaditaan lisää myötäjäisiä?
Miten se voisi sattua juuri minun naapurissani? Eikö se olisi liian outo sattuma? Antropologi on itse tutkimuksensa tärkein työväline. Sitä minä halusin, mutta en minä tätä tarkoittanut. Olenko eläytynyt liikaa kuulemiini tarinoihin? Pitäisikö niellä ylpeys ja mennä Naisten taloon pyytämään apua naapurin naiselle? Hävettää yhä liikaa. Mitä toimiston naiset ajattelevat minusta? Nauraako Rathamma minulle? Miksi en osaa hillitä itseäni?

Siru Aura: Myötäjäiset

Siru Auran esikoisromaani Myötäjäiset kuljettaa lukijan Intian Bangaloreen, jossa suomalainen antropologi Anu tekee etnografista kenttätyötä paikallisten naisten parissa. Romaanissa on kolme kertojaa: Anun lisäksi siskonsa tragediaa kostava intialaisnainen Taarini sekä paikallisen Naisten talon toimintaa johtava Rathamma. Näiden naisten tarinat kietoutuvat yhteen ja omilla tavoillaan he kaikki kamppailevat naisten aseman ja elämänlaadun parantamiseksi. Myötäjäiset on kiinnostava kurkistus antropologiseen kenttätyöhön ja intialaisnaisten arkeen iloineen ja suruineen. Siru Aura on itse asunut parin vuoden ajan Intiassa tehden vapaaehtoistöitä ja kenttätyötä väitöskirjatutkimukseensa, joka käsitteli intialaisten eronneiden naisten elämää. Tällä hetkellä Aura toimii Suomen Punaisen Ristin viestintäpäällikkönä. Hän siis tuntee hyvin romaanissaan käsittelemiään aiheita.

Bangaloressa asuva Taarini on 23-vuotias ja juuri saanut hyväpalkkaisen työn kansainvälisessä yrityksessä. Taarini ei koskaan aio mennä naimisiin vaan haluaa keskittyä uraansa. Näin on vanhempien kanssa sovittu. Sitten eräs riksakuski haluaakin Taarinin vaimokseen ja isä alkaa epäröidä. Taarini ehdottaa siskoaan Agiraa tilalle, varmasti nuori ja kaunis Agira kelpaisi myös miehelle. Tämä järjestely sopii kaikille osapuolille ja niin sisko vihitään riksakuskin kanssa. Ilman myötäjäisiä, sekin on selvää, kunnes mies alkaakin vaatia niitä jälkikäteen. Taarini aavistaa, ettei Agiran kotona ole kaikki kunnossa, muttei ehdi pelastaa siskoaan. Agira kiidätetään pahoin palaneena sairaalaan, jossa hän kuolee vammoihinsa. Onko kyseessä myötäjäismurha vai jotain muuta? Taarini on surun murtama ja vannoo kostoa. Kun edes Naisten talo ei pysty häntä auttamaan, hän tarjoaa itsensä siskonsa miehelle uudeksi vaimoksi ja laatii kostosuunnitelman.

Kolmekymppinen Anu jää pois hyväpalkkaisesta järjestötyöstä ja matkustaa Bangaloreen tekemään kenttätyötä. Tavoitteena on kerätä aineistoa mahdolliseen väitöskirjatutkimukseen, jonka aiheena on myötäjäiset kieltävän lain vaikutukset naisten asemaan ja perhe-elämään. Suorituskeskeisellä ja määrätietoisella Anulla on suuret suunnitelmat, mutta kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Mielessä kaikuvat myös poikaystävä Markuksen kiivastuksissa huutamat sanat: ”Ja sitä paitsi, miten luulet edes selviäväsi kenttätöiden teosta INTIASSA? SÄ, ERITYISHERKKÄ YLISUORITTAJA?” Markus kokee, että Anu pakenee Intiaan heidän suhteensa haasteita. He ovat turhaan yrittäneet lasta jo pitkään ja Markus olisi halunnut miettiä vaihtoehtoja. Tutustuessaan intialaisnaisten elämään Anu miettii, olisiko lapsettomuus hänen raskas myötäjäisensä.

Anu osallistuu kannadan kielikurssille ja oppii tervehtimään paikallisittain Oota aita – Oletko syönyt. Yhdessä syöminen on tärkeä osa paikallista kulttuuria eikä tulisista pikkupurtavista tule kieltäytyä. Anu istuu ensin vasemman kätensä päällä estääkseen itseään koskemasta tällä hindulaisittain epäpuhtaalla kädellä ruokaansa. Anulle on tärkeää elää mahdollisimman aidosti tutkimiensa naisten tapaan. Antropologian perusopinnoissakin korostettiin, että antropologi on itse tutkimuksensa tärkein työväline. Tästä periaatteesta uhkaa vain tulla rasite, kun Anu ei salli itselleen mitään länsimaisia mukavuuksia. Hän potee hirveää häpeää, kun jää kiinni yhdestä vapaapäivän vietosta hotellin uima-altaalla. Baari-ilta päättyy sitäkin suurempaan morkkikseen. Romaani kuvaa hyvin Anun sisäistä kamppailua etnografisen tutkimuksen parissa. Kuinka syvällisesti toiseen kulttuuriin edes voi sulautua? Anu turhautuu, kun haastateltavat tekevät jatkuvasti ohareita tai kyselevät hänen omasta kulttuuristaan ja tavoistaan. Hän pelkää jatkuvasti tekevänsä virheitä oman avoimuutensa suhteen. Onko haastateltaville soveliasta kertoa elävänsä avoliitossa poikaystävänsä kanssa? Entä kuinka paljon omia mielipiteitä voi tuoda julki?

Anun tutkimuksen kannalta on onnenpotku, että hän törmää paikallisen Naisten talon vapaaehtoisiin. Naisjärjestön tavoitteena on auttaa juurikin myötäjäisten vuoksi pulaan joutuneita naisia ja perheitä. Viisikymppinen Rathamma johtaa toimintaa ja kamppailee sen kanssa, keitä on mahdollista auttaa ja millä keinoin. Erityisesti Taarinin ja tämän siskon tapaus on jäänyt vaivaamaan. Töitä järjestöllä kyllä riittää, myötäjäislain voimaantulo ei ole lopettanut ongelmia ja poliisi tutkii myötäjäismurhaväitteitä ylimalkaisesti. Rathamma järjestää mielenosoituksia ja päivystää sairaalassa, jonne tuodaan usein palovammoista kärsiviä ja elämästään kamppailevia naisia. Naisten talo tuo lopulta yhteen myös Anun, Taarinin ja Rathamman eikä dramaattisten tapahtumien jälkeen kukaan heistä ole enää entisensä. Aura kuljettaa tarinaa sujuvasti ja saa kiinnostumaan romaaninsa henkilöistä ja heidän kohtaloistaan.

Myötäjäiset täydentää loistavasti Stresa-pienkustantamon laadukkaasta tarjontaa. Stresan kirjojen toivottoman pienestä fonttikoosta olen marmattanut aikaisemminkin ja taas tuli lukulasit tarpeeseen. Kirja olisi myös hyötynyt viimeisestä oikolukukierroksesta: kirjoitusvirheitä oli sen verran paljon, että niihin alkoi kiinnittää turhaa huomiota. Virheitä oli erityisesti vierasperäisissä sanoissa (kuava, snakki, prassailla), joista tuli turhaan jotenkin koomisen savolainen vaikutelma. Myös monet intialaiset termit olivat epätarkkoja, mikä antropologiaa käsittelevässä romaanissa on erityisen harmillista. Esimerkiksi intialaisnaisten otsassa usein näkyvä punainen täplä on nimeltään bindi, ei kirjassa vahingossa lukenut pindi, jolla on hindulaisuudessa ihan eri merkitys. Ehkä virheet harmittivat erityisesti siksi, että muuten Aura luo niin uskottavan ja elävän kuvan ihmisistä ja elämästä Bangaloressa. Jos kirjasta otetaan uusi painos, virheet korjaamalla lukuelämyksestä tulee todella eheä ja upea. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille kulttuurien välisistä kohtaamisista kiinnostuneille.

Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 4 – Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna.

Siru Aura:
Myötäjäiset
Stresa Kustannus 2022

Sinua voisi myös kiinnostaa

Barbara Pym: An Academic Question

Tuomi Kariniemi: Tulilintu

Megha Majumdar: A Burning

Alka Joshi: The Henna Artist

Amita Trasi: The Color of Our Sky

Johanna Elomaa: Kaipuun väri on sininen

Seuraa Kirjaluotsia

antropologia avioliitto Bangalore esikoisromaani helmet2023 helmethaaste Intia järjestötyö kenttätyö kulttuurien yhteentörmäys Myötäjäiset naisen asema Siru Aura