The words Paul wrote are disembodied and fixed forever. They will never change or disappear, as long as there are readers of his books to keep them alive. Mostly, Paul and I talked to each other, in the house, on walks, and when we traveled together to one place or another. When we were apart, we talked on the telephone every night if we could. Our marriage was a dialogue, the precise wording of which is mostly lost to memory. I’m glad I saved his little notes to me, from the very first one—Dear S. I have recorded some of them in this book, my book of mourning him. Writing is action. Sentence by sentence, block of prose by block of prose, I have tried to bring something of the man back on the page, something of who he was for me. I found the card with its message in the PAUL box, and when I slipped it out of the envelope and read it, I remembered the happiness that ran through my body and spread to my limbs when I read it for the first time. It surprised me a little, too. Worthy surprised me. I could never have quoted the note verbatim. Reading it again and again is my way of recollecting forward, as Kierkegaard put it, of taking Paul with me as I go on living. We all die, but I had him in my life, and because I had him, I’m not who I was when I met him but someone else—better, warmer, tougher, wiser. I used to say to Paul, You’re the heart of my heart. He was and he is.

– Siri Hustvedt: Ghost Stories: A Memoir

Paul Austerin kuolema huhtikuussa 2024 tuntui oudolla tavalla henkilökohtaiselta. Olen lukenut vuosien varrella paljon sekä Austerin että hänen puolisonsa Siri Hustvedtin kirjoja. He ovat olleet minulle kaksi erillistä kirjailijaa, mutta samalla kirjallinen pariskunta, jonka teokset ovat kulkeneet mukanani pitkään.

Vuonna 2017 sain myös tavata Austerin lyhyesti hänen vieraillessaan Helsingissä romaaninsa 4 3 2 1 ilmestymisen yhteydessä. Olin Kansallisteatterissa kuuntelemassa, kun hän luki otteen romaanistaan, ja pari päivää myöhemmin Akateemisen kirjakaupan täpötäydessä tilaisuudessa, jossa presidentti Sauli Niinistö haastatteli häntä. Tuo Akateemisen tilaisuus vilahtaa myös Ghost Storiesissa. Oli hauska törmätä kirjassa tapahtumaan, josta minullakin on oma muistoni.

Muistan tilaisuudesta erityisesti Austerin tavan puhua Donald Trumpista vain numerona 45. Hän ei halunnut edes lausua tämän nimeä. Niinistö huomautti olevansa itse Suomen kahdestoista presidentti, mihin Auster totesi 12 olevan paljon mukavampi numero. Ghost Storiesissa tämä vuosien takainen hetki sai vielä yhden, varsin synkän jälkikaiun. Hustvedt toteaa olevansa kiitollinen siitä, ettei Paul koskaan saanut tietää, että samasta miehestä tuli vielä numero 47.

Paul Auster kuoli keuhkosyöpään 77-vuotiaana 30. huhtikuuta 2024. Hän ja Hustvedt olivat olleet yhdessä 43 vuotta. Ghost Stories syntyi pian Austerin kuoleman jälkeen, kun Hustvedt huomasi yrittävänsä kirjoittamalla tavoittaa ihmistä, jota ei enää ollut. Kirja ei kuitenkaan ole suoraviivaisesti etenevä kertomus Austerin sairaudesta ja kuolemasta. Se on pikemminkin sirpaleinen muistojen, päiväkirjamerkintöjen, kirjeiden, sähköpostien ja pohdintojen kudelma. Mukana ovat Hustvedtin läheisilleen Austerin syöpähoitojen aikana lähettämät tilannepäivitykset, vuosikymmenten takaiset rakkauskirjeet ja Austerin omat tekstit. Erityisen koskettavia ovat hänen viimeisinä elinkuukausinaan kirjoittamansa kirjeet vastasyntyneelle lapsenlapselleen Milesille. Auster suunnitteli niistä pientä kirjaa, mutta ehti kirjoittaa vain osan ennen kuolemaansa.

Näin Auster ei ole kirjassa vain Hustvedtin muistojen kohde vaan saa välillä oman äänensä. Ratkaisu sopii erityisen hyvin teokseen, jonka keskeisiä aiheita ovat kahden ihmisen välinen yhteys ja vuoropuhelu. Hustvedt on itse korostanut, ettei Austerin teksti ole kirjan liite vaan olennainen osa kokonaisuutta.

Ghost Stories kertoo kuolemasta, mutta vielä enemmän se kertoo avioliitosta. Hustvedtin ja Austerin suhde näyttäytyy kirjassa hyvin läheisenä niin emotionaalisesti, fyysisesti kuin älyllisestikin. He lukivat toistensa käsikirjoituksia, keskustelivat kirjoista ja kirjoittamisesta ja elivät vuosikymmenestä toiseen rinnakkain kahden kirjailijan elämää. Arjen pienet asiat – ruoanlaitto, postin hakeminen, työhuoneet, kynät, vaatteet, tutut tavat – saavat Austerin kuoleman jälkeen uuden merkityksen. Juuri niiden kautta poissaolo muuttuu konkreettiseksi.

Yksi kirjan kauneimmista ajatuksista liittyykin sanaan and, ja. Hustvedt ei sure vain Paulia vaan myös kokonaisuutta ”Siri ja Paul”. Kun toinen kuolee, katoaa samalla jotakin siitä ihmisestä, joka itse oli juuri tuossa suhteessa. Pitkän parisuhteen jälkeen menetys ei koske vain toista ihmistä vaan yhteistä identiteettiä ja tapaa olla maailmassa. Tämä ajatus jäi minulle kirjasta ehkä kaikkein vahvimmin mieleen.

Suru ei Hustvedtilla myöskään etene siististi vaiheesta toiseen. Se sotkee ajan, muistin ja jopa tilan. Tutut paikat saattavat muuttua vieraiksi, ja kuolleen ihmisen läsnäolo tuntuu välillä lähes fyysisenä. Kodissa Auster on kaikkialla ja samalla peruuttamattomasti poissa. Hänen tavaransa, käsialansa ja jopa sikariensa tuoksu palauttavat hänet hetkeksi huoneeseen. Kirjan sirpaleinen rakenne jäljittelee tätä kokemusta: muistot tulevat siinä niin kuin ne surussa tulevat, ilman kronologista järjestystä tai lupaa.

Kirjan nimi liittyy Austerin ajatukseen siitä, että hän haluaisi kuolemansa jälkeen palata haamuna. Mutta Ghost Storiesin haamut ovat laajemminkin menneisyyden kerrostumia, jotka kulkevat nykyhetkessä mukana. Hustvedt kirjoittaa muistista ja surusta myös hänelle tyypilliseen tapaan ruumiillisina kokemuksina. Ihminen ei muista vain ajatuksillaan. Yhteinen elämä tallentuu eleisiin, tapoihin ja kehoon.

Austerin kuolemaa edelsivät lisäksi vuodet, joiden tapahtumia on vaikea edes kuvitella yhden perheen kannettaviksi. Hänen poikansa Danielin kymmenkuinen tytär Ruby kuoli vuonna 2021 huumeiden vaikutuksiin, Daniel joutui tämän jälkeen syytteeseen ja kuoli itse yliannostukseen vuonna 2022. Seuraavan vuoden alussa Austerilla todettiin keuhkosyöpä. Ghost Stories ei siis kerro yhdestä menetyksestä vaan surusta, joka on alkanut kerrostua jo ennen puolison kuolemaa.

Kaiken tämän keskellä kirja ei kuitenkaan ole pelkästään synkkä. Siinä on hellyyttä, älyllistä uteliaisuutta ja huumoria. Hustvedt ei rakenna Austerista kuoleman jälkeen kiiltokuvamaista hahmoa, vaan muistaa myös tämän jääräpäisyyden ja hankalat puolet. Ehkä juuri siksi heidän suhteensa tuntuu niin elävältä. Tämä ei ole muistomerkki suurelle kirjailijalle vaan rakkauskirje ihmiselle, jonka kanssa Hustvedt jakoi lähes koko aikuisen elämänsä.

Kuuntelin Ghost Storiesin englanniksi Hustvedtin itsensä lukemana, ja harvoin kirjailijan oma lukutapa on tuntunut yhtä olennaiselta osalta teosta. Kun Hustvedt kertoo miehensä kuolemasta, heidän yhteisestä arjestaan ja omasta surustaan omalla äänellään, kirjan intiimiys korostuu entisestään. Välillä tuntuu melkein siltä kuin kuuntelisi jotakin, mitä ei oikeastaan olisi tarkoitettu ulkopuolisille. Äänikirjan lukijana Hustvedt itse tekee kokemuksesta väistämättä henkilökohtaisemman.

Samalla kirja on paljon enemmän kuin kiinnostava kurkistus kuuluisan kirjailijapariskunnan yksityiselämään. Sen ytimessä on yleismaailmallinen ja pelottavan yksinkertainen kysymys: mitä tapahtuu meille, kun ihminen, jonka kanssa olemme rakentaneet oman arkemme ja osan identiteettiämme, lakkaa olemasta? Hustvedt ei tarjoa siihen lohdullista vastausta. Kuollut ei palaa, eikä suru palauta maailmaa ennalleen. Mutta muistaminen, kirjoittaminen ja kertominen voivat hetkeksi tehdä poissaolevan läsnä olevaksi.

Ehkä juuri siinä mielessä Paul Austerin toive toteutui. Hän palasi haamuna.

Siri Hustvedt: 
Ghost Stories: A Memoir
Simon & Schuster Audio 2026
Äänikirjan lukija: Siri Hustvedt

Muissa blogeissa:
Kirjavinkit
Kirsin Book Club
Levoton lukija

Sinua voisi myös kiinnostaa

Paul Auster: Baumgartner

Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta

Paul Auster: Kuun maisemissa

Paul Auster: 4 3 2 1

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja avioliitto Ghost Stories Haamutarinoita muistelmat Paul Auster Siri Hustvedt suru