menu Menu
Silja Koivisto: Sataman kapakan Hilda
Johnny Kniga, Koivisto Silja, Suomi, Tietokirjallisuus 02/01/2023 2 kommenttia
Ágota Kristóf: Iso vihko Edellinen Iida Rauma: Hävitys: tapauskertomus Seuraava

Minun aikani rakastaa selviytymistarinoita: kertomuksia musertavista vastoinkäymisistä ja siitä, miten niistä on kömmitty jaloilleen. Kun tarina kerrotaan mediassa, selviytyminen on yleensä alkanut tai vaikeudet voitettu – ja vaikka näin ei olisikaan, sellainen mielikuva halutaan antaa.

Hildan ja muiden huoltopoliisin kiinni ottamien naisten elämä oli harvoin selviytymistarina. Nämä naiset eivät yleensä nousseet feenikslintuina katuojasta eivätkä tiedonmuruset heidän kohtalostaan ”voimaannuta”, kuten nykyään on muotia sanoa. Kenties juuri yhteiskuntaluokka ja sukupuoli, vaikeat lähtökohdat, taloudelliset ongelmat, lama-aika ja olematon sosiaaliturva, omat valinnat ja kokemukset, huono tuuri ja menetetty maine heittivät heidät rattaaseen, jota oli vaikea pysäyttää sen jälkeen, kun se oli kerran lähtenyt pyörimään. Heidän vaiheistaan ei yleensä kirjoiteta sankaritarinoita, romaaneja tai ohjata näytelmiä. Jos he jättivät jälkensä jonnekin, niin huoltopoliisin, työlaitosten ja vankiloiden arkistoihin. Heidät haluttiin unohtaa ja he unohtuivat.

Silja Koivisto: Sataman kapakan Hilda

Silja Koiviston tietoteos Sataman kapakan Hilda lähtee liikkeelle true crime -asetelmasta: Hilda Sofia Hakkarainen (s. 1902) ammuttiin kuoliaaksi kotkalaisessa ravintola Rauhassa kesäkuussa 1939. Ampuja oli Hildaa kahdeksan vuotta nuorempi Viljo Pylkkö (s. 1910), joka Hildan ammuttuaan ampui myös itsensä ennen kuin paikalla olijat ehtivät reagoida mitenkään. Hilda oli Silja Koiviston isoisotäti, jonka vaiheista suvussa oli vaiettu. Koivisto kiinnostui ja päätti ottaa selvää Hildan elämästä ja hämärän peittoon jääneestä väkivaltaisesta kuolemasta. Valokuvien baskeripäinen nainen osoittautui huoltopoliisin tutuksi, Kotkan öisillä kaduilla ja sataman kapakoissa seksiä myyneeksi naiseksi. Hildan kautta aukeaa näkymä 30-luvun suomalaiseen pikkukaupunkiin, jossa varattomat ja vailla yhteiskunnan ja perheen turvaa olevat naiset ajettiin ahtaisiin nurkkiin.

Koivisto maalaa elävän kuvan 1900-luvun alun Kotkasta ja erityisesti sen laitakaduista. Koivisto tuo esiin, miten erityisesti maalta kaupunkeihin muuttaneet nuoret naiset helposti ajautuivat prostituutioon. Koska Hildan vaiheista on niukasti saatavilla tietoa, Koivisto täydentää kuvaa muutaman muun huoltopoliisin kirjoista löytyvän kotkalaisen seksityöläisen tarinoilla. Myös satamakaupungin siveettömillä naisilla oli oma arvojärjestyksensä. Arvoasteikon yläpäässä olivat rikkaita asiakkaita palvelevat madamet, ravintolaprostituoidut siinä välissa ja pahnan pohjimmaisina laivatytöt ja mäkipeuroiksi kutsutut köyhistä köyhimmät. Legendat ja laulut kertovat yhä Kotkan Ruususta ja jopa laivatyttöjen elämästä saattoi saada romanttisenkin kuvan. Toisenlaista kuvaa luotiin sitten valistuselokuvilla, joissa peloteltiin sukupuolitaudeilla ja suurella häpeällä. Koivisto käy kirjassa läpi myös muita seksityön lieveilmiöitä, kuten sikiönlähdettämisen, itsemurhat ja työlaitokset.

Huoltopoliisin kirjoihin oli helppo päätyä, siihen riitti pelkkä väkijuoman hallussapito tai humalassa toikkarointi. Kaikenlaista toimettomuutta, jouteliaisuutta, pidettiin huonona ja naiset saattoivat päätyä huoltopoliisin huomaan pelkästä kaupungilla kuljeksimisesta haureustarkoituksessa. Epäsiveellinen elämä liitettiin naisiin, miehiä ei koskaan otettu kiinni epäsiveellisestä elämästä ja muutenkin prostituoitujen asiakkaat pääsivät pälkähästä. Naisten käytöstä sen sijaan oli jatkuvasti tarkkailtava ja hillittävä ja tätä varten huoltopoliisin alaisuudessa toimivat myös naispuoliset siveyskaitsijat, joiden tehtävä oli ennaltaehkäistä epäsiveellistä elämää ja auttaa käytännön järjestelyin moraalisesti tylsiä naisia kaidalle tielle. Erityisesti pienipalkkaisilla aloilla työskentelevät naimattomat naiset olivat siveyskaitsijoiden tarkkailun alla, sillä heillä oli myös suurempi riski ajautua seksityöhön sivutulojen toivossa. Näiden sen ajan sosiaalityöntekijöiden olisi pitänyt olla naisten puolella, mutta tuki jäi usein hyvin köykäiseksi.

Sataman kapakan Hilda on kiinnostava ja vetävästi kirjoitettu tietoteos naisen asemasta 30-luvun Suomessa. Koiviston tausta kustannustoimittajana näkyy kirjassa sujuvana kerrontana ja hän on selvästi perehtynyt aiheeseen syvällisesti, mistä todisteena on myös kirjan lopussa oleva monisivuinen viite- ja lähdeluettelo. Tällainen suvun mysteerien tai historian syrjään sysäämien ihmiskohtaloiden selvittely on kirjallisuudessa nykyään muotia ja monesti niissä kulkee rinnalla myös kirjoittajan oma henkilökohtainen matka kohti jotain muutosta tai oivallusta. Tässä kirjassa omakohtaisuus jää hieman vaisuksi ja myös mysteerin selvittäminen jää harmillisesti puolitiehen, kun tietoa Hildan kuolemaan johtaneista tapahtumista ei vain millään löydy. Koiviston rinnalla myös lukija toivoo sitä viimeistä vihjettä, joka saisi palaset loksahtamaan kohdalleen. Kun arkistot eivät anna toivottua tietoa, Koivisto yrittää kaivella sitä viimein jopa Hildan lapsuudenkodin ullakolta, mutta eihän sieltäkään mitään löydy. Kovin eheää kertomusta ei siis Hildan ympärille saada, mutta sitäkin enemmän tietoa hänen kaltaistensa kohtaloista ja Suomessa vallinneesta arvoilmapiiristä Hildan elinaikana.

Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 19 – Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt.

Silja Koivisto:
Sataman kapakan Hilda
Johnny Kniga 2022

Muissa blogeissa:
Kirjasähkökäyrä
Kirsin Book Club
Kulttuuri kukoistaa
Reader, why did I marry him?

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

1930-luku helmet2023 helmethaaste huoltopoliisi irtolaisuus Kotka murha naisen asema prostituutio Sataman kapakan Hilda seksityö Silja Koivisto


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Harmi, että itse Hildan tarina jää mysteeriksi. Toisaalta se on ehkä karuudessaan se kuvaavin loppu tarinan etsinnälle: näistä naisista välitettiin niin vähän, ettei heistä juuri varmaankaan tietoja jäänyt.

    Olen pyöritellyt mielessäni tämän kirjan lukemista ja juttusi vahvisti kiinnostusta.

    1. Tuo on juurikin se loppupäätelmä, joka tästä kaikesta nousee. Vain huoltopoliisin ja siveyskaitsijan raporteista löytyy murusia näistä naisista ja Hildasta kuoleman jälkeen pari sensaatiohakuista uutisjuttua. Jopa ampujan hautajaisissa oli suuri surevien joukko, ampujan uhri Hilda haudattiin vähin äänin. ”Epäsiveellinen” nainen oli sen ajan ilmapiirin mukaan syyllinen omaan kohtaloonsa, ampuja sai enemmän ymmärrystä osakseen. Kannattaa lukea, jos tällaiset sosiaalihistorialliset asiat kiinnostaa!

keyboard_arrow_up