Kosken partaalta soitan veljelle ja kerrankin hän vastaa.
“Mitäs, onko faija bisnes- vai itkumielellä?” hän kysyy ja minä kerron, että eduskunta pitäisi vallata, että harhat eivät ota hellittääkseen.
Veli huokaa.
“Eikö ne nyt jumalauta saa vahdittua, että ne lääkkeet niellään?”
“Kyllä mä luulen, että ne jatkossa vahtii”, sanon ja kerron lääkkeistä.
Veli nauraa, ei saatana, hän sanoo ja muistan miten hänen silmänsä vetäytyvät riemusta sikkaraan. Nauru tarttuu minuunkin, jatkuu pitkään, kantaa kosken yli ja ensi viikkoon.
“Tää on parasta sen jälkeen, kun faija ilmoitti hakevansa turvapaikkaa Kazakstanista, muistatko?”
Muistanhan minä, tietenkin muistan. Muistan kaikki ne kymmenet kerrat, jolloin olemme lähteneet veljen kanssa yksille ja nauraneet nikotukseen asti kaikelle sille, mille ei missään tapauksessa saisi nauraa.
“Mä lupasin kirjoittaa sille suosituskirjeen. Ja kysyin, onko se varmasti miettinyt kohdemaan tarpeeksi tarkkaan, ehdotin että miettisi vaihtoehtona myös Pohjois-Koreaa. Miksi tyytyä kevytdiktatuuriin, kun tarjolla olisi myös todellista totalitarismia?”
Kun nauru loppuu, kysyn maksetaanko sairaalalasku puoliksi.
“Tästä tulee pitkä keikka, voi helposti mennä yli kahden tonnin. Mä voin soittaa maksuaikataulusta.”

Satu Vasantola: Kun isä osti Merenkurkun

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Satu Vasantolan romaani Kun isä osti Merenkurkun kulkee läpi kesä-Suomen, mutta sen minäkertojalle reissu ei ole leppoisaa lomailua. Tytär jahtaa Eerik-isäänsä, joka on taas kevään koittaessa sairastunut maniaan ja karannut hoidosta toteuttamaan suuria visioitaan. Tytär on oppinut tunnistamaan manian merkit, jotka kevät tuo tullessaan. Muuten omissa oloissaan nököttävä isä kaivaa tanssikengät esiin ja häipyy ravintoloihin, raveihin ja kasinoille. Laskupino eteisessä kasvaa kasvamistaan ja lapset yrittävät setviä velkoja ja yltiöpäisiä sijoituksia. Myös puheet muuttuvat suuriksi. Tyttärelle on ihan peruskauraa kuulla, että isä on järjestämässä Putinin ja Obaman huippukokousta ja viestittelee flirttailevia viestejä Michelle Obaman kanssa. Tytär yrittää pysäyttää isänsä, ennen kuin mania muuttuu psykoosiksi. Jahti vie Imatralle, Savonlinnaan, Tampereelle ja lopulta Merenkurkun saristoon, jonne Eerik aikoo rakennuttaa uuden New Yorkin.

Kerronta siirtyy nykyhetken etsintöjen lomassa myös menneisiin: kertojan lapsuuteen sekä isän sairastelun värittämiin vuosiin. Eerik voitti joskus lotossa ja pyöritti rakennusfirmaa, joka kaatui 90-luvun lamaan. Sitten vielä perheen äiti kuoli rattijuopon yliajamana ja isä yritti selvitä kahden lapsen kanssa surun, köyhyyden ja sairastelun keskellä. Onneksi äidin sukulaisista löytyy Villienoa, Permistätiä, Kiikarienoa, Kakkuenoa, Sökötätiä ja muita värikkäitä hahmoja, jotka kannattelevat kertojaa ja hänen veljeään pahimpien yli. Villieno on edelleen se luottoeno, joka kiirehtii apuun, kun Eerik lähtee laukalle. Kellokosken sairaala on tullut Eerikille ja hänen läheisilleen tutuksi jo useita kertoja ja joka kerta hoidon saaminen on yhtä vaikeaa. Hoitajat eivät huolehdi, että potilas syö lääkkeensä ja sitten ihmetellään, miksi mania ei ota talttuakseen. Usein Eerik myös kotiutetaan, vaikka hän höpisee mitä sattuu eduskunnan valtaamisesta tai Obaman helikoptereista.

Kun mania yltyy harhaiseksi psykoosiksi, kuvaan astuvat väkivaltaiset kostofantasiat. Eerik sanoo palkkaavansa henkivartijoita ja uhkaa ampuvansa pankinjohtajan, jota pitää syypäänä konkurssiinsa. Tytärkin saa uhkailusta osansa, koska hän on yleensä se, joka soittaa ambulanssin ja passittaa isän pakkohoitoon. Tytär odottaa nyt omaa esikoistaan ja pelko suvun sairauksien periytymisestä siivittää vauhdikasta matkaa. Kesäisen Suomen halki kulkeva jäljitysreissu etenee trillerimäisen intensiivisesti, mutta vinhasti paikasta toiseen siirtyvä etsintä alkaa jossain kohtaa tuntua puuduttavan toisteiselta. Aina kun päästään jäljille, Eerik ehtii häipyä paikalta ja kertoja vaipuu omaan unien, muistojen ja pelkojen sekoittamaan sisäiseen maailmaansa, soittaa puhelun puolisolleen Laurille ja päättää jatkaa isän jäljittämistä puolison aneluista huolimatta. Matkan edetessä myös kertojan oma mielenterveys antaa epäilyille sijaa. Jahtaako hän oikeasti isäänsä vai pakeneeko omia pelkojaan?

Kirjan kerronta on todella elämänmakuista ja aistivoimaista ja puhekielinen dialogi luontevaa. Hanna-Maija Nikanderin lukema äänikirja on myös toimiva. Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kertova romaani pohjautuu osin Vasantolan oman isän tarinaan ja tyttären omiin kokemuksiin sairastuneen läheisenä. Vasantola kuvaa kouriintuntuvasti omaisten taistoa avun saamiseksi: pompottamista luukulta toiselle, kuuroille korville kantautuvia hätähuutoja ja jatkuvasti vaihtuvia ja vastuuta pakoilevia hoitotahoja. Mielenterveyskuntoutujan läheiseltä vaaditaan todella sinnikkyyttä ja lehmän hermoja. Huumorintajukin on plussaa, sillä tilanteet voivat mennä melko absurdeiksi niin itse potilaan kuin hoitavien tahojen kanssa. Kirjassa on molemmista mainioita esimerkkejä. Musta huumori on parasta huumoria, sillä se usein auttaa jaksamaan ylivoimaisilta tuntuvissa tilanteissa. Niin auttaa myös kirjallisuus. Romaanin kertojan voimakirjana kulkee mukana ehkä hieman yllättäen Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani.

Satu Vasantola:
Kun isä osti Merenkurkun
Tammi 2023
Äänikirjan lukija: Hanna-Maija Nikander

Muissa blogeissa:
Kirjakaapin kummitus
Kirjojen kuisketta
Kirsin Book Club

Sinua voisi myös kiinnostaa

Joonatan Tola: Punainen planeetta & Hullut ihanat linnut

Meg Mason: Sorrow and Bliss

Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

Yaa Gyasi: Maa ja taivas

Jeannette Walls: The Glass Castle: A Memoir

Tara Westover: Educated

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja kaksisuuntainen mielialahäiriö Kun isä osti Merenkurkun mania mielenterveys Satu Vasantola Suomi