menu Menu
Sari Aro: Nukkuvan jättiläisen laakso
Aro Sari, Gummerus, Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi 08/07/2022 0 kommenttia
Sari Vuoristo: Etäisyys linnuntietä Edellinen Tove Ditlevsen: Aikuisuus Seuraava

Kohti Nukkuvan jättiläisen olkapäätä tytöt juoksivat. Alina hoilotti: awalaga awalaga atsiee fuu fuu ka. Desire löi tahtia, käveli sitten käsillään ja katseli maailmaa väärinpäin. Alina heitti kärrynpyöriä, pitkät vaaleat jalat kulkivat ilman halki kuin tuulimyllyn siivet. Sitten hän kaarsi selkänsä käsien ja jalkojen varassa sillaksi, jonka alitse Desire mateli suokaimaanina.

Aikansa leikittyään he istahtivat lepäämään. Kylki kyljessä he istuivat. Alina nyhti ruohotupsua varpaillaan. Oli melkein liian hyvä olla. Desiren lähellä Alinan ei tarvinnut miettiä, oliko hän ostolapsi vai antolapsi, hän unohti kokonaan ikävöidä entistä kotia.

Desire painoi hiostuneen poskensa Alinan olkapäähän. Musta keihäänkärki leimautui ihosta toiseen. ”Katso, minä merkitsin sinut.” Desire sulki silmänsä, matki isoäitinsä ääntä ja liikkeitä. ”Sinut on vihitty minunmaahan. Saat yhteyden kasveihin, veteen ja tuuleen. Sinä olet rohkea kuin jaguaarityttö.” Desire remahti nauruun, mutta nauru ei vetänyt Alinaa mukaansa.

Sari Aro: Nukkuvan jättiläisen laakso

Ylen televisiouutisten tuottajana työskentelevän Sari Aron esikoisromaani Nukkuvan jättiläisen laakso kertoo lapsena Brasilian suomalaissiirtokuntaan muuttaneen Alinan elämänvaiheista 1930–1940-luvuilla. Romaani on saanut innoituksensa kirjailijan puolison isovanhempien tarinasta. He muuttivat aikoinaan Brasilian Penedoon entiselle kahviplantaasille ensimmäisten suomalaisten joukossa. Romaanissaan Aro on ottanut fiktion suomia vapauksia kuvatessaan siirtokunnan elämää, mutta perustaltaan kirjan siirtokunta vastaa esikuvaansa. Kuopiolainen Alina saapuu sademetsän keskelle yhdessä tätinsä Fannin ja tämän miehen Johanin kanssa. Lapseton pariskunta on ottanut Alinan mukaansa, sillä Alina on menettänyt sekä äitinsä että pikkusiskonsa. Alina kokee katkeruutta isäänsä kohtaan, joka lähetti hänet tädin matkassa maailman toiselle laidalle. Pian uusi ihmeellinen ympäristö saa Alinan pauloihinsa ja koti-ikävä alkaa hellittää. Siinä auttaa varsinkin viidakon kätköistä löytyvä ystävä Desire, joka herättää Alinassa vahvoja tunteita.

Siirtokunnassa eletään luonnonmukaista elämää johtajan tiukkojen sääntöjen mukaan. Kiellettyjen listalla ovat kahvi, alkoholi ja kaikki eläinperäinen ruoka. Kalastaa ei saa ja pullatkin leivotaan salassa. Säännöistä ei jousteta, vaikka nälänhätä uhkaa rankkasateiden, tuhohyönteisten ja maan poliittisen ja taloudellisen epävakauden vuoksi. Siirtokunta alkaa jakautua kahteen leiriin ja moni luovuttaa ja muuttaa pois. Alina sinnittelee, onhan hänellä ihana ystävä, jonka kanssa vaikka karata Rioon. Lopulta hän joutuu karkaamaan sinne yksin, sillä elämä ei ole reilu. Aikuisuuden kynnyksellä olevan Alinan on löydettävä oma polkunsa. Rio de Janeirossa Alina kouluttautuu hierojaksi, johon hänellä on äidiltä perittyjä lahjoja. Taikanäppinen Alina saa pian hoidettavakseen silmäätekeviä asiakkaita: vasemmistorunoilijan, presidenttiä lähellä olevan fasistimajurin ja kuuluisan laulajattaren Selenen, josta tulee Alinan salarakas. Kaikki tämä saattelee Kallaveden tytön vieraille ja vaarallisille vesille ja laineet ovat hukuttaa hänet alleen.

Luin kirjaa helteisellä pride-viikolla, joten oli helppo solahtaa Brasilian trooppisiin tunnelmiin ja Alinan seksuaalisuuden etsintään. Aro kuvaa eläväisesti ja lyyrisellä poljennolla brasilialaista sademetsäluontoa ja paikallista elämänmenoa. Myös Rio de Janeiron svengiin pääsee mukaan vaivatta. Nautin erityisesti siirtokuntaan sijoittuvasta osiosta, olisin halunnut viipyä siellä pidempään. Noin kirjan puolesta välistä lähtien, Alinan jätettyä siirtokunnan taakseen, mielenkiintoni herpaantui hieman. Mukaan tuli viihderomaanimaisia sävyjä, kun Alinan ihmeelliset hierontataidot ja pinnan alainen arvoituksellisuus kietovat pauloihinsa kaikki vastaantulijat. Hieronnan kuvauksesta tuli mieleen Anni Kytömäen Margarita, jossa päähenkilö Senni omaa myös parantavat kädet ja voimaantuu työn tuomalla arvostuksella. Kieli on Nukkuvan jättiläisen laaksossa kaunista ja sujuvaa ja hauskalla tavalla siinä sekoittuvat savolaisen ja brasilialaisen puheen poljennot. Aro käyttää omaperäisiä sanoja. Esimerkiksi höyrylaivalle vieri viereen pakkaantuneiden ihmisten haju alkaa ölperöittää. Tämän olen jo sujuvasti siirtänyt omaan sanavarastooni, kun helteen tuuperruttamana on monesti tuntunut juuri tuolta. Nukkuvan jättiläisen laakso ilahduttaa kieleltään rikkaana ja raikkaan erilaisena nuoren naisen kasvutarinana.

Sari Aro:
Nukkuvan jättiläisen laakso
Gummerus 2022

Muissa blogeissa:
Anun ihmeelliset matkat

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

Brasilia esikoisromaani Nukkuvan jättiläisen laakso Rio de Janeiro Sari Aro seksuaalisuus siirtokunta siirtolaisuus suomalaiset ulkomailla


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up