menu Menu
Saija Kuusela: Vyöry
Kotimainen kaunokirjallisuus, Kuusela Saija, Suomi, Tammi 06/06/2022 2 kommenttia
Tana French: In the Woods Edellinen Miriam Toews: Fight Night Seuraava

Nea palasi istumaan sängylle ja koetti tavoittaa aiemman ajatuksensa. Pian nelikymppinen. Se sai vatsanseudun jännittymään kevyesti, kuin hänellä olisi jonnekin kiire. Nea nielaisi, otti lisää sipsejä ja laski kätensä hajamielisesti syliin.

Jos kaikki olisi mennyt toisin, olisin ehkä jäänyt tänne. Hetken aikaa hän koetti kuvitella, millaista se olisi ollut. Olisiko hän saanut ylennyksen toisensa jälkeen ja päätynyt lopulta asumaan yhteen niistä ökykalliista puutaloista, joista avautui pittoreski näkymä auringonlaskussa kylpevälle Nidelvajoelle? Nea pudisti päätään. Ei hän ollut aivan varma, millaisia valintoja kymmenen vuotta nuorempi Nea olisi tehnyt, mutta jostain syystä turistien ihailema Trondheim ei ollut koskaan tuntunut hänestä kodikkaalta. Pikemminkin päinvastoin.

Nea tunsi, miten kaupunki painautui verhoilla peitettyä ikkunalasia vasten.

Olin nuori, kiihkeä ja kokematon, Nea puolusteli itseään. Nuorena ihminen päätyy tekemään huonoja valintoja, jotka voivat johtaa ongelmiin.

Ehkä niin oli käynyt myös Finnille. Ei Emilkään tainnut tuntea poikaansa. Nyt kun Nea muisteli parikymppistä itseään, etäisyys ei vaikuttanut erityisen oudolta.

Mutta missä Finn oikein oli? Nea ryhdistäytyi ja kertasi mielessään toimintasuunnitelman.

Saija Kuusela: Vyöry

Kirjablogeissa vietetään tällä viikolla Dekkariviikkoa. Heräsin teemaviikkoon hieman myöhässä. Olin viikko sitten matkalla Satu Rämön esikoisdekkarin julkkareihin ja sain päähäni ilmoittautua dekkariviikkoon. Paikan päällä selvisi, että Islantiin sijoittuva Hildur-dekkari ilmestyykin vasta 10.6., joten ei aivan ehdi tähän teemaviikkoon mukaan. Sen sijaan kuuntelin Saija Kuuselan dekkarin Vyöry, joka taas sijoittuu Norjaan. Molemmat kirjailijat ovat tulossa syyskuussa Paasitornissa järjestettäville Dekkarifestivaaleille.

Saija Kuuselan Vyöry on siis toinen osa Norjaan sijoittuvassa Nea Guttorm -sarjassa. Esikoisosa Katse ilmestyi viime kesänä ja toi hyytävää jännitystä ja pohjoista jylhyyttä helteen keskelle. Se esitteli ylikonstaapeli Nea Guttormin, joka saapui pohjois-norjalaiselle pikkupaikkakunnalle toipumaan myrskyisästä avioerosta ja päätyi selvittelemään erityisen raakaa intohimorikosta. Nyt Nea on selvästi toipunut avioerosta, salasuhde työkaveri Bobbyn kanssa on varmasti auttanut asiaa. Nean on kuitenkin kohdattava muita menneisyyden haamuja, kun hänen työparinsa Emilin poika Finn katoaa Trondheimissa, jossa Nea on aikoinaan aloittanut rikospoliisin uransa. Nea, Emil ja Bobby matkustavat selvittämään Trondheimissa opiskelemassa olleen Finnin katoamista. Pian löytyy kaksi ruumista, jotka molemmat linkittyvät erääseen harrastelijateatteriin, jossa myös Finn on ollut mukana. Kahden murhan tutkinnan edetessä Finnin poissaolo alkaa näyttää todella pahalta.

Kuusela kirjoittaa sujuvasti ja Vyöryn tapahtumat alkavat todella vyöryä kiihtyvällä tahdilla kohti loppuratkaisua. Kuten ensimmäisessä osassa, Nean kyky nähdä asioita joita muut eivät näe on keskeisessä roolissa rikosten selvittämisessä. Ilmeisesti saamelaisäidiltä peritty näkemisen lahja jää tässäkin osassa vielä hämärän peittoon. Nea ei itsekään oikein tunnu tietävän mistä on kyse ja mikä näkemisen laukaisee. Hän myös edelleen arastelee puhua kyvystään, joka monien mielestä on ihan huuhaata. Lukijana suhtaudun asiaan ristiriitaisesti. Se tuo toisaalta ihan jännittävän mausteen kirjaan, mutta toisaalta tuntuu kovin epäuskottavalta ja liian helpolta ratkaisulta dekkarijuonen kehittelyn kannalta. Onhan se toki kätevää, kun joku voi vaan liihotella lintuna taivaalla ja saada näkyjä ja viestejä kadonneelta henkilöltä juuri ennen kuin on liian myöhäistä. Pohjoista luontoa on hyödynnetty tässä kirjassa vastaavalla tavalla kuin ensimmäisessä osassa eli tässäkin koetaan läheltä piti -tilanne äärimmäisten sääolosuhteiden vuoksi. Tuntuu olevan vakioelementti näissä Nordic Noir -henkisissä dekkareissa.

Teatteriseurueen nuorten ihastumisia, haaveita ja mustasukkaisuutta kuvataan kirjassa monisävyisesti. Teatterin ohjaaja, karismaattinen Ronna saa vaativilla ja kyseenalaisilla metodeillaan jopa turkkamaisia piirteitä. Etenkin nuorten teatteriharrastusta ohjaavilla on paljon valtaa. Omaa identiteettiä etsivät nuoret ovat alttiita vaikutuksille eivätkä uskalla aina vastustaa ihailemaansa auktoriteettia. Se on tuttua myös omasta nuoruuden teatteriharrastuksesta. Teatterikärpäsen sijasta minua puraisi pieni dekkarikärpänen ja aloitin heti perään Tana Frenchin dekkarin In the Woods, joka on juuri julkaistu myös suomeksi nimellä Pimennossa. Tykkään kuunnella äänikirjoja englanniksi, joten valitsin suomennoksen sijasta alkuperäisen. Saa nähdä ehdinkö kuunnella 20-tuntisen kirjan tämän viikon aikana ja vielä kirjoittaakin siitä. Taitaa siis dekkarijuttuja olla luvassa myös teemaviikon jälkeen.

Helmet-lukuhaaste 2022:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 21 – Kirja liittyy lapsuuteesi. Kävin lapsena lomamatkalla Trondheimissa ja olen myös kuulunut lapsena harrastelijateatteriin. Onneksi molemmat sujuivat hieman rauhallisimmissa tunnelmissa kuin tässä kirjassa. 😅

Saija Kuusela:
Vyöry
Tammi 2022
Äänikirjan lukija: Sanna Majuri

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

#dekkariviikko äänikirja helmet2022 helmethaaste katoaminen murhatutkimus Norja Saija Kuusela Tammi Trondheim Vyöry


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Ai tämä sarja olikin se, jossa on tuo näkemisen lahja. Minua sarja kiinnostaa juuri sen takia. Jos vain kirjastossa muistaisi kaikki kirjat, jotka haluaisi lukea. 😀

    1. Ei muuta kuin heti varaamaan kirjastosta, niin ei tarvitse muistaa. Ykkösosassa ei varmaan ole pahaa jonoakaan. Kirjailijallakin on varmaan joku näkemisen lahja, kun pystyy niin uskottavasti sijoittamaan kirjansa Norjaan, johon hänellä ei tietääkseni ole mitään lähempää suhdetta.

keyboard_arrow_up