Zapori atraviesa a paso lento la habitación para acercarse a María, que está sentada en un sillón junto al ventanal. Tiene un rostro fuerte, obstinado. El ceño fruncido y unos ojos hermosos. Unos ojos que le parecen vagamente familiares.
—Por lo visto hablas muy bien francés.
—Prefiero seguir en español, si no te importa.
Zapori se encoge de hombros, displicente. Echa un vistazo a través de la ventana, abierta quizá para disfrutar de la breve lluvia en el bochorno de julio. Huele a ozono. Un poco más abajo, mojada y oscurecida, se ve la cornisa inverosímil desde la que esta maldita friki pateó y mató a un asesino. ¡Por todos los demonios, si la superficie ni siquiera es horizontal! Haría falta ser un pulpo y tener ventosas para no caerse de ahí. Zapori mira a María, impresionado a su pesar. Con lo frágil que parece, la jodida, dentro de su modesta bata de hospital. ¿Qué había dicho el animal del gimnasio? Krav-magá. La mítica lucha cuerpo que usan las fuerzas de seguridad israelíes. Se supone que es un sistema de combate defensivo, aunque también enseña a dar golpes mortales o capaces de provocar daños permanentes. Analiza los brazos delgados pero musculosos de la desconocida y advierte el pequeño camino de quemaduras en su brazo izquierdo. Son cicatrices antiguas. Pueden tener años. O sea, que no es ahora cuando la han torturado. Color de falsedad. Ja. A ver si quien está mintiéndo es ella.

– Rosa Montero & Olivier Truc: La desconocida

Rosa Montero kuuluu kirjailijoihin, joita on vaikea lokeroida – ja juuri se on yksi syy siihen, miksi pidän hänestä niin paljon. Hän on kirjoittanut romaaneja, esseistiikkaa ja teoksia, joissa omaelämäkerrallinen aines, kirjallisuus, tiede ja historia sekoittuvat tavalla, jota on vaikea edes määritellä. Omia suosikkejani ovat olleet La ridícula idea de no volver a verte, jossa Montero kirjoittaa surusta ja Marie Curiesta, sekä El peligro de estar cuerda, joka liikkuu luovuuden, hulluuden ja kirjailijan oman elämän välillä.

Siksi minua ei lähtökohtaisesti häirinnyt lainkaan se, että La desconocida on jotain aivan muuta: yhdessä ranskalaisen rikoskirjailijan Olivier Trucin kanssa kirjoitettu tiivis rikosromaani. Ongelma oli pikemminkin siinä, että tällä kertaa kirjallinen kokeilu tuntui kiinnostavammalta kuin sen tuloksena syntynyt romaani.

Tarina alkaa Barcelonan satamasta, jossa rahtikontista löydetään loukkaantunut nuori nainen. Hän ei muista, kuka on tai miten on päätynyt konttiin. Tutkinta johtaa Ranskaan ja tuo yhteen espanjalaiset ja ranskalaiset poliisit. Kun joku yrittää vielä tappaa naisen sairaalassa, käy nopeasti selväksi, ettei kyse ole mistään yksinkertaisesta rikoksesta. Mukaan tulevat muun muassa ihmiskauppa ja naisiin kohdistuva väkivalta.

La desconocida on nopealukuinen ja juonivetoinen. Tapahtumia riittää, luvut ovat napakoita ja tarina etenee vauhdilla. Oikeastaan niin vauhdilla, että kirjaa lukiessani mietin sen toimivan ehkä paremmin elokuvana tai televisiosarjana kuin romaanina. Alle kahdensadan sivun mittaan on mahdutettu niin paljon, ettei henkilöhahmoille tai heidän välisille suhteilleen jää juuri tilaa kehittyä. Heistä saadaan pikemminkin luonnoksia kuin kokonaisia ihmisiä, ja jotkin ihmissuhteisiin liittyvät käänteet tuntuvat siksi turhan äkillisiltä. Myös itse rikosjuoni etenee melko suoraviivaisesti. Se saadaan kyllä siististi päätökseen, mutta lukijaa ei ehditä kunnolla harhauttaa ennen ratkaisua.

Kiinnostavinta kirjassa onkin lopulta sen syntytapa. La desconocida sai alkunsa Lyonissa järjestettävän Quais du Polar -rikoskirjallisuusfestivaalin kokeilusta, jossa Rosa Montero ja ranskalainen Olivier Truc kirjoittivat romaania vuorotellen. Toinen kirjoitti luvun ja toinen jatkoi siitä tietämättä etukäteen, mihin kollega tarinaa seuraavaksi kuljettaisi.

Kokeilusta tekee vielä kiinnostavamman se, että kirjailijat kirjoittivat eri kielillä. Montero kirjoitti omat lukunsa espanjaksi ja Truc omansa ranskaksi, joten myös kääntäjät ovat olleet mukana jo romaanin syntyprosessissa. Espanjankielisessä laitoksessa Juan Carlos Durán Romero on kääntänyt Trucin kirjoittamat luvut 2, 4, 6 ja 8 sekä epilogin ranskasta espanjaksi. Ranskankieliseen laitokseen puolestaan Myriam Chirousse on kääntänyt Monteron osuudet espanjasta ranskaksi.

Tavallaan La desconocidalla ei siis edes ole yhtä ainoaa alkukielistä versiota. Espanjankielinen lukija kohtaa Monteron suoraan mutta Trucin kääntäjän välityksellä, ranskankielinen lukija taas Trucin suoraan ja Monteron käännöksenä. Romaani on jo lähtökohtaisesti kirjailijoiden, kielten ja kääntäjien yhteistyön tulos.

Ajatus on herkullinen, ja kirjaa lukiessa on hauska miettiä, miten kirjoittajat ovat vuorotellen heittäneet toisilleen uusia henkilöitä, käänteitä ja ongelmia ratkaistaviksi. Samalla juuri tämä rakenne saattaa osaltaan selittää sen, miksi kokonaisuus tuntuu enemmän kiinnostavalta kirjalliselta kokeelta kuin täysin loppuun hiotulta romaanilta. Minulle La desconocidan kiinnostavin kysymys jäikin lopulta ehkä sen juonen ulkopuolelle: kuka oikeastaan kirjoittaa romaanin, joka syntyy kahden kirjailijan, kahden kielen ja kahden kääntäjän välisessä ketjussa?

La desconocida ei missään nimessä ole huono kirja. Se on sujuva ja viihdyttävä rikostarina, jonka lukee helposti yhdeltä istumalta. Rosa Monterolta olen vain tottunut saamaan enemmän. Parhaimmillaan hänen kirjansa saavat minut pysähtymään, ja ajattelemaan asioita aivan uudesta näkökulmasta. Tässä kirjassa käänsin sivuja nopeasti nähdäkseni, mitä seuraavaksi tapahtuu – ja kun viimeinen sivu tuli vastaan, kirja oli melkein yhtä nopeasti poissa mielestäni.

Rosa Montero & Olivier Truc: 
La desconocida
Debolsillo 2023

Sinua voisi myös kiinnostaa

Rosa Montero: La buena suerte

Juan José Millás: La mujer loca

Rosa Montero: El peligro de estar cuerda

Rosa Montero: La loca de la casa

Rosa Montero: La ridícula idea de no volver a verte

Seuraa Kirjaluotsia

espanjankielinen La desconocida Olivier Truc rikoskirjallisuus Rosa Montero yhteiskirjoittaminen