menu Menu
Rosa Montero: La loca de la casa
Alfaguara, Espanja, Montero Rosa, Ulkomainen kaunokirjallisuus 01/04/2020 4 kommenttia
Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa Edellinen Jing-Jing Lee: How We Disappeared Seuraava

Para mí, los libros son verdaderos talismanes. Me parece que, si tengo algo a mano para leer, puedo ser capaz de aguantar casi todo. Son un antidoto para el dolor, un calmante para la desesperación, un excitante contra el aburrimiento. Nunca me siento sola ni existen horas perdidas cuando puedo sumergirme en un texto.

Minulle kirjat ovat todellisia talismaneja. Jos minulla on jotain luettavaa, voin kestää mitä tahansa. Kirjat ovat vastalääke kivulle, rauhoittava lääke epätoivoa vastaan, piristettä ikävystymiseen. Silloin kun voin uppoutua tekstiin, en tunne itseäni yksinäiseksi eivätkä ne tunnit ole hukkaan heitettyjä. (oma käännös)

Rosa Montero: La loca de la casa

Elettiin viikonloppua, jolloin koronavirus oli alkanut vaikuttaa ihmisten arkeen ympäri maailmaa. Selasin päivittyvää uutisvirtaa netissä ja pysähdyin pitkäksi aikaa seuraamaan suoraa videokuvaa Madridin keskustasta. Katsellessani autioituneen kaupungin katuja tajusin, että siitä on jo lähes 20 vuotta kun asuin tuossa kaupungissa vuoden ajan. Huomaan, että muistoni Madridista alkavat olla yhä huterampia. Samana viikonloppuna luin tätä madridilaisen Rosa Monteron kirjaa La loca de la casa. Esseemuotoa, tunnettujen henkilöiden biografiaa ja puoli-omaelämäkerrallista fiktiota sekoitteleva kirja kertoo muistoista, niiden petollisuudesta ja siitä miten kirjailija voi myös tarkoituksella manipuloida omia muistojaan tehdäkseen niistä fiktionsa rakennusainetta. Hän myös kirjoittaa siitä, miten hyvä kirjailija onnistuu kerronnallaan herättämään lukijan omia muistoja. Ja näin todella tapahtuu tämän hienon kirjan kohdalla.

La loca de la casa on loistava opas kirjoittajille ja kirjailijuudesta haaveileville. Montero pohtii monelta kantilta kirjallisuuden merkitystä, kirjailijan ammattia ja kirjoittamisen ihanuutta ja kamaluutta, sen välttämättömyyttä ja hulluuden partaalle vievää pakottavaa tarvetta. Mistä kirjailija saa inspiraationsa? Mistä erottaa hyvän ja huonon kirjallisuuden? Mikä on kirjailijan suhde kritiikkiin? Montero siteeraa lukuisia tunnettuja kirjailijoita ja kertoo esimerkkejä näiden elämästä. Samalla hän kirjoittaa kovin avoimen oloisesti itsestään, kipeistä lapsuusmuistoistaan, kaksoissiskostaan, nuoruusseikkailuistaan ja elämänsä miehistä. Vai kirjoittaako sittenkään? Tämän taikurin hatusta saattaa nimittäin ilmestyä mitä tahansa. Ovatko siis kirjailijat maailman arvostetuimpia valehtelijoita?

Montero kertoo uudemmassa kirjassaan La ridícula idea de no volver a verte, ettei oikeastaan osaa tai halua kirjoittaa autofiktiota. Luin sen juuri ja siksi osasin epäillä tätä kirjaa aloittaessani, ettei omaelämäkerralliselta tuntuva kerronta ehkä ole sitä miltä äkkiseltään vaikuttaa. Asia vahvistuu vähintään siinä kohtaa, kun Montero alkaa kertoa erästä muistoa uudelleen, mutta aivan eri tavalla. Samaiseen ”muistoon” palataan kirjassa vielä kolmannenkin kerran, jälleen muuntuneena versiona. Jokaiseen niistä liittyy treffit kuuluisan eurooppalaisen näyttelijän kanssa ja tuo kuvassa oleva tornitalo, Plaza de Españalla sijaitseva Francon rakennuttama hirvitys, Torre de Madrid. Illan tapahtumat eskaloituvat jokaisessa tarinassa omalla omalaatuisella tavallaan. En osaa päättää mistä versiosta pidän eniten tai onko mikään tarinoista lähelläkään totuutta. Onko sillä edes väliä? Muistojen petollisuus ja tarinankerronnan voima tulee joka tapauksessa todistettua.

Montero kertoo myös toisenlaisen muiston, jonka koskettavuus on omaa luokkaansa. Hän kertoo miten hän 8-vuotiaana oli isänsä ja kaksoissiskonsa kanssa sunnuntaikävelyllä puistossa. Sillä aikaa kun Rosa kipaisi kioskilla, sisko katosi. Isä oli syventynyt lukemaan lehteä eikä huomannut mitään. Montero kertoo, että hänet lähetettiin isovanhemmilleen ja kolmen päivän päästä vanhemmat soittivat, että hän voi palata kotiin: sisko on löytynyt. Kukaan ei kuitenkaan koskaan selittänyt hämmentyneelle Rosalle, mitä siskolle oli tapahtunut. Missä sisko oli ollut ne kolme päivää? Tässä kohtaa Montero pohtii, että ehkäpä koko tämän kirjan tarkoitus on viimein kysyä, mitä tapahtui. Montero kirjoittaa: Tal vez en realidad todos los escritores escribamos para cauterizar con nuestras palabras los impensables e insoportables silencios de la infancia. (Vapaasti suomennettuna: Ehkä todellisuudessa kaikki me kirjailijat kirjoitamme polttaaksemme sanoillamme pois lapsuuden sietämättömät hiljaisuudet.) Koskettava lause ja tarina, tosin Monterolla ei taida olla kaksoissiskoa. Hmm..

Kirjan nimi La loca de la casa (Talon hullu nainen) viittaa mielikuvitukseen. Ja sitä Monterolla riittää. Olen nyt lukenut kaksi Monteron teosta, joista molemmat ovat sekoittaneet faktaa ja fiktiota. Seuraavaksi on aika tutustua Monteron mielikuvitukseen puhdasoppisemman romaanin muodossa. Lukupinossa odottaa Instrucciones para salvar el mundo (2008), jonka ehdin napata kirjastosta ennen kuin Suomi ja maailma sulkeutui. Löytyisiköhän siitä ohjeet maailman pelastamiseen..

Rosa Montero:
La loca de la casa
Alfaguara 2003
Kirjastolaina

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Espanja kirjailijuus kirjoittaminen La loca de la casa muisti muistot Rosa Montero


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Rosa Montero on hieno monipuolinen kirjailija. Minulla on blogissa kirjoitukset neljästä hänen kirjastaan: La ridícula idea de no volver a verte, La hija del Caníbal, Crónica del desamor (espanjalaisen feminismin perusteoksia) ja El peso del corazón (tapahtuu tulevaisuudessa). Ennen blogia olin lukenut kuvitteelliseen keskiaikaan sijoittuvan La historia del rey transparente. Erilaisia aiheita, mutta kaikille on yhteistä jonkinasteinen feminismi. La loca de la casa vaikuttaa ihanteelliselta verestämään Madridiin liittyviä muistoja, joita minullakin on.

    1. Mahtavaa, että Monteron ystäviä löytyy Suomestakin. Mitään hänen kirjojaan ei taida löytyä suomeksi. Onneksi espanjantaitoisille löytyy kirjastosta aika hyvä valikoima (sitten kun kirjastoon taas pääsee). Tuo El peso del corazón sopisi hyvin Helmet-haasteeseen. Siinä on yhtenä haastekohtana tulevaisuudesta kertova kirja.

  2. Kuuntelin äsken Facebookissa Rosa Monteron haastattelua, jossa hän mainitsi La loca de la casa -kirjan. Hän muun muassa sanoi, että tämä kirja on hänen interaktiivisin kirjansa, jossa hän leikkii/pelaa lukijan ja tämän mielikuvituksen kanssa, käsi kädessä. Niinpä kesken haastattelua tulin guuglaamaan tämän kirjan ja osuin tähän blogiin. 😀 Hieno juttu! Laitan tämän(kin) kirjan lukulistalleni.

    Olen lukenut Monteron Bruna Husky -trilogian, mikä löytyy hienosti Turun kaupunginkirjastosta. Trilogia sijoittuu tulevaisuuteen ja kannattaa lukea tässä järjestyksessä, sillä Brunan tarina jatkuu kirjasta kirjaan:
    Lágrimas en la lluvia
    El peso del corazón (Bruna vierailee mm. tulvaisuuden Suomessa)
    Los tiempos del odio

    Kirjoittelin omaan blogiini tammikuussa ajatuksia tästä hienosta sarjasta:
    https://hanectica.wordpress.com/2020/01/18/adios-bruna-husky/

    Muita Monteron kirjoja en ole lukenut, mutta kylläkin joitakin hänen lyhytnovellejaan ja artikkelejaan El País -lehdessä.

    Ihanaa, että Suomesta löytyy muitakin Montero-faneja. <3

    1. Voi että tulin iloiseksi tästä kommentistasi! Osuit juuri hetkeen kun vaihteeksi kyseenalaistin mielessäni koko blogin pitämisen mielekkyyden, välillä kun tuntuu että aikaa vaan menee tuhottomasti tyhjään metsään huuteluun. Varsinkin näistä espanjankielisistä, suomentamattomista kirjoista kirjoittelu tuntuu usein järjettömältä. Muistutit, ettei se aivan turhaa ole. Itse asiassa parasta on, kun löytyy ihmisiä, jotka jakavat saman marginaalisen kiinnostuksen. Nyt tiedän itseni lisäksi jo kolme suomalaista Montero-fania!

      Tuo mainitsemasi trilogia kuulostaa todella kiinnostavalta. Luin huhtikuussa Monteron romaanin Instrucciones para salvar el mundo. En siitä innostunut aivan niin paljon kuin näistä autofiktiolla leikittelevistä romaaneista. Tuo Monteron scifipuoli on vielä testaamatta. Menee ehdottomasti lukulistalle!

      Vieläköhän tuo Monteron haastattelu löytyisi jostain? 🤔

      Jos harrastat äänikirjoja, suosittelen kuuntelemaan La ridícula idea de no volver a verte. Montero lukee sen itse todella selkeällä espanjalla.

keyboard_arrow_up