Kaikki on kunnossa, Annastiina vakuuttaa itselleen. Viikon ohjelma on sovittu yhdessä Vionan kanssa, vain viimeisten sanojen pohdinta, illan läksiäisjuhlat ja huominen exitus poikkeavat totutusta. Annastiina ei halunnut sotkea viimeistä viikkoaan papeilla ja terapeuteilla, sillä hänen elämänhallintansa ei ollut koskaan perustunut asioiden jauhamiseen, vaan huolelliseen suunnitteluun ja toteutukseen. Jo parikymmentä vuotta hän oli käyttänyt apunaan yksityistä elämäntapavalmentajaa, joista Viona oli kolmas ja tehokkain. Vionan etuna oli, ettei hän ylidramatisoinut, jauhanut tai terapoinut, ei edes exituksen edellä.

Toisin oli lakisääteisesti tarjottavassa Death Coach -ryhmäterapiassa, johon Annastiina osallistui lähes vuosi sitten. Sen piti olla ensimmäinen neljästä ryhmätapaamisesta ja kahdesta kahdenkeskisestä istunnosta terapeutin kanssa, mutta jo yksi kerta yhteismakoilua tahmaisilla joogamatoilla Eteläisen Helsingin Terveys- ja hyvinvointikeskuksessa oli Annastiinalle liikaa.

Piia Leino: Yliaika

Piia Leinon palkittu romaani Taivas oli huikea lukuelämys, mutta uudella romaanillaan Yliaika Leino todella räjäyttää pankin, tai pitäisikö sanoa eläkepommin. Tulevaisuuden Suomeen sijoittuvassa dystopiassa kestävyysvaje ja huoli vanhenevan väestön hoidontarpeesta on ratkaistu luovalla mutta äkkiseltään ajateltuna kovin jyrkällä tavalla: Suomen kansalaisuus on rajattu alle 75-vuotiaille. Kansalaisuusrajan saavuttaneille suositellaan omaehtoista exitusta, muuten on edessä elämä paperittomana ja 76 vuotta täyttävän omaisuus siirtyy suoraan valtiolle.

Omaa exitustaan vuonna 2052 romaanissa suunnittelee ministeri Annastiina Kankaanranta, jolla on ollut myös sormensa pelissä kansalaisuusrajauksen sisältäneen perustuslakimuutoksen toteuttamisessa. Tosin hänen ajamansa asia koski vapaaehtoista exitusta, ei pakotettua kansalaisuuden rajaamista. Joka tapauksessa hän joutuu huonoon valoon, kun oman 75-vuotispäivänsä kynnyksellä tuleekin katumapäälle ja pakenee kaupungista ennen sovittua kuolinpäivää. Mediahuomio on taattu ja piilottelu metsissä paperittomana metsämummona on pidemmän päälle mahdotonta.

Myös Taivas sijoittui 2050-luvun Helsinkiin, mutta sen kuvaama maailma oli monella tapaa lohduttomampi kuin Yliajan kuvaama todellisuus. Taivaassa ihmiskunta oli ajautunut jo tuhon partaalle ja nykyisenkaltaista hyvinvointi-Suomea koettiin enää virtuaalitodellisuuden välityksellä. Yliaika maalailee kuvan Suomesta, jossa monia ongelmia on saatu ratkottua lyhentämällä väestön elinkaarta loppupäästä. Resursseja on riittänyt kestävämpiin ilmastostrategioihin ja terveydenhuollon kehittämiseen. Mutta mihin hintaan? Aivan sattumalta luin romaania samalla viikolla, kun oma isäni täytti 75, enkä koronan takia päässyt häntä edes tapaamaan. Ahdisti ajatus siitä, että hyväkuntoisen ja aktiivisen isäni olisi tämän dystopian mukaan pitänyt syntymäpäiväjuhlinnan sijaan viettää exituspäivää. Leinon kuvaamassa tulevaisuuskuvassa yli 70-vuotiaiden suojeluun ei tuhlattaisi resursseja. Ehkäpä osat vaihtuisivat: nuoret olisivat eristyksissä ja seitsemänkymppiset juhlisivat kaupungilla, olisihan heillä muutenkin viimeiset elinvuodet käsillä. Mitä siis yhdestä koronasta!

Leino kirjoittaa koukuttavasti ja monisävyisesti. Sain lukiessa vuoroin kylmiä väreitä ja naurunpyrskähdyksiä. Kylmät väreet tulivat pelottavan uskottavasta tulevaisuudenkuvasta ja siitä, että piikit osuivat monesti niin lähelle, tuon isän syntymäpäivän lisäksi myös muilla hämmentävän konkreettisilla tavoilla. Päähenkilö asui samalla kadulla kuin minä, tuossa jossain rinnakkaistodellisuuden naapuritalossa. Myös yksi ammateistani on saanut tässä kirjassa makaaberin sovelluksen: en kyllä haluaisi muuttua elämäntaitovalmentajasta kuolemantapavalmentajaksi! Tämä kyllä myös nauratti, kuten myös Annastiinan amimoni eli tekoälykaveri, joka muistutti edesmennyttä näyttelijää Heath Ledgeriä. En voinut vastustaa kiusausta pohtia, kenet itse valitsisin amimoniksi. Annastiinan assistentilla oli Brad Pitt, se ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto 😅 Tekoälyn haasteista ja mahdollisuuksista kirjoittaa osuvasti myös Ian McEwan romaanissaan Machines Like Me (Kaltaiseni koneet).

Yliaika on yhtä aikaa riemastuttavaa, koskettavaa, ajatuksia herättävää ja kylmäävää luettavaa. Tulevaisuuden valintoja tehdään joka päivä ja voi vain toivoa, että kestävyysvajeeseen (ja koronataistoon) keksitään sellaisia ratkaisuja, jotka eivät pakota valitsemaan terveyden ja talouden välillä. Leino kirjoittaa tavattoman laadukasta kotimaista dystopiakirjallisuutta, joka toivottavasti löytää yleisönsä myös Suomen ulkopuolelta. Kirja on myös esteettinen elämys kiinnostavine kansiratkaisuineen, jota ei tuosta kuvasta oikein tajua. Suosittelen siis tarttumaan tähän huikeaan romaaniin, sen parissa vietetty aika ei ole hukkaan heitettyä, edes yli-ikäisille.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 28 – Tulevaisuudesta kertova kirja.

Piia Leino: Yliaika
2020 S&S
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirjavinkit
Kulttuuri kukoistaa
Narratiivistelmiä
Reader, why did I marry him?

Sinua voisi myös kiinnostaa

Piia Leino: Lakipiste

Sofi Oksanen: Koirapuisto

Ian McEwan: Machines Like Me

Sophie Mackintosh: The Water Cure

Piia Leino: Taivas

Margaret Atwood: Orjattaresi

Seuraa Kirjaluotsia

dystopia helmethaaste Piia Leino S&S Taivas Yliaika