Aaro hörppää kahviaan ja miettii. Hakkerin täytyi ymmärtää paljon tietokoneista. Hän oli epäilemättä älykäs ja aatteissaan äärimmäinen, ehkä vähän outo, jotenkin haavoittunut tai psykopaatti. Mikael ja Salla vaikuttivat rikollisiksi liian hyväntuulisilta, Jade tuskin oli riittävän oppinut, Puolukka tuntui kovin harmittomalta, Joonas näytti viihtyvän lähinnä lintujen kanssa, Kuu oli vähämielinen. Ruu oli ailahtelevainen ja yliherkkä, muttei selvästikään tiukimman linjan ekoihminen. Violasta Aaro ei tiennyt juuri muuta kuin että tämä valokuvasi outoja yksityiskohtia, jäkäliä, kaarnaa ja rapistuvaa maalia ja oli voittanut kuvillaan palkintoja. Parrakas Rainer taas tuntui viihtyvän lähes aina ulkona ja oli Mikaelin mukaan “kaikkiruokainen himohärkä”, jota sekä Ruu että Viola odottivat metsästä vierailulle.

Sitten oli Freija, entinen nörtti, joka säilytti huoneessaan arkullista tietokoneita, ja kenties vielä epäilyttävämpänä Jyry, joka vaikutti intohimoiselta ja omalaatuiselta, juuri sellaiselta henkilöltä, jotka jäävät historiaan hyvässä tai pahassa.

Piia Leino: Lakipiste

Piia Leino on noussut viime vuosina kotimaisen dystopiakirjallisuuden kuningattareksi Suomi 2050 -trilogiallaan, joka koostuu Suomen lähitulevaisuuteen sijoittuvista itsenäisistä romaaneista. Ensimmäinen osa Taivas (2018) sijoittui vuoden 2058 Helsinkiin ja piirsi kylmäävän kuvan kaupungista, jonka äärioikeisto on ottanut haltuunsa ja jossa ihmisten ainoa lohtu löytyy huumeenkaltaisesta virtuaalitodellisuudesta. Toinen osa Yliaika (2020) tarjosi vaihtoehtoisen skenaarion 2050-luvun Suomesta, jossa kestävyysvaje on ratkaistu rajaamalla kansalaisuus alle 75-vuotiaille. Rajan ylittäneille suositeltiin omaehtoista exitusta, muuten edessä oli vanhuus köyhänä paperittomana.

Päätösosa Lakipiste sijoittuu vuoteen 2045 ja kuvaa maailmaa, jossa ekokatastrofi on edennyt samalla kun ihmiskunta jatkaa muista elinlajeista piittaamatonta käytöstään. Uusi teknologia tekoälylaitteineen mahdollistaa ihmisille helpon elämän, jossa oma ajattelu on helppo laittaa säästöliekille ja ummistaa silmät maapallon hätätilalta. Samaan aikaan ympäristöliike radikalisoituu ja ottaa käyttöönsä yhä dramaattisempia keinoja. Ruotsissa ekoyhteisössä tapahtunut joukkoitsemurha järkyttää, mutta hukkuu pian muuhun uutisvirtaan. Suomessa Googlen toimittaja Aaro Kangas saa työnantajaltaan tehtävän selvitellä kotimaisen ekoyhteisön mahdollista radikalisoitumista ekoterrorismin saralla. Suomessa on alkanut tapahtua outoja älylaiteturmia ja Aaron lähteet epäilevät Tammilaakson ekoyhteisössä mahdollisesti piileskelevää hakkeria. Aaro soluttautuu ekoyhteisön jäseneksi ja huomaa pian olevansa nappulana vaarallisessa pelissä.

Leino on taas onnistunut luomaan otteessaan pitävän ja ajatuksia herättävän dystopian, jossa on tällä kertaa myös rikosromaanin piirteitä. Suljetun paikan mysteeriksikin kirjaa voisi kutsua, sillä syrjäisen ekoyhteisön maalaisidylliin piiloutunut uhka ja rajallinen määrä potentiaalisia syyllisiä luovat oivan maaperän arvailuleikkiin. Tammilaakson ekoyhteisö on värikäs joukko omaperäisiä puunhalaajia, huippuälykkäitä vaihtoehtoihmisiä ja syrjäytyneitä outolintuja. Aarolla on täysi työ selvittää, keneen voi luottaa ja kenen kanssa kannattaa pitää varansa. Asioita mutkistaa myös Aaron rakastuminen yhteisön toiseen johtohahmoon. Rakastumisen lisäksi Aaro saa kokea vielä odottamattomamman kohtaamisen.

Leino ei kirjoita tiukkapipoisen totisesti, vaan mukana on myös humoristisia piirteitä. Ne kumpuavat usein oman maailmamme tutuista ilmiöistä, jotka saavat uuden tulkinnan tulevaisuudesta käsin. Minua hauskuutti esimerkiksi viittaus Matrix-elokuviin, joita ekoyhteisöläiset katsovat hellyyttävinä pehmoversioina omasta todellisuudestaan. Leinolla on kyky kirjoittaa vaikeista yhteiskunnallisista teemoista helposti lähestyttävästi ja viihdyttävästi, samalla lukijan omaa ajattelua ja uteliaisuutta stimuloiden. Toivottavasti hän jatkaa tällä polulla vielä tämän trilogian jälkeenkin.

Piia Leino:
Lakipiste
S&S 2021
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirjavinkit

Sinua voisi myös kiinnostaa

Kazuo Ishiguro: Klara and the Sun

Lydia Millet: A Children’s Bible

Margaret Atwood: Viimeisenä pettää sydän

Diane Cook: The New Wilderness

Piia Leino: Yliaika

Ian McEwan: Machines Like Me

Piia Leino: Taivas

Seuraa Kirjaluotsia

dystopia ekoterrorismi Lakipiste Piia Leino tekoäly trilogia